Näytetään tekstit, joissa on tunniste nekocon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nekocon. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Letuista ja /cgl/-lokeista

Tuli tuossa luettua Jesmon ja Ilonan henkilökohtaista ja pohtivaa tekstiä itsetunnosta ja ulkonäköpaineista sun muista vastaavista. Jesmon tekstin luettuani minulle tuli Ilonan tapaan sellainen tunne, että täytyisi saada kirjoitettua aiheesta omien kokemuksien ja tuntemuksien kautta, mutta syistä ja toisista koin, että menee minulla vähän liikaa ihon alle ruveta avoimesti kuuluttamaan oman pääni sisäisiä ulkonäköasioita, koska koen ne oikeasti aroiksi aiheiksi. Myöhemmin Ilonan tekstin luettuani kynnys tuntui laskevan sitten sen verran, että ehkä tästä nyt kehtaa sydänjuuriaan vuodattaa. Ainakaan en ole yksin tämän kanssa, vaan on tuollaisia ihanan vahvoja naisia, joilta saa voimia ja tukea oman pään sisäisille ristiriidoille ja peloille. Teksti on ennen kaikkea hyvin henkilökohtainen, joten trigger warning.

Kasvoin aika lailla siinä kuvitelmassa, että olen ihan okei tapaus ulkonäköni puolesta ja koko ala-aste taisi sujua sen kummemmin ulkonäköpaineista murehtimatta. Yläasteen aikoihin tilanne alkoi muuttua ja paikoin oli niitä sosiaalisen median höykyttämiä hetkiä, jolloin kuvittelin olevani epäsikiö, kun minulla oli vähän muita ikäisiäni tyttöjä leveämmät jalkapöydät. Minusta minulla oli turhan suuri nenä, aivan liian pienet korvat, iso takapuoli ja etenkin profiilini oli jotain aivan järkyttävää vahvan leukani ja pienen suuni vuoksi. Kuitenkin päällisin puolin tiesin sen, että olen aivan normaali tapaus ja että moni muukin ikäiseni mietti aivan samoja asioita. Välitin ulkonäöstäni aika paljon ja sen vuoksi meikkasin joka päivä kouluun koko yläasteen ajan. Viimeisien vuosien aikana aloin kiinnostumaan Japanista ja sen kulttuurista ja ulkonäköni alkoi saada voimakkaasti vaikutteita sieltä päin. Minua ei koskaan haukuttu tai kiusattu ulkonäköni puolesta, vaikka pukeuduin selvästi muita luokkalaisiani erikoisemmin (kissankorvahuppari, erikoisesti leikattu kampaus, kissansilmäpiilolinssit...), mistä olen tavattoman kiitollinen. Olen onnellinen, että kävin läpi tämän vaiheen, sillä sitä kautta tunnuin unohtaneen turhan kehontarkkailun. Nautin siitä, että olin erikoinen ja että erikoisuuteni ei johtunut ruumiinrakenteistani ja piirteistäni, vaan jännemmästä tavasta pukeutua.


Ei nyt näy jänniä vaatteita päällä, mutta tyytyväinen Yumi on tyytyväinen. (Kesä 2007)


Lukiossa löysin samanhenkisiä ihmisiä eikä erikoisuuteni ollut enää lainkaan erikoista. Löysin cosplayn jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani ja nautin siitä seuran vuoksi. En välittänyt siitä, millaiset vaatteet tai mitä sukupuolta cossattava hahmo edusti. Pointti oli, että minulla oli hauskaa muiden kanssa ja pukeutuminen toi meitä yhteen. Minulla riitti pokkaa vaikka muille jakaa, mitä pukuvalintoihin tuli. En olisi hävennyt paljasta pintaa ja moni pukusuunnitelmista sitä sisältikin (joskin harvempi niistä toteutui). Muistan olleeni tyytyväinen itseeni ja se oli suuresti ympäristöni ja ystävieni ansiota. Seurustelin ensimmäistä kertaa vakavasti ja olin onnellinen sekä suhteessa että laajassa ystäväpiirissä. Kuulin usein kehuja ja ehdotuksia mahdollisista cossattavista hahmoista, ja monesti ehdotukset olivat Tsikuja isolla t:llä. Sen aikaiset lähimmät ystäväni olivat vahvasti sitä mieltä, että minulla oli hyvä kroppa ja uskoin siihen itsekin, vaikka, yllättävää kyllä, minulla oli noihin aikoihin enemmän massaa kuin mitä minulla on koko elämäni aikana ollut. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta olin selkeästi nykyistä kehoani samanaikaisesti pehmeämpi ja lihaksikkaampi. Jäntevämpi.


Ei tuntunut moinen missään. (Animecon 2008)


Vuotta myöhemmin ensimmäinen vakava suhteeni tuli päätökseensä ja reagoin tilanteeseen voimakkaammin kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Itsetuntoni heitti häränpyllyn ja huolella. Podin voimakasta alakuloisuutta, joka myöhemmin äityi masennukseksi ja piittaamattomuudeksi. Tapani käsitellä alakuloa johti siihen, että unohdin tyystin syömisen enkä pistänyt suuhuni mitään viiteen viikkoon. Painoa tippui tuona aikana hyvin sutjakkaasti ja kävin alipainon puolella. Aloin tarkkailla painoani, mutten suinkaan siitä syystä, että olisin ollut huolissani, vaan siksi, että voisinko saada vielä enemmän pois. Paino oli pudonnut niin helposti, nopeasti ja huomaamatta, että olin päästänyt itseni anoreksian puolelle. Katsoessani peiliin näin makkaroita siellä missä niitä ei ollut ja aloin näännyttämään itseäni tietoisesti. Koitti lopulta se päivä, kun isäni avasi suunsa ja ilmaisi huolensa ja päättäväisyytensä, että touhuni oli loputtava. Hän pakotti minut syömään letun (:D), mikä oli ehkä vaikeinta mitä kykenin kuvittelemaan. Ruokaan tottumaton kehoni vastusti ankarasti, mutta itkua vääntäen sain kolme säälittävää haukkua alas, vaikka teko oksettikin. Kokemus oli yksi henkilökohtaisesti rankimmistani, mutta olen onnellinen siitä, että isäni teki mitä teki ja katkaisi kierteeni tehokkaasti. En koskaan joutunut sairaalaan asti ja pääsin perheeni ja ystäväpiirini tuella takaisin jaloilleni. Tarkkailin aluksi painoani inholla, kuinka se nousi pikkuhiljaa kilo kilolta, mutta lopulta minun oli pakko jättää tarkkailu pois. Niin helposti hävitetyt kilot tulivat väkisinkin takaisin ja sen tietoinen tarkkaileminen teki vain pahaa. Ennen kuin huomasinkaan, en enää välittänyt ja olin taas entisissä mitoissani, tyytyväisenä ja huolettomana. Vaikka en (mielestäni) koskaan näyttänyt ns. anorektisen laihalta, se ei tee sairautta olemattomaksi. Sairaus oli alkuvaiheissa, mutta olin silti saanut iskostettua päähäni sairauteen kuuluvia ajatustapoja ja toimintoja.


Kuukausi tai pari lettuepisodin jälkeen. Kiloja on jo ehditty kerätä takaisin. (Tsukicon 2009)
Kuva © alksndra


Kokemus on jättänyt jälkensä. Kiinnitän huomiota kehooni ja sen malliin sairautta edeltäviä aikoja huomattavasti enemmän ja nykyään olen todella tarkka siitä, minkä hahmon vermeet ylleni vedän. En ole cossannut miespuolisia hahmoja sitten syömishäiriökokemuksen, sillä mielestäni kehoni ei sovi maskuliinisempaan muottiin. Nykyään en, luojan kiitos, näe itseäni lihavana, vaan tämä ratkaisu johtuu siitä, että tunnen kroppani ja sen, että minulla on tiimalasivartalo. Tiedän olevani hoikka, tai vähintäänkin normaali kehoni mittojen puolesta, mutta yhä minulla on päähänpinttymiä kroppani kohdista, jotka ilmeisesti vain minä näen. Olin kauan sitä mieltä, että minulla on kauhean suuri pylly. Noihin aikoihin olin tekemässä Frania (Final Fantasy XII) ja jännäsin hirveästi hahmon takapuolta ja omani suhdetta siihen. Nekoconissa 2011 takapuoltani kehuttiin minulle useasti, mikä suorastaan tyrmistytti. Toki peppuni oli tyrkyllä ja kommentit olisivat voineet olla sen kaltaisia, että kommentoidaan koska se nyt on siinä, mutta jos omiin korviin kantautuu sellaista kuin: ”Voi kun minullakin olisi tuollainen takapuoli. Cossaisin itsekin tuollaisia hahmoja, jos voisin”, ei voi tuntua muulta kuin hyvältä (ja harmittavalta toki, että muilla oli tällaisia itseään aliarvioivia mielipiteitä). En ole eläissäni harrastanut säännöllistä liikuntaa, joten en vain ymmärrä, mistä olisin sen puhutun hyvän takapuolen saanut.


No onhan se nyt hyvä pylly kun jälkikäteen katsoo. (Tracon 2011)
Kuva © Jamfoot


Hyväksyin takapuoleni, mutta tilalle tuli uusi pakkomielle, jota en ollut huomioinut laisinkaan ennen peppuahdistusta, ja tämä pakkomielle on voimassa yhä tänäänkin. Tästä voin ehkä päätellä, että vaikka kuinka mielipiteeni epäkohdista todistettaisiin onnistuneesti minulle vääriksi, keksin tilalle aina jotain muuta, jota voin inhota itsessäni. Koska en voi olla täydellinen. Jos joku sanoo muuta, hän on väärässä. En kuitenkaan väheksy tämän jonkun mielipidettä, päinvastoin. Hän vain on yksinkertaisesti väärässä, sillä kukaan ei ole täydellinen. Se mitä itse inhoaa, saattaa toinen rakastaa, ja toisin päin. Yhteistä täydellisyyttä ei ole, sillä mielipiteitä on monia.

Osaan kuitenkin ottaa mielestäni hyvin kehuja vastaan, sillä ne ovat minusta aina ihania. Saatan häkeltyä suunnattomasti enkä ymmärtää, mihin kehu perustuu, mutta arvostan toisen mielipidettä niin paljon, etten voi olla sanomatta kiitosta ja kokematta lämmintä tunnetta rinnassa. Itse kukin on tuijottanut omaa napaansa ja (olemattomia) virheitään, että ulkopuolisen mielipide on tervetullut pakkomielteenkatkaisija, ainakin hetkeksi.

Toki ulkonäköäni on myös haukuttu, ei kuitenkaan koskaan päin naamaa. Olen sitä laatua, että otan helposti itseeni ja mietin asioita ihan liikaa henkistä terveyttäni ajatellen, ja harmittaa, että olen antanut silloisien haukkujen päästä ihoni alle. Olin inhonnut vahvaa leukaani pitkään yläasteen aikoina ja olin alkanut pikkuhiljaa hyväksymään sen massiivisuuden, niin ystävien kehujen kuin oman pääni avulla. Vaikka kehuja oli kuullut monia, saattoi se yksi /cgl/:ssä (tai ylilaudalla, ei muista enää) anonyymin kirjoittama ”box head” romuttaa itsetuntoni takaisin yläasteaikoihin. Vuosia myöhemmin olen onneksi osannut lähinnä nauraa koko jutulle. Kuvassa, johon kyseinen nyymi oli kommentoinut, olin minä Franiksi sonnustautuneena. Tyyppi olisi voinut kommentoida mitä tahansa, osoittaa vikoja puvussa, mutta hän valitsee leukaperäni, joiden kanssa olen syntynyt ja jotka tekevät kasvoistani persoonalliset? Onnea sille ja pikkumielisyydelle! Osaan nykyään ajatella asian niin, että kenties pukuni oli niin upea, ettei lokki keksinyt siitä mitään pahaa sanottavaa, mutta pakkohan jossain oli jotain vikaa olla, joten kommentoitiin syntyperäisiä asioita. Joten eipä tunnu missään enää moinen hätäpäissä tekaistu kommentti. Ja vaikka onhan puvussani vikoja, niin on se nyt paljon helpompi elää tämän edellä mainitun ajatuksen kanssa.


"box head" - kommentin triggeroinut kuva. Että silleen. (Nekocon 2011)
Kuva © Kangaskasa


Ne kohdat, joita vihasin teininä, ovat minulle nykyään ne, joista pidän itsessäni eniten. Olin ”laatikkopää” pienellä naamaan katoavalla suulla, liian suurella nenällä ja piskuisilla korvilla, mutta nyt olen nainen, jolla on särmikäs leukalinja, sievä suu, suora nenä ja sirot, kauniin muotoiset korvat, enkä vaihtaisi mitään niistä mihinkään. Olen ollut jo harrastuksen alkuajoista tekemisissä valokuvausta harrastavien ihmisten kanssa ja ollut paljon sen puoleen kameran edessä, että olen oppinut heidän neuvojensa kautta sekä itsestä otettuja kuvia katsomalla ymmärtämään kehon ja kasvojen hyviä suuntia ja asentoja. Niistä vaikeistakin kehon kohdista on saanut vähintäänkin toimivia ellei jopa kauniita ihan vain harjoittelemalla ja omaan kehoon totuttelemalla. Se vahva leukani ei esimerkksi ole paras mahdollinen suoraan alhaalta kuvattuna, mutta jossain muussa kulmassa se voi olla jotain häikäisevää. Joskus kuvauksissa voivat vaikuttaa muutkin tekijät, jotka yllättäen toimivatkin suoraan alhaalta kuvatun leuan kanssa. Meikki, kasvoille asetellut hiukset sekä erityisesti valon suunta plus voimakkuus ja sen kautta kasvoille lankeavat varjot voivat kaikki tarjota osansa.

Kuulen paljon kommentteja siitä, kuinka minulla on hyvä kroppa, mikä hämmentää minua joka kerta. Uskon siihen itsekin pääsääntöisesti, mutta aina jos satun kehumaan kehoani, minulle tulee syyllinen olo. Minusta tuntuu, etten ole nykyisissä mitoissani ”reilulla” ja terveellisellä tavalla enkä siksi olisi oikeutettu kehuihin, jotka kohdistuvat kehooni. Syön melko harvoin enkä saa läheskään kaikkia ravintoarvoja, joten painoni ei nouse. Syömistottumukseni eivät ole tällaiset siksi, että laihduttaisin tai mitään sellaista. Rytmini vain sattuu olemaan tyällainen. Sen lisäksi minulle tuppaa usein pukuja tehdessä käymään niin, että menen niin tiloihin, etten yksinkertaisesti muista syödä, ja puvuntekoprosessin aikana painoni saattaa tippua muutamalla kilolla. Tällä hetkellä olen useamman kilon verran normaalipainoani kevyempi ja sekä perheeni että ystäväpiirini on osoittanut huolta siitä, että olen "hirveän laiha". Minulla on aina ollut erittäin kapea vyötärö suhteessa muuhun kehoon, eikä se ole koskaan muuttunut mihinkään. Olen kuullut erityisesti isältäni kommentteja, että kylkiluuni näkyvät, mutta ne ovat näkyneet aina, enemmän tai vähemmän, sillä keskivartaloni on pieni suhteessa muuhun kroppaan. Vain se, että olen viime aikoina keventynyt useamman kilon, ei tee keskivartalostani mielestäni yhtään sen enemmän hoikkaa. Minun pitäisi kuulemma syödä enemmän, mikä on minusta (typerä kyllä) tilanteen paisuttelua. Tiedän, että elämäntapani eivät ole terveellisimmästä päästä ja ravintoarvojen puolesta minun pitäisikin syödä enemmän, mutta en voi olla vertaamatta nykyistä tilannettani syömishäiriön aikoihin. Tapani reagoida ”sun pitäis syödä enemmän” -kommentteihin saavat minulta siis yleensä henkisen silmien pyöräytyksen ja pään sisällä käydyn monologin: ”Voi kuule, oisitpa nähnyt mut nelisen vuotta sitten.” Arvostan huolenpitoa, mutta se tuntuu aiheettomalta. Tuntuu hirveän ristiriitaiselta saada harrastuksen kautta positiivisia kommentteja kehostaan, sen koosta ja mallista, mutta samaan aikaan lähipiirissä huolehditaan siitä, etten saa laihtua yhtään. Jälkimmäinen tuntuu erityisen oudolta, koska en ihan aikuisten oikeasti ole lähelläkään vaarallisten mittojen tienoota. En ole yrittänyt missään vaiheessa tietoisesti laihduttaa (siis nyt, eri asia silloin syömishäiriön kanssa), mutta en minä nyt lihottaakaan itseäni halua. Ikinä ei ole hyvä kenellekään ja tuntuu pahalta, etten itse saisi määrätä kehostani. Toisaalta ymmärrän täysin lähipiirin huolen. Ovathan he nähneet  tai yksityiskohtaisesti kuulleet, mihin olen päästänyt itseni ruoan kanssa aiemmin menemään ja pelko sen toistumisesta on aitoa. Joten olen huolenpidosta oikeasti kiitollinenkin.

Hoikkuuteni on ehkä ainoa asia, josta minun on toisinaan vaikea hyväksyä kehuja. Olen käynyt alipainon puolella ja kehon mitat ovat siksi minulle jotenkin arka aihe. Saatan voida ottaa kehun vastaan onnellisena, mutta pian tilalle tulee epäluulo ja syyllisyys. Minun on hirveän vaikea kehua itseäni hyvällä omatunnolla. Jos kehuja on minua itseäni fyysisesti suurempi, poden syyllisyyttä siitä, että olen häntä hoikempi. Samaan aikaan jos kehuja on minua solakampi, on kehujen vastaanottaminen yhtälailla omituista, sillä koen, että miksi minua tässä nyt hoikaksi kehutaan, kun kehuja itse on pienempi. Yleensäkin kehosta ja sen koosta puhuminen tuntuu minusta aina vähän epämukavalta ja mietin jatkuvasti, että loukkaanko nyt jotakuta sillä, että olen tämän kokoinen ja että olen sillä hetkellä sinut itseni kanssa tai en. Mitä voi yhden ihmisen pään sisällä olla näin vikana? Tiedän hyvin olevani hoikka, en kuitenkaan laiha, mutta samaan aikaan ajattelen, että mitä jos en olekaan. Mitä jos tunnen hyvää mieltä kapeasta vyötäröstäni ihan turhaan? Mitä jos olenkin oikeasti isompi kuin mitä pääni sisällä koen olevani? Kyllähän nuo 36-kokoiset farkut ovat päälläni löysät, mutta mitä jos olen silti toisten silmissä isompi kuin kuvittelen olevani? On kummallista olla ylpeä tiimalasin mallisesta vartalostaan, mutta samalla potea sen omistamisesta syyllisyyttä. Tämä ei nyt tarkoita ollenkaan sitä, ettenkö tykkäisi kehuista, jotka kohdistuvat kehooni, päinvastoin niitä on aina hirveän kiva kuulla! Niitä on vain välillä hankala prosessoida.

Kuten jo aiemmin sanoin, kiinnitän hirveästi huomiota cosplayssa siihen, mikä hahmo minulle sopii ja mikä ei. Minun on vaikea sanoa, johtuuko tämä ulkoisista paineista ja rölleistä, jotka tarkkailevat silmä kovana sitä, että läskit eivät voi cossata Sailor Moonia, vai omista päänsisäisistä ongelmistani. Kuitenkaan tämä ei määrää hahmovalintojani niin paljon, että se vaivaisi itseäni kovin. En ole pakotettu cossaamaan hahmoja, jotka sopivat minulle, mutta joista en itse pidä. Valitsen aina sellaisia hahmoja, joista pidän ja joiden puvun tekemisestä nautin. Hahmoja on riittämiin! Koen toki paineita usein siitä, että näytänkö nyt hahmolta vai en, mutta uskon cosplayn kuitenkin myös vahvistaneen positiivista mielikuvaa itsestäni. Vaikka otan helposti itseeni pienimmätkin haukut, ovat cosplay ja asemani skenessä paksuntaneet nahkaani ja vahvistaneet päätäni hyväksymään ja sivuuttamaan negatiiviset kommentit. Toki ne tuntuvat yhtälailla pahalta, mutta koska cosplay on niin ulkonäköpainotteinen harrastus, on ulkonäköön kohdistuneita kommentteja joutunut näkemään ja kuulemaan sen verran paljon, että ne osaa ottaa valitettavana osana harrastusta ja jättää sen kummemmin liian pitkään miettimättä omaan arvoonsa. Tätä harrastaa kuitenkin itseään eikä röllejä varten. Negatiivisista kommenteista on myös osannut ottaa opiksi ja ruvennut ajattelemaan sellaisia asioita, jotka eivät olisi tulleet koskaan mieleenkään. Ensimmäistä kertaa vuoden 2012 Desuconissa cossatessani April Mayta, en juuri kiinnittänyt huomiota siihen, millainen kehon malli kyseisellä hahmolla oli. Hahmollahan on huomattavan kokoinen, hyllyvä rintavarustus, mutta itse menin täysin omilla avuillani. Tumblrissa kuitenkin kuvien tageista löysin kommentin, jossa joku kertoi mielestään rintojeni olevan liian pienet. Kyllä siinä tietysti ajattelin ensimmäisenä, että voi nyt hyvänen aika sentään, että voi olla pikkusielu. Seuraavalla kerralla April Mayta vuoden 2013 Desucon Frostbitessa cossatessani minulla oli aknen takia pillerikuuri päällä, mikä vaikutti hormonitoimintaani niin raskauttavasti, ettei April Mayn jakku melkein mennyt enää edes kiinni. Tumblrin tagit muuttuivat #her tits are too small -kommenteista muotoon #dream tits ja #she's real! Kyllä sitä nyt ajattelee tuollaisiakin asioita eri tavalla. En nyt tarkoita sitä, että tässä pitäisi omaa kehoaan alkaa katsomaan siihen malliin, että yhyy, minulla on liian isot tissit tai suuri vyötärö tähän hahmoon. Olen edelleen ja aina sitä mieltä, että kukin saa cossata ihan mitä ikinä haluaa, löytyy kropasta millaisia mittoja tahansa. En ole muuttamassa kehoani nillittävien hikisten röllien vuoksi, mutta tuollaiset negiskommentit ja positiivinen jälkikommentoiti on saanut ajattelemaan, että jos hahmolla on joku tietty ominaisuus kehossa, jota on mahdollista jäljitellä, miksei sitä jäljittelisi? Oma tavoitteeni cossaamisessa kun kuitenkin on se mahdollisimman paljon hahmolta näyttäminen, mutta toki myös omien mittojen piirteiden sovittaminen ja hyväksikäyttäminen. Haluan loppupeleissä kuitenkin aina edustaa pukuillessa itseäni enkä kadottaa jotain juuri minulle ominaisia piirteitä. Eli jostain lokkeja on voinut kiittääkin!


Lokit eivät hyväksyneet (Desucon 2012) - Lokit hyväksyivät (Desucon Frostbite 2013)
Kuvat © Maiju


Sitä kuvittelisi, että kun on ns. "ihannemittainen" tyyppi, ei sitä cossatessa kamalasti tarvitsisi miettiä, että voiko tätä hahmoa nyt ylleen pukea vai ei. Mitä mietin cosplayn kanssa luultavasti eniten on se, että millaisena pukuilijana minut nähdään skenessä. Pelkään jatkuvasti ja koko ajan sitä, että olen jossain päin leimautunut hirveäksi cosplay-horoksi, joka haluaa huomiota osakseen tissevillä ja persevillä hahmoilla, sillä niitä tuntuu minulla olevan liikaa. Mikä on naurettavaa, koska ei niitä hahmoja oikeasti ole listallani kuin ehkä viisi tehtynä! Cosplay on todella painostava ympäristö kelle tahansa pukuilijalle, jota kiinnostaa skenessä tapahtuvat asiat ja muiden mielipiteet. On lievästi sanottuna perseestä, että kukaan tässä harrastuksessa ei voi välttyä kritiikiltä. Se on sitten eri asia, osaako kritiikin sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa. Ylipainoisia harrastajia tuomitaan laihojen hahmojen cossaamisesta ja timmikroppaisia harrastajia huomiohuoraamisesta. Jopa normaalipainoisia harrastajia katsotaan nenänvartta pitkin, jos ei rintamuksesta löydy tarpeeksi täytettä tissibeibeä varten tai käsivarsista tarpeeksi lihasta koripalloilijahahmolle. Lokit eivät ole koskaan tyytyväisiä, joten miksi sitä pitäisi oikeasti välittää jostain, mille ei mahda mitään? Vaikeaa on, tiedän, mutta tämän tiedostaminen voi tehdä asioista itselleen niin paljon helpompia.

Vaikka olisi vaikea ottaa kehuja vastaan ja jakaa niitä, mielestäni se on silti erittäin tärkeää kelle tahansa ja kaikille. Ilman positiivista palautetta sitä ei oikeasti näe muuta kuin itsensä ja vikansa, eikä ole edes pientä muistutusta siitä, että joku muu voi nähdä jotain muuta ja hienoa. Kehuminen ja niiden vastaanottaminen on aivan hirveän tärkeä osa tätä harrastusta ja se voi todellakin auttaa jonkun pois päänsisäisestä ahdingosta. Siinä mielessä cosplayssa on jotain todella hienoa ja lokit jyräävää. Se, että joku haluaa käytävällä kuvan juuri sinun puvustasi, on osoitus kiinnostuksesta ja hyväksymisestä ja on jo kehu itsessään. Hän voi joko ihailla kädentaitojasi tai pitää valitsemastasi hahmosta, mutta hän ei selvästikään näe kehoasi epäsopivana tai halveksi sitä. Hän ei luultavasti edes ajattele yhtään mitään juuri kehoosi liittyvää, vaan keskittyy pukuusi ja miten hyvältä siinä näytät. On taivaallinen tunne kuulla ihan erikseen ilmaistuja kommentteja puvusta lämminhenkiseen sävyyn, mutta saa niistä huomaamattomammistakin kehuista nauttia. Ne eivät tee positiivisesta palautteesta yhtään sen vähempiarvoisempaa.

Olisi ollut kiva lopettaa tämä jotenkin pohtivammin ja jännemmin, mutta ei nyt taida onnistua. Minulla ei oikeasti ole paljon sanottavaa cosplayn puitteissa, mutta tuntui, että jotain piti sanoa jostain. Kannattaa lukea Jesmon ja Ilonan teksti. Ne ovat hyviä ja oikeasti ottavat kantaa asioihin, siinä missä itse lähinnä revin henkilökohtaisia arpia.

Ps. Haluaisin vain linkata hiljattain tekemäni cosplay-videon tähän, koska se on oikeasti niin hemmetin osuva kaikkea tätä pääni sisällä tapahtuvaa pohdintaa ajatellen. Koko biisin lyriikat puhuu niin hyvin sitä kieltä, mitä itsestäni loppupeleissä ajattelen cosplayn kanssa ja siksi kyseisen biisin videoni musiikiksi valitsin. Videoon pääsee tästä, mutta laitetaan nyt vaikka ne lyriikat tähän erikseen, silleen todella juustoisesti. Eli tässä tiivistys koko tämän entryn sisällöstä. Tulkinta on vapaa.



"Acting Out"
Ashley Tisdale

Up above the surface I was just a perfect child
But underneath it all I was craving to be wild
Don't you judge by the cover
It's so far from what you see
I'm losing all my patience
Waiting on you to believe
I'm suffocating, I can't breathe

Let me out this cage
I'm not gonna hold back
Gonna break these chains
I'm taking control
Not gonna give you something to talk about
It's another side of me, I'm acting out
Set me free
I'm ready to show you
This is what I need
It's time to get dirty
I'm a show you what I'm talking about
It's another side of me, I'm acting out

Welcome to a new beginning
It's time to start the show
No, I don't think it matters
If it's real or just a roll
Once you get a taste of it
You'll be begging me for more
I'll give you something to remember
Once I've hit the floor
I'm letting go, of what you know

Let me out this cage
I'm not gonna hold back
Gonna break these chains
I'm taking control
Not gonna give you something to talk about
It's another side of me, I'm acting out
Set me free
I'm ready to show you
This is what I need
It's time to get dirty
I'm a show you what I'm talking about
It's another side of me, I'm acting out

I've been waiting just to drive you crazy
Now it's my time and yes it feels amazing
There's nothing left of what you've seen before
Life is short just to do what you're told
(Just to do what you're told, just to do what you're told)
Do what you're told
(Just to do what you're told)
Do what you're,
Do what you're told

Let me out this cage
I'm not gonna hold back
Gonna break these chains
I'm taking control
Not gonna give you something to talk about
It's another side of me, I'm acting out
Set me free
I'm ready to show you
This is what I need
It's time to get dirty
I'm a show you what I'm talking about
It's another side of me, I'm acting out

Life is short just to do what you're told (I'm acting out)
Life is short just to do what you're told (I'm acting out)
Life is short just to do what you're told (I'm acting out)
Yeah, yeah, yeah, I'm acting out


torstai 4. huhtikuuta 2013

Haaste 11.2.

No jopas, myös MasqueCosplay heitti tagilla! Harmi, ettei ehtinyt samaan postiluukkuun Fukkan haasteen kanssa, enkä ehtinyt tunkea molempien haastetta samaan päivitykseen. En heitä uusia faktoja sen nimissä, että tämä olisi voinut olla samassa merkinnässä edellisen kanssa. Tekstiä tulee myös olemaan sen verran, etten rupea editoimaan vanhempaa tekstiä.


Haaste

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa

5. Kerro kenet haastoit




1. Ensimmäinen cosplaysi?
- Semmoinen maisteleva ensimmäinen cosplayni oli vuoden 2007 Tsukiconiin kasattu Bill Kaulitz Tokio Hotel -bändistä kaverin seurakseen yllyttämänä, mutta itse miellän ihka ensimmäisekseni sen, jonka tiedostin jo olevan cosplayta ja pyrin itse tekemään puvun cosplayta varten. Kyseessä on siis Kingdom Hearts II:n Roxasin Organization XIII -versio, jota pidin päälläni vuoden 2008 Traconissa.


Hyyyyyyi hyi hyi! Hyi.
Kuva © Iineksen äiti

No ei tämäkään mikään viehkeys ole! Takki ja propit ovat kyllä mielestäni vieläkin aika hienot ensimmäiseksi oikeaksi cossikseni, mutta tuo peruukki... Onneksi tajusin muokata sen Tampere Kupliiseen samana keväänä.
Kuva © ???


2. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin coneissa? Keihin mm?
- Noin ehkä 80% kaikista ystävistäni/kavereistani/tutuistani on tullut cosplayn kautta. Vaikka tässä ei nyt ole kyse name droppailusta, niin jätän ehkä nostamatta pöydälle yksilöitä. Enköhän ole jo ihmisiä maininnut muissa teksteissäni tarpeeksi. :'>


3. Vaikein ja haastavin cosplaysi?
- Fran Final Fantasy XII:sta, hands down. Puku oli ensimmäinen laatuaan, kun en juuri ommellut mitään ja työstin uutta materiaalia. Aikaa kului paljon ja samoin rahaa, eikä yliopistohaut samoihin aikoihin yhtään helpottaneet aikatauluttamisessa. Olen varma, että jos hakuja ei olisi ollut, olisin kokenut puvun tekemisen huomattavasti mukavampana ja helpompana tapauksena. Mutta ihan sairaan hauskaa oli tehdä Frania!


Vaikein vaihe oli saada selko kaikista niistä hemmetin viivoista, joita Franin referenssit tarjosivat, ja saada ne suhteutettua oman kropan mittoihin!

Ihan ei reisipanssarin ole tarkoitus toimia näin, muttakun Gaga!


4. Mikä on lempiconisi?
- Ehkä Desucon. Tykkään Sibeliustalosta tapahtumapaikkana ja siitä miten valoisa koko tila on. Vaikka Desusää on yllättänyt melkein joka vuosi, on minusta ajankohtakin mukava. Ei ole liian viileä eikä liian kuumakaan, ja Lahti on Helsingistä katsottuna aika lähellä. Desucon on ollut aikamoinen pelastus parina sen ensimmäisenä vuotena. Vuonna 2009 tajusin itsestäni ja ympäristöstäni ihan hirveästi asioita, ja tämä johti yhteen elämäni suurimmista ja helpottavimmista päätöksistä. Seuraavana vuonna taas tutustuin ehkä suurimpaan määrään ihmisiä kerralla ja uskalsin sosialisoida ja olla vapautuneesti uusien ihmisten kanssa moniin vuosiin. Olin ollut suoraan sanoen aika paskoissa fiiliksissä vuoden 2009 jäljiltä ja vihdoin saanut itseni kasaan ja koin oloni vapautuneeksi. Olin valmis ja halukas tapaamaan uusia ihmisiä. Desuconilla on siis aika suuri tunnearvo minulle.

5. Paras cosplay/conimuistosi?
- Tuossa se ylhäällä jo oikeastaan tulikin. Vuoden 2010 Desuconin itsenäistyneempi ja rohkeampi minä tapaamassa uusia tuttavuuksia järkyttävän kourallisen verran.


Aigis!yumi ei ihan malttanut pysyä paikallaan töissä, kun vaan halusi jutella esim. kaikkien kanssa!
Kuva © Ilona


6. Uusin materiaali, mitä olet käyttänyt asussa tai propissa?
- Voi hitsi, kun en vielä Traconin pukua ole aloittanut, muuten olisin sanonut worbla! Minulla on iso rulla kyseistä materiaalia nojaamassa seinää vasten odottamassa syyhyäviä käsiäni. :D Pitää varmaan muuten sanoa "mikrokuituliina", siis sellainen pieni rätti, jolla pyyhitään likaa ja rasvaa silmälaseista! Tein Peukaloliisan hiuksiin valkoisia kukkia, eikä minulla ollut mitään sopivaa valkoista kangasta, jolla olisi pehmeä tuntu ja jota voisi hyvin liekillä huolitella (koska liekki taivuttaisi kangasta terälehden näköisemmäksi). Ja kas, löysin laatikostani vanhan valkoisen, samettisen pehmeän mikrokuituliinan! (Tulkkasin nyt sanan "uusin" niin, että itse materiaali ei ostonsa puolesta ole uusin, vaan pelkästään kokeiluna.)


Mikrokuituliinaa!
Kuva © Kangaskasa


7. Mitä olet saanut blogin pitämisestä ja kirjoittamisesta?
- Uusia tuttavuuksia, yhden mukavan cosplayn osa-alueen, syyn kirjoittaa ja harjoitella kirjoittamista, lukijoiden välityksellä infoa uusista asioista, jne.


8. Missä asussa on ollut kylmin/kuumin?
- Puvun lämmittävyysastehan on täysin riippuvainen vuodenajasta, joten saan syyttää molemmista tapauksista vain itseäni.
Kylmin pukuni oli syksyllä Tsukiconissa vuonna 2009 pitämäni Aigis Persona 3:sta, jonka ohuenohut kerros lycraa ei niin pitänyt lämpimänä. Kävelevä sauna taas oli keskikesällä Nekoconissa 2011 ylleni pukema Fran, jonka softis, keinonahka ja paksu peruukki eivät päästäneet mitään läpi.


Yhtään ei ollut kylmä!
Kuva © Wepi

Varjoon hakeutumisen tarve oli suuri!
Kuva © Kangaskasa


9. Mielenkiintoisin materiaali, mitä olet käyttänyt?
- Öm, jaa. En osaa sanoa. Ehkä akryylilevy? Pakko olla jotain jännempää. No, en nyt keksi, mutta akryylilevy oli jännittävä uusi tuttavuus, sekä taipuisana, ohuena levynä että taipumattomana, paksuna levynä.


10. Missä haluaisit kehittyä cossaajana?
- Noin esim. kaikessa? Ai niin ei saa sanoa? Okei. Tämä on ehkä vähän tyhmä, mutta kärsivällisyydessä, sillä  kun voi silti vaikuttaa jokaiseen cosplay-puvun osaan. Kaikkihan oikeasti osaisivat tehdä ihan kaikkea, mutta kärsivällisyys on aina se kynnys, mikä määrittää oman taidon rajan. Vaatii vain kärsivällisyyttä opetella, toiset jaksavat harjoitella enemmän, toiset vähemmän. Toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin.


11. Mistä ostat pääasiassa kankaasi asuihisi tai materiaalit proppeihis?
- Kankaat ostan yleensä Eurokankaasta (koska asun Helsingissä ja täällä on tosi köyhästi lähellä kangaskauppoja, yritän kestää järkyttävät kiskurihinnat), tai Ebaysta. Proppimateriaalit tulevat yleensä isän kautta töistä tai HobbyPointista.




Olen taas sukka ja pakenen välttelevästi nukkumaan keksi kysymyksiä! Tämän haasteen kysymykset olivat kivoja, ja minun puolestani halukas voi napata vaikka samat kysymykset tästä vastattavakseen! Tagaan halukkaat!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hulvatonta hakua

Selasin aikani ratoksi blogini Analytics-tietoja, luonnollisesti lähinnä niitä hakusanoja, joilla blogiini on löydetty. Ihan vain koska en ole aikoihin taas kirjoitellut, eikä minulla ole elämää tällä hetkellä, ajattelin jakaa iloni muille. Valitsin mukaan jollain tavalla itseäni huvittaneimmat hakusanat. Koska sanat ovat ihan sieltä blogin perustamispäivästä asti poimittuja ja ne ovat Analyticsissani sekalaisessa järjestyksessä, en tohtinut ottaa niistä kymmeniä ja taas kymmeniä kuvakaappauksia ja rakennella palapelejä. Joudutte siis valitettavasti vain luottamaan sanaani, että näitä hakusanoja on todellakin käytetty. Järjestin hakusanat alle jokseenkin järkeviksi kontekstuaalisiksi paketeiksi. 



yumikoyuki
yumi koyuki
yumijumittaa
yumi jumittaa
yumi blogspot
yumi jumittaa blogspot
yumi jumittaa cosplay
yumi blogger
yumikoyuki cosplay blog
http://jumittaa.blogspot.com/



Baw, iloitsen ehkä liikaa niinkin hassusta jutusta, että blogiani on ihan oikeasti etsitty.  



jumittaa.blogspot.com
jumittaa blogspot
jumittaa
 


Vähän epäsuorempia hakuja, tosin sano sitten onko tänne päin löytäminen edes ollut tarkoitus. 



helsingin kuvataidelukio
opiskelen kuvataidelukiossa
ennakkotehtävä taik
taik ennakkotehtävät pukusuunnittelu
pukusuunnittelija ennakkotehtävä blogi



Helsingin kuvataidelukio on paras lukio ikinä. - Onnittelut kuvataidelukiossa opiskelevalle sanahakijalle! - Taikissakin on ennakkotehtävät. - Kyllä, myös pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdossa. - Vielä en ole törmännyt blogiin, joka erikoistuisi pukusuunnittelun ennakkotehtäviin. 



yumi ripset
mustat viikset yumi
yumi metsästys
yumi pelit


Täällä räpsyttelee allekirjoittanut tuuheita ripsiään. - Voi ei, ei kai mursuviikseni näy niin selvästi! - En tiedä, mitä mieltä olen minun metsästämisestäni, en voi maistua kovin hyvältä. - Ja kyllä minä tykkään peleistä ihan hirveästi! 



final fantasy fran nekocon kuopio
final fantasy fran nekocon
yumi jumittaa fran



Jälleen iloitsen kovasti, että joku on pistänyt pukuni merkille. Vaikka joku olisikin inhonnut pupunäyttäytymistäni sielu palaen, ainakin olen jonkun jäljen jättänyt! \:D/ 



alushousut site:blogspot.com
 cleopatra bust
angel bondage
video porno de etsia elisabet



Nämä olivat vasta esimakua. Sensuroinnin nimissä jätin loput hakusanat pois. 



kuinka huulet
huulikiillon syöminen
huulipuna ohuille huulille
paksut huulet pieni suu ohuet huulet
 miten piirretään huulet
kuinka piirretään huulet
kulmakarvoihin luomiväriä?
yläluomen leikkaus
irtoripset ennen kajaalia vai jälkeen
mistä erikoiset irtoripset
meikkiohje että miten tehdä meikki


Niin, kuinkas ne huulet? - En suosittelisi huulikiillon syömistä, ei voi olla kovinkaan terveellistä. - Mitä tietämykseni yleensäkään huulimeikkiä koskee, huulipuna on laadultaan samanlaista sekä ohuille että paksuille huulille (heh_heh). - Se, jos omistaa sekä ohuet että paksut huulet, on taito. - Huulet piirretään esimerkiksi näin. - Kulmakarvoihin on ihan turvallista laittaa luomiväriä. - Minä sanon "ei" yläluomien leikkaamiselle. - Kajaalista ja irtoripsistä: se on ihan se ja sama laittaako irtoripset ennen vai jälkeen kajaalin lisäämisen. Väitetään, että ripset pysyvät paremmin kiinnitettynä suoraan meikkaamattomalle iholle, mutta kajaalin lisääminen irtoripsien päälle voi olla haastavahkoa, rajauksista tuppaa muutenkin tulemaan paksumman puoleisia. Lopputulos voi olla siistimpi, mikäli rajaukset tehdään ennen ripsien lisäämistä. (Ja tuosta ripsien kiinni pysymisestä: minulla ei ole koskaan tippunut ripset silmistä koko päivän aikana, vaikka ne olisi kajaalin päälle liimattukin.) Valinta on siis täysin vapaa. - eBaysta esimerkiksi voi löytää mitä erikoisempia irtoripsiä hyvään hintaan! - Viimeisimpään en puolestani löydä kielellisesti korrekteja sanoja. 



siivous jumitus
naamajumitus



Elämän suuret jumitukset. 



potkaisen piikkikorolla


Toivottavasti et ketään, johon voi sattua! 



cosplay häirintä


Vastustan! Tarkoitti se mitä tahansa! 



herp derp tarkoitus


On maailman syvin tarkoitus. 



ds jumittaa?


Ei tällä hetkellä, kiitos kysymästä. Mutta argh, se on niin kamalaa! Onneksi ei ole käynyt minulle kuin kerran tai kahdesti. 



pakenin helsingistä


Miksi? Kivaa täällä on, tule takaisin vaan. 8) 



lagittaa blogspot cosplay
lirlys jumittaa


Hngh, melkein!



No, ainakin minulla oli hauska ilta!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Nekohikicon

Jos sitä nyt itsekin saisi vähän nykäistyä niskavilloista ja raapustettua jotain henkevää raporttia kuluneesta viikonlopusta.


Saatoin ehkä käydä viikonloppuna jossain Kuopiossa. Pakkasin Franin matkaan ja pakenin Helsingistä keskemmälle Suomea jo perjantain puolella illalla ja kulutin neljä-viisi tuntia junassa. Olin aika lievästi väsynyt, sillä en ollut nukkunut silmäystäkään edeltävänä yönä. Ajatuksena oli olla jopa niinkin hard core, että nukkuisin junassa vähäsen (hard core siksi, etten yksinkertaisesti kykene nukkumaan julkisesti, sillä pelkään ilmoittavani unissani itsestäni mitä mielenkiintoisimmin äänitehostein), mutta jouduin kuluttamaan koko matkan puvun parissa. Jouduin vaihtamaan junaa kahteen kertaan, ensimmäinen suoritettuna Kouvolassa (josta matkaseuraksi ilmestyi joku tyyppi) ja toistamiseen Pieksämäellä. Kuopion puolella oli autokyyti odottamassa, ja kolmen hengen porukkana körötimme Rauhalahteen mukavalle pienelle mökkialueelle, jossa loput pienestä seurueestamme oli jo odottamassa. Käyttöön oli varattu kaksi neljän hengen pirttiä. Lakanat piti tietysti olla omasta takaa, mutta enpä muistanut ottaa pussilakanan ja tyynyliinan lisäksi itse aluslakanaa, ja pitipä sitten nukkua yö pussilakanan sisällä makuupussityyliin. Jännästi yöllä oli ainakin minulla hitusen kylmä, minkä huomasin tosin vasta aamulla herätessäni. Sänky itsessään oli hieman liian kova omaan tottumukseeni, mutta siitä ei niin jaksanut eikä edes huvittanut valittaa, kun ei ollut nukkunut kahteen vuorokauteen. Ennen nukkumaanmenoa iltaan/yöhön kuului mm. yli-innokkaan vaaksiaisen metsästystä kahden kauhusta kankean nimeltämainitsemattoman henkilön pelastamiseksi. Murhaajaksi leimauduin minä uhmakkaalla jalka-vasten-lattiaa-ehkä-se-jää-väliin -tekniikalla. Score!


Lauantaiaamuna kymmenisen (?) minuuttia autolla Rauhalahdesta Kuopion Musiikkikeskukselle yhdeksän aikoihin ja suoraan pukuhuoneeseen jossa herranjumala kulutin seuraavat neljä tuntia meikaten ja kiskoen pukua päälle. En niin oikeasti ikinä ole kuluttanut yhtä kauan aikaa pukemiseen! Mukavasti siinä meni puolet con-päivästä. Olin varautunut siihen, että puvussa tulisi olemaan ihan tosi kuuma, koska puku oli kauttaaltaan softiksesta ja tekonahasta, joista kumpikaan ei hengitä, lisäksi pään peittona mukava määrä tukkaa. Tunnin verran olin kyllä ihan tyytyväinen olooni Franin kuteissa, ei ollut kylmä eikä edes kuuma, mutta heti kun astuin Musiikkikeskuksen ovista ulos, ei puvussa ollut vain kuuma, vaan ihan _törkeän_ kuuma sekä ulkona että sisällä koko loppupäivän. Puku itsessään ei antanut juuri lainkaan hengitystilaa keuhkoille, ja ruokaa ei juuri kitusiinsa voinut vetää. Pelkästään siitä, miten kauan puvun pukemisessa kesti, voi päätellä, ettei siinä ihan heti vessaankaan voinut kipitellä. Näin ollen siis join vain sen verran, etten nestehukkaan pyörtyisi.


Laggyn nappaama kokovartalokuva


Keskipäivällä kävimme muutaman ihmisen kanssa pienimuotoisesti photoshoottaamassa ja siitä melkein suoraan katsomaan Cosplay-kisaa (jossa me takarivin tyttöjoukkio ulvoimme naurusta siemenpussille ja squeelasimme pantterikarjunnoille, olitte ihania). Vyöryttyämme ulos salista kisan jälkeen joku tyttö tuli sanomaan, että oli pettynyt, etten ollut mukana kisassa. Otti lievästi kyllä sydämestä, olen helppo. Käytiin myöhemmin pienellä porukalla katsomassa, kun Ilona kertoi cosplayn turmiollisesta vaikutuksesta elämään.


Tähän väliin niitä photoshootin kuvia! Kuvat on ottanut Lirlys ja Kangaskasa, jälkikäsittelyn on hoitanut allekirjoittanut. Kussakin kuvassa on vesileima kertomassa kuvaajan identiteettiä.








Lauantai-ilta kului mökkialueella lähinnä ruokaa tankaten ja enemmän tai vähemän fiksuja juttuja heitellen. Parasta koko illassa oli järvi (jonka olemassaolon olin vallan sivuuttanut tavaroita Kuopioon pakatessani, uin siis alushousuilla ja topilla). Vesi oli ihan taivaallista ja niin lämmintä. Pohja oli pehmoista hiekkaa ihan kokonaan, ja sai kävellä ehkä jopa kolmisenkymmentä metriä rantaviivasta vastarannalle päin ennen kuin pohjaan ei enää ylettynyt = just the way I like it. Illalla mietin vielä, haluaisinko laittaa Frania päälle enää sunnuntaina, mutta päätin miettiä loppuun vasta aamulla.


Sunnuntaiaamuna Fran sai kuin saikin uuden kierroksen, ja tällä kertaa meikkaaminen ja pukeminen nitoutuivat noin kolmeen tuntiin. Päivä oli kutakuinkin sama kuin edellinen, mutta Musiikkikeskuksella oli ihan tosi hiljaista, lienivätkö kaikki katsomassa Cosplay-deittiä ja FF-Fightia. Koko päivä meni hengatessa päättäjäisiin saakka (jossa siemenpussi ja pantteri palkittiin, onnea kamalasti!)


Yleisesti ottaen minusta varsin mukava con. Jos ikinä joku con on ollu Hengailucon, niin tuo. Olin varautunut ilmeisesti varsin oikein asentein siihen, että Fran saisi huomiota myös ns. väärin perustein, sen verran pebatissikommentteja siellä sai. Osattiin odottaa, en siis osannut järkyttyä (kuulostan aika hirveältä vosulta, en tarkoita, vika on Franissa!). Olin kyllä käynyt etukäteen mielessä toimintasuunnitelman, jonka kyllä olisin suorittanut, mikäli joku olisi keksinyt, että on ookoo kajota kinkkuun. Vaikka olisikin se olematon puku päällä, se ei ihan tosissaan tarkoita, että olisi lupa käpälöidä - con-tapahtumat kun eivät muuta yleisiä käsityksiä seksuaalisesta häirinnästä. Tästä voitaisiin toki käydä kiivas keskustelu, kuinka sitä itse voisi rajoittaa seksuaalisten asujen käyttöä, mutta hei oikeasti, ei se minusta ole mikään varteenotettava selitys häiriköiden puolustukseksi. Kenenkään ei kuuluisi mielestäni tarvita rajoittaa cosplay-valintojaan seksuaalisen häirinnän pelossa (eri asia toki, jos asu rikkoo Suomen lain viuhahtelurajoja). Kaikki ymmärsivät onneksi pysyä lain kaidalla puolella, eikä toimintasuunnitelmaani tarvinnut toteuttaa.

Epäselvä kappale on epäselvä.

Anyway. Fran kärsi kuumuudesta sulamisdamagea jonkin verran, mutta vähän parantelua, joidenkin osien irrottelua ja uusien (parempien) osien lisäämistä, ja Fran on valmis kisattavaksi Traconissa lauantaina. En olekaan kisannut ennen, hui. (Katsotaan, jos saisin aikaiseksi kirjoittaa ihan oman päivityksen puvunteosta ihan alkutaipaleilta.)


Traconiin siis! o/


Ps. Pahoittelut kuvien olemattomuudesta. En ottanut viikonloppuna ainuttakaan kuvaa ihan vaan Franin raatelukynsien olemassaolon vuoksi.