Näytetään tekstit, joissa on tunniste TWEWY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TWEWY. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Acting Out Cosplay

Koska tässä on itse kukin ollut vähän jännäkakka yllättävästä Cosvisionin cosplaykutsuvieraskisan kutsusta, mietin, millä saisin omaa esiintymisjännitystä karistettua edes vähän. Löysin netissä hortoillessani YouTubesta pari "Blame It on the Cosplay" -nimen alla pyörivää cosplayvideota, ja tokihan siitä sitten piti innostua. Joten tässä viime viikonloppuna suhaisin sellaisen menemään. Olkaa hyvät.




--

En ole koskaan aiemmin tehnyt vastaavaa ja omat videokokemukset rajoittuvat lähinnä kotieläinten säheltämisen taltioimiseen. Sai kerrankin videokamera jotain vähän erikoisempaakin käyttöä. Hommaa piti valmistella jonkin verran. Ensinnäkin piti valita sopiva biisi. Halusin välttämättä kappaleen, jonka esittäisi nainen, sillä kaikki hahmoni tulisivat olemaan naissukupuolen edustajia. Löysin lopulta mielestäni enemmän kuin sopivan Ashley Tisdalen arkistoista. Sanoma oli oikein osuva näin cosplayta ajatellen ja biisissä itsessään oli tarvittavaa poveria tarkoitukseeni. Koska asenne on aina tosi jees. Kaikista puvuistani jouduin rajaamaan hahmot kymmeneen yksilöön, sillä liika olisi ollut aina liikaa. Olisi toki ollut siistiä ottaa Flemeth tai Fran messiin, mutta niiden kanssa pyörimisessä olisi ollut niin tuhottoman valtava työ, ettei maksanut vaivaa. Miespuolisia hahmoja ei päässyt mukaan ihan vain siitä syystä, että olen joko cossannut hahmoa omalla tukallani, tai heittänyt huonon peruukin roskiin. Mutta minusta on ihan kiva katsoa tuota videota noinkin, ellei parempikin. Vähän erilainen energia. Lisäksi video edustaa paremmin nykyistä minääni, sillä eipä niitä kaksilahkeisia ole cossilistallani ollut sitten vuoden 2009.

Kuvaamisen aloitin melko aikaisin lauantaiaamuna ja hommaa riitti linssin edessä heilumisessa aina sinne asti kunnes luonnonvalo ei enää riittänyt. Catherine oli viimeinen puku, jonka kuvasin, ja siinä huomaa selvästi valon uupumisen  mitä nyt mustalla taustalla oli myös varmasti osuutta asiaan, sillä tumma väri tuppaa syömään valoa aika paljon. Olin nähnyt niin monta valkoista seinää vasten tai tietokoneen web-kameralla makuuhuonetta kohden kuvattua videota, että halusin tehdä jotain toisin. Backdroppina käytin omaa sänkyäni, johon neulasin kymmenen eriväristä kangasta kerroksittain sen mukaan, missä järjestyksessä tulisin hahmot kuvaamaan. Järjestys määräytyi sen mukaan, minkä väriset piilarit kullekin hahmolle tarvitsisi ja kuinka paljon meikkiä nassuun piti lisätä kuvausten edetessä. Joissakin kohdissa esimerkiksi piilarien värin kanssa piti oikoa kulmia, koska en halunnut vaihtaa piilareita meikatuissa silmissä yhtään sen enempää, kuin oli välttämätöntä.


Kuvausjärjestys ensimmäisestä viimeiseen, vasemmalta oikealle.
Backdropin värin pohtimista kutakin hahmoa kohden.


Nukuin patjalla edeltävän yön, koska tuo laitettiin pystyyn jo perjantaina.
Väsymyskämmi kävi jo tässä vaiheessa, eli neulasin kankaat vahingossa niin, että ensimmäisenä
kuvattavan kangas oli alinna, vaikka tiettyhän sen piti tulla päällimmäiseksi.


Tykkäsin touhusta ihan hirveästi, vaikka tiesin, että tulisin katsomaan jännityksessäni mieluummin vähän (tai paljon) linssin ohi kuin itse linssiin. Mutta tekisin silti uudestaan! En ihan heti, koska hirveä homma, mutta joskus!

--

Summary in English: Made a "Blame It on the Cosplay" kind of video last weekend. Enjoy! :D

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jee, me kehitytään!

Olen ollut taas jonkin aikaa melko vaisu täällä päin, Traconia koskeva merkintä oli kaiketi viimeisin, jossa oikeasti jaksoin asiasta kirjoittaa. Tapanani on yleensä ollut kirjoittaa conraporttia aina kaikista koetuista coneista, mutta tämän vuoden Yamaconista ja CosplayGaalasta ei ole kyllä sellaista tulossa, valitan, lähinnä kokemuksien vaisuuden ja yksitoikkoisuuden vuoksi. Kivaa oli siis molemmissa, mutta kun tapahtumat kokee vain yhdessä paikassa staattisesti istuen/seisten koko päivän, ei siitä hirveästi jaettavaa keksi. Yamaconissa olin siis cosplayneuvonnassa ja CosplayGaalassa tuomarina. Tässä oleellisimmat.

Joka tapauksessa, jotta saisin taas jotain virikettä blogini puolelle (nyt kun se joulukalenteri on ihan mahdoton tehdä tänä vuonna), ajattelin tarttua Kimmyn haasteeseen. Kaikki cosplayni on kylläkin listattu aikajärjestykseen jo valmiiksi blogini oikean palstan linkin taakse, mutta no, antaa nyt mennä. Verrataan sitten ihan vuosi kerrallaan. Pistän kaikki kuvat riviin vanhimmasta uusimpaan, länsimaiseen tapaan.

Klikkaamalla saa kaikki kuvat suuremmiksi.




Ensimmäinen kosketukseni cosplayhin oli toki jo vuonna 2007, mutta itse tekemisen aloitin vasta seuraavana vuonna.
Cosplayn aloitin ihan hirvittävällä ryminällä. Pukuja tuli pidettyä päällä lähemmäs 20 jo pelkästään vuoden 2008 sisällä. Tähän laitoin kuitenkin vain ne kotitekoiset puvut, en niitä muilta lainattuja tai kaappicosseja.
Ehdottomasti rakkain cosplayn aihe oli Kingdom Hearts. Hahmoja tuli pyöriteltyä sieltä jos jonkinmoista, niin alkuperäisellä kuin casualillakin designilla. Ensimmäisen pukuni kanssa sain kaavoitusapua mummiltani ja hän vahti myös puvunteossa ompeluani. Pääpiirteittäin pukuni painottuivat miespuolisiin hahmoihin. Nypin myös kulmani iiiihan tyngiksi viivoiksi cosplayn vuoksi, vaalensin ne myös. Ei ikinä enää. Tykkään kulmistani näin, kiitos vain. Propit olivat mukana cossien teossa alusta saakka ja nautin siitä tuolloin luultavasti huomattavasti enemmän kuin tänä päivänä.




Cosplay-tahtini rauhoittui hieman, ja aloin kallistua enemmän itse tehtyihin kuin kaapista temmattuihin. Vuonna 2009 löysin myös nettikauppojen ihmeellisen maailman ja aloin hankkia peruukkini vain ja ainoastaan ulkomailta huomattavan laatueron ja edullisuuden vuoksi. Uskalsin tehdä radikaaleja muutoksia omiin hiuksiini cosplayn valossa ja vedin peräkkäisinä cosseina, muutaman viikon erolla tukan shokkisiniseksi, platinaksi ja siitä oranssiksi. Cossieni sukupuolijakauma alkoi tasoittua fifty-fiftyyn. Likimain kaikki cossini olivat olleet tähän vuoteen saakka ryhmä-cosplayn puolella, ja olin täysin tyytyväinen tähän tilanteeseen.




2010 ja siitä eteenpäin jämähdin naispuolisiin hahmoihin, sillä tulin harvinaisen itsetietoiseksi omasta ruumiistani, sen mahdollisuuksista ja puutteista. Viimeistään tässä vaiheessa aloin panostaa pikkuhiljaa enemmän laatuun kuin määrään. Vaikka vuoden 2010 puvut olivatkin yhä ryhmäorientuneita, aloin hiljalleen muuttaa suuntaani itsenäiseen päättämiseen ja työstämiseen.




Kahmaisin itselleni haastavimman cossini koskaan ja työnteon keston skaala muuttui kertaheitolla. Kaikki aiemmat pukuni olin onnistunut tekemään kahden, maksimissaan kolmen viikon sisällä, mutta nyt puvunteon kesto kasvoi peräti puoleen vuoteen. Koska kiinnitin nykyään enemmän huomiota pukuihin kuin proppeihin, alkoi aikataulutus olla ongelma proppien kannalta en juuri koskaan ehtinyt edes aloittaa propin tekemistä ennen deadlinea ja niin propit jäivät toissijaiseksi. Tänä vuonna tein myös ensimmäistä kertaa puvun, jonka painotus oli kaikessa muussa kuin tekstiileissä ja jouduin ajattelemaan puvun muotoilua uudelta kantilta. Aloin _tosissani_ antaa ajatusta myös kankaan laatuun, en vain väriin. 2011 cosplay-kisasin myös ensimmäistä kertaa.




Jostain ihmeestä sain repäistyä aikaa tehdä peräti neljä pukua jo totutun kahden sijaan, mutta toisaalta puvut olivatkin melko yksinkertaisia eivätkä ihan niin kalliita opiskelijabudjetille (mitä nyt vuoden ensimmäinen puku olikin vielä haastavahkon puolella). Tänä vuonna värjäsin ensimmäistä kertaa kangasta, peräti kolmeen eri pukuun. Uudempia pukuja ei ole vielä tullut, joten on vähän hankala arvioida ja katsoa taaksepäin kulunutta vuotta. :'>


Tähän loppuun pitäisi vissiin laittaa vielä sellainen kuva, missä on vanhin ja uusin puku vierekkäin.




Vähän tylsä laittaa uusin cossi tuohon viereen, kun se nyt on minulla vain tuo Peukaloliisa. Olisin itse halunnut laittaa siihen vertailun vuoksi jonkin puvun, jossa olisin itse kokenut onnistuneeni parhaiten tänä päivänä ja josta olisin muutenkin ylpein. En näe Peukaloliisaa mitenkään erityisen hienona suorituksena vaikka kivaisa onkin. Kaipa sitä olisi voinut vähän luistaa ja tehdä oman pään mukaan, mutta menköön nyt näin. :D

Mutta no, kiitos tästä! Kohti uusia kujeita ja silleen.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

You are beautiful

Tulin näemmä hämmentävästi kanssabloggaajien keskuudessa kiertävän You are beautiful -tunnustuksen uhriksi (kiitos Kimmyn). Homma toimii siis kutakuinkin näin:




You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!



Toki, otan haasteen vastaan. En voi luvata, etteikö joitakin valitsemistani kuvista jo löydy internetin saloista esimerkiksi jostain flickeristä kuvaajien latomana. Itse en seuraavia ole (muistaakseni ainakaan) aikaisemmin julkistanut.



OrganisaatioXIII!Roxas - Because you're worth it!

Oikeasti kaikki alkoi ensimmäisestä järjestetystä Tsukiconista, mutta ette ihan oikeasti ole niin koskaan milloinkaan näkemässä siellä käyttämästäni puvusta todisteita, ellette satu olemaan hyviä googlettajia. Tämänkin kuvan näyttäminen on vain puhdasta tuskaa.
Itselleni cosplayelämä alkoi kuitenkin tästä: photoshoot-miitistä. Kuvan kyseisen miitin järjesti ystäväiseni Wepi kolme vuotta sitten (2008), mikä käynnisti tradition suuressa cosplay-kaveripiirissämme ja sai tuekseen ihan omat kotisivutkin. Harmiksi porukka on kuitenkin hieman hajaantunut, ja voisi ehkä myös väittää, että ikää on tullut joillekin "liikaa", eikä kyseinen enää niin paljon kiinnosta. Vaihtoehtoisesti on paljon kiireitä, eikä tätä enää muisteta ja ehditä järjestää enää tänä päivänä (viimeisin photoshoot järjestettiin talvella/keväällä/vaihteessa vuosi sitten, 2010, juhlistamaan photoshoot-miittien 2-vuotissyntymäpäiviä). Olisi minusta ihan hirveän kivaa, jos johonkin väliin vielä tällainen saataisiin järjestettyä, itselleni kun moiset ovat olleet ihan hirveän iso ja sydäntä lämmittävä osa elämää.
Kuvaajaa en enää valitettavasti muista.




Neku - Nyuu~!

Saatte kuvan Ropeconista (2009), josta peräisin olevista kuvista tämä on niin kutsutusti kulissien takaa. Kuvia on varsin hilpeä katsella näin jälkeenpäin, kun sitä huomaa, että miltei kaikista photoshooteista liki 80% on niitä vääntelen-naamaani-hassusti-ai-oho-otit-jo-kuvan-ei-se-mitään-on-hirveän-hauskaa-jee -kuvia, ja ne vaivaiset 20% on niitä vakavissaan otettuja. 
Cossini hiuskuontalo on herättänyt ihmisissä ilmeisesti kummastusta, mutta ikäväkseni joudun korjaamaan sen suurimman virheoletuksen. Ei, kyseessä ei ole peruukki, vaan ihan oma tukkani.
Kuvaajana Islienne.




Aigis


Otos on 2009 vuoden Tsukiconista - tai no, ei varsinaisesti, sillä karkasimme tapahtumasta Kiasmaan, jossa oli tuolloin lattiassa näyttelyyn kuuluvia ympyröitä. Saimme aivan järkyttävän hienon kuvausidean, mutta kaikista yrityksistä huolimatta kuvista ei saatu tarkkoja valaistuksen heikkoudesta johtuen. Harmi.
Kuvassa kanssani ovat Lefrin, Wooditus ja Lirlys.
Kuvaajana Kangaskasa.



Velvet

Siinä missä miitit ovat vähentyneet, ns. privaattishoottaaminen on lisääntynyt enemmän. Koska minulla ei ennestään ollut kuvia lumisilla maisemilla muutoin kuin omien hahmojen taustoina, sain viime talvena itseäni niskasta kiinni ja suuntasin uhmakkaasti vähäpukeisena ulos kotini läheiseen metsikköpahaseen.. Asteet olivat onneksi jo plussaan päin, enkä hankkinut itselleni edes nuhaa. Tuuli kuitenkin melkoisen pistävästi, ja kyllä siinä raajat violeteiksi menivät ja koko ruumiin valtaavaa hytinää oli mahdotonta kitkeä pois.
En ole vielä ehtinyt julkistaa shootista kuvia, sillä yritän saada käsiini parempaa kuvanmuokkausohjelmaa kuin mitä minulla toistaiseksi on.
Kuvaajana Trinode.




Chidori


Uusimmat cosplay-kuvani on otettu studiossa, mikä oli minulla kokemuksena aivan vieras ja ensimmäinen. Toki sitä on Helsingin kuvataidelukiossa opiskellessa nähnyt ja ollut studiossa, mutta ei koskaan itse kameran edessä. Näitäkään kuvia en ole saanut postattua sopivan kuvanmuokkausohjelman puutteen vuoksi.
Kuvaajana Kimmy.

Vielä olisi se tagaamisen vuoro, ja omiksi uhrikseni joutuvat:


Pahoittelen muuten kovasti tässä päivityksessä ilmaantuvia epäsäännöllisiä "rivivälejä" kuvien ylä- ja alapuolella. Olen yrittänyt asiaa korjata, mutta blogger ei näemmä suostu yhteistyöhön.