Pariya WIP, so much embroidery!

I think I promised a WIP post of Pariya? Here goes!

About choosing the characters. Otoyomegatari had been a foreign manga to me, and to be honest, I had not been too interested in getting to know it. When we were mulling around our potential series choices, Otoyomegatari was never really discussed too much, since jesmo had been in the impression that I wasn't that interested. I myself knew, though, that jesmo had been dreaming of cosplaying Amir, and since it was really tricky for us to choose characters that would interest us both and could be nice enough to come up with a skit for, I got to know Otoyomegatari a bit, found it quite appealing, and finally just blurted out the possibility of taking Otoyomegatari into consideration. We still had a couple of other potential choices, and when we got familiar with each of the series better, it was clear to us that it would be easiest to figure out a skit for Otoyomegatari. There would have been a couple of characters with more inviting costumes to make, but it was super tricky to come up with a good skit for them. Hence, we chose Otoyomegatari.

Choosing Pariya as my character felt a bit hazardous to me, since there was only one colored picture (the cover of the second book) of her to be found, and even that was too tiny to see any proper details from. Also, her wardrobe varies so much in the manga and it seems like she never wears the same clothes twice, unlike Amir with her distinctive outfit. I admit, I was a bit unsure if it was a good idea to choose a character with such limited references, but I felt this was my chance as a costume designer to really get to know the source and actually use my imagination to some extent. Usually there are very specific source materials to look at, so this was actually very liberating for a change. So what I decided to do, was to use the only color picture as my main reference, and whatever details I couldn't see, I would find ideas from the manga itself. There was quite a lot of research to be made, since the costume Pariya wears in the color picture is one of a kind, and she doesn't wear it in the actual manga. For example, the border details of the overcoat were really hard to make sense of, so I snatched some they-could-be-like-these-here details from the manga. I can honestly say that none of the clothes Pariya wears in the color picture got through my radar without me searching for helping references.

I started off from the hat, and I guess I was the happiest to spend my time with it compared to any other piece of the costume. There were so many hat references to choose from, and I decided to go with the most "assorted one" to fit the cover picture the best. I got accustomed to different kind of stitches, and since I was fairly new to the whole embroidery thing, previously knowing only a handful of stitches, it pleased me to learn some new ones. By themselves, the flowers seemed rather dull to me, and since the usage of beads with embroidery was hinted in the manga, I decided to add some to serve as pistils/stamens.

Next up were the dress and the coat. We had been picking out materials together with jesmo, to make both of our outfits look like they were from the same world, and I am really happy with the ones we found. The fabric I used for the dress and the hat was the same one jesmo used for the tunic, and it is such a nice, thick material with a minor texture, and it is super hard to get it wrinkled. For the overcoat, I tried to look for some organic looking fabrics, but by pure coincidence we stumbled upon the most perfect colored faux suede fabric. I had not thought of Pariya's coat to be suede, but we got excited by the idea. Also, that way we would have another unitive fabric with Amir, as the stripes in her coat were to be made of suede. I was also going to use a bit of black wool to make the black borders of the coat. In the beginning, the coat was thought to be a flowy one with light materials, but I am happy for the twist that made it heavier to carry.

Overall, the shapes of the garments were simple, the dress being a simple straight, kaftan-ish dress, and the overcoat the same with kimono-ish sleeves, but there was a lot of embroidery to do. Though the details of the embroidery in the coat and the dress seems super thick and a bit all over the place in the cover picture, I didn't bother filling them so full with embroidery, since to me the fullness was only for the thickness of the artist's brush in such a small picture. I tried to see some shapes in the embroidery and looked for references to fit those shapes the best way possible. The snow flaky patterns, the tree shapes and stars were somewhat visible enough to copy from the cover picture, but everything else was just plain porridge to the eyes. In the end, I chose to go with the organic look Pariya carries most of the time in her clothing, and used it for both her coat and the dress. I think that way her whole outfit melds together.

In the manga it shows from time to time that the clothes of the people were not lined. With the dress I decided to accept that since the stitches didn't show too much from the underside, and if they did, they were tidy enough to be seen (though I'm happy the ugliest ones are high enough to not be seen at all). The sleeves were a bit tricky, though, since they were rolled up and I didn't want such a visible part to look ugly on the underside. Hence, I decided to stitch that section of the sleeves on the underside instead of the upside. With the coat I felt it was better to line it, just to make it look cleaner on the inside and more pleasant to look at, since the inside would surely be seen often, as I moved around.

While I started working on the dress early, embroidering it was the last thing I did with the whole costume. I had to stay up until early in the morning of the competition day, and if it weren't for jesmo, I wouldn't have made it in time. I have never seen such a fast and powerful embroidery workshop by two super tired girls in my life.

Some of the embroidery

Thank all the powers in the world for erasable fabric markers
(note the purple traces on the back)!

A close-up of the finished embroidery. I'd still like to do some more though.

I had a hard time believing that Pariya would not wear any pants under the dress, since it seemed very out of character compared to the time period and area. Pariya's dress was really long, and (by the time) it was never seen if she wore pants or not. I decided to follow my intuition and made pants, and later on jesmo and I learned that the women of the area and time period did, in fact, wear pants under the dresses. Hooray, my hunch! I wanted to make the pants a little shorter, since it seemed to me that all the kids and younger people wore pants a little shorter than the adults. Later, when some new chapters of Otoyomegatari came out and we could finally see Pariya's pants, they really were shorter! Hooray, my hunch again!

Curly toes are curly

I had figured that the scarf tied around Pariya's hat was a triangle to achieve the way it draped. I was actually right, but I had to make some interesting alterations to it, just to achieve the look closest to the reference. In the end, I had to make the triangle into the shape of a clover. :D I had thought of embroidering the scarf, too, but together with jesmo we came to a conclusion that some of the fabrics in the manga seemed more likely to be printed or knitted, and by embroidering such a light fabric, it would have surely turned out to be a disaster of some sort. I decided to print it and only embroidered the border to bring in some nice details.

Testing with a prototype

The scarf around Pariya's neck turned out to be way harder than it should have been. I had bought a red fabric for the scarf some time before I actually made it, and it turned out it was too, uh, resilient, and the necklace on top of it wasn't heavy enough to push the drapes down. Instead, the necklace just kind of got lost into the sea of drapes. :D So, I had to buy a new fabric that would be extra gauzy, and I managed to find the same fabric in red that I had been using for the scarf on the hat. Since it was hard for me to drape the scarf on myself, I got to borrow jesmo's dress form (yeah, I still don't have a dress form of my own). To tie the scarf around my neck, I added a tiny button on the back.

Can a button be too cute? I thought it was.

I had some serious trouble with the shoes, too. My feet are rather wide and the insteps are high, so it is actually not that easy for me to find well fitting shoes. I searched for low heeled pointy tipped boots for months from second hand stores (I really wanted to be able to fit them before buying, since it was important to me to feel comfortable in my shoes on the stage), but it was no use. Finally I found some really good-looking ones online and bought them, only to realize they were too small. I didn't have time to buy new ones online, so I worked with what I got. I sacrificed the shoes I had for Velvet, since they had really nice pointy tips (and I could get new shoes for her later, if need be), and cut off the kitten heels to make them flat. That way I also got the toe part to rise up quite niftily. It wasn't enough though, and I added tiny tips made of Worbla to make the shape more "Arabian". Though the boots were too small to wear, they had very good shafts, so I cut them off and glued them onto the base shoes, plus cut the front of the ankle part open to make it easier for my feet to get through the narrow shaft. Finally, I made the bootcovers out of suedette (the same fabric as jesmo's bootcovers) and the details of faux suede, and sewed a few red stripes on. I really wanted to add some little nibs similar to Amir's shoes, but I told myself to leave it last, just in case I didn't have the time to add them. In the end, jesmo wanted to do that for me. :D

I really would have loved to make all the jewelry myself, but now, as most of the jewelry was going to be made by casting and so many of my jewelry pieces were the same as jesmo's, it was for the best that she made all the casting. She already had all the materials for them and she was more familiar with casting than I. We did get to plan things together for the jewelries a lot though, like what was the best way to get the gems shiny and vivid red, and how to paint all the jewelries, so I didn't end up feeling too impotent, even though I am not used to letting people make parts of my costumes for me. However, I'd say it was a really good experience, since WCS is so much about pair work and how the partners in crime combine their strengths to achieve the best outcome possible, and it's not like I didn't get to help jesmo out with some things, too.

Anyway, I used PVC plastic for the bracelets, carved them and bent into shape, glued on the little circlets and gems jesmo had made, and painted them (actually before adding the gems).

The necklaces were a combination of flat and round beads, resin coins (jesmo used real coins as masters for the casting process) and these long flat pieces made of PVC plastic.

Like with the hat, I had lots of variety for the earrings, and as in the cover picture there is only a red ball to be seen, I went with the most similar reference could find. The earrings were made of resin, and what little I did with them were that I drew a picture of how I wanted the earrings to look exactly and I sanded the little tooth master for jesmo to make casts of.

The wig was pretty straightforward, and a combination of two wigs. I braided the first wig into little braids, and wherever there were gaps between the braids, I added some additional braids from the other wig, to hide the peeking wig cap. Since Pariya doesn't actually tie her braids, I couldn't use hair ties, but to prevent the braids from unraveling, the ends had to be tied with something. So I glued them with spray glue.

Ah. The bread basket. Though it was Amir who had the proper basket reference in the manga, jesmo and I thought we could use the same one for Pariya. Pariya was portrayed as the one good at baking, but there was no proper reference of what she would carry her breads in. Using Amir's reference seemed fine to us, since it could be possible that the basket and the strap with it were something everyone in the village could use.

I felt strongly that the basked had to be made of real wood, to make it authentic and to avoid silly painting episodes of making something not woody to look like wood. The easiest way to make the basket was to make it from a few sections, shape them separately to an extent, and glue them together with wood glue. After gluing, I could do the final touches to make sure everything was smooth. As the color of the wood was a bit too close to the color of my overcoat, I decided to stain it with a light, reddish tint, just to make it pop out better. Ahh, it was such a pleasure to get to work with proper tools, like a circular saw and a jigsaw, and this sand paper machine I don't know the English name of (it's like a mini chainsaw with a sand paper instead of a saw).

The sections have been glued together,
and the outer shape is being sanded smooth

After the tint

The strap had a pretty proper reference, but the color scheme was free for interpretation. I dug up all the leftover fabrics of mine big enough to use, and after inquiring jesmo's opinion on the matter, picked the colors that fit Pariya's gamut. Mostly I created the patterns by topstitching with a sewing machine, but I also got to do some more embroidering. Whew, it never ends!

Since jesmo already explained the process of our stage props, I'd recommend you to head over there to read about them, instead of me writing the same things here.

There, done, finished, whoo! After working on a costume for such a long time and intensely having to think about a skit and practice it, you'd think that I'd be too tired to even think about cosplay, let alone make anything. On the contrary, I have been in the MAKE ALL THE COSPLAYS mood the whole time after Tracon X. :D I have been working on a couple of new cosplays already just for the fun of it, without really knowing where to wear them, and I'm also really into the idea of starting to make all the costumes we are going to bring with us to the WCS2016.

It's been a while since Tracon X, but us going to the finals of WCS2016 still hasn't sunk in any more than right after the preliminaries. So far, I have only realized the fact that we are going to Japan, but not the WCS part of it. We are going to stay in Japan for a few weeks after all the WCS week is over, and we have been planning some details of our vacation part of the journey already. So excited to see the many cities of Japan! While I can't yet grasp the idea of us getting to experience the actual WCS finals and all the activities around it, I do understand the fact that this is most likely a once in a lifetime experience. I can not even begin with how blessed we are. Ugh, gross sobbing. I have said this before, and I will say it again: thank you. We have honestly gotten so many kind and amazing comments for the job we have done, and some comments personally directed at me. I can not even fathom the warm feeling it has given me. I'm being gross, I'll stop, ok. No but really, just know that I am grateful and that you are awesome.

While we are waiting to have a proper photoshoot of Amir and Pariya (it's happening SOON), have a photo of the finished costume as a whole, at least, just to get back to the original purpose of this wall of text. And to have some kind of an integrative ending to all of this.

Fran, eli uusi WIP vanhasta puvusta

Asiahan on siis niin, että tekaisin Franin (Final Fantasy XII) vuonna 2011. Olin tuolloin hirveän tyytyväinen pukuuni ja vaikken tänä päivänä puvusta juuri kummemmin perusta, on se mielestäni kestänyt aikaa, vaikka syntypäiväyksestä kolme vuotta jo onkin. Puku oli ensimmäinen laatuaan, johon olin käyttänyt muutamaa viikkoa enemmän aikaa ja muita pukujani huomattavasti enemmän resursseja. Mielessä kävi kirjoitella puvusta WIP-merkintä, mutta se jäi, enkä kiertele syytä. Tuolloin en pitänyt laisinkaan WIP-juttujen kirjoittamisesta ja vaikka yhä vieläkin välillä tuntuu vähän nihkeältä ajatukselta tuoda oma kämmäily ja derputukset julki puvun valmistuksesta, ajattelin, että nyt voisin olla vähän neutraalimmalla suhtautumisella liikkeellä noiden kaikkien WIP-kyhäelmieni kanssa. No, otin kuitenkin aika paljon kuvia pukua tehdessäni ja muistan itse valmistuksestakin kiitettävästi, joten täältä pesee ja silleen. Painotan kuitenkin, että vaikka puku on mielestäni yhä ihan okei, se on kolme vuotta nuoremman minäni tekemä ja tämä vanhempi minä tekisi aika paljon asioita toisin. Eipä sillä, että tällä faktalla olisi oikeasti mitään merkitystä muille kuin itselleni.

--

Puku taisi lähteä liikkeelle heti armoreista ja niissä riittikin hommaa lähestulkoon puvun aloittamisesta lopetuspäivään saakka. En ollut koskaan aiemmin tehnyt pukua, jossa olisi armorin osia ja tulin siihen tulokseen, että softis toimisi tähän tarkoitukseen hyvin. Armorit olivat kaikki koristeellisia ja siroja ja mielestäni softis materiaalina toimi hyvin palvelemaan tätä tarkoitusta. (Tänä päivänä saattaisin käyttää jotain toista materiaalia tai vähintäänkin työstäsin softista toisin.) Aloitin armorien pähkäilyn lähinnä kääntelemällä ja vääntelemällä Final Fantasy XII -peliä TV-ruudulla, ottamalla kuvakaappauksia joka suunnasta ja piirtämällä luonnoksia siitä, kuinka mokomat krumeluurihirviöt toimivat. Tein huomion, että kaikki armorit oli mahdollista tehdä kahdessa kerroksessa, mikä oli varsin jees. Suurin osa armorien kaavoista luonnistui melko vaivatta, mutta esimerkiksi kypärän/minkälien kanssa piti miettiä enemmän muotoilua. Asia selvisi yleensä tekemällä muutamia aukileikkauksia kaavaan.

Kypärän hahmottelua

Pohjearmorin kaava purettuna osiin

Kun kaavat oli tehty, seurasi itse armorien valmistaminen. Leikkasin osat softiksesta mattoveitsellä ja armorien päällimmäisen kerroksen reunojen pyöristämiseen käytin pieniä saksia leikkaamaan turhat terävämmät reunat pois. Reunojen pehmennys vei hurjasti aikaa, mutta lopputulos oli paljon viimeistellymmän näköinen. Muita kuvioita piirtelin kuulakärkikynän kärjellä painamalla, jotta softikseen syntyi uria. Kerrokset liimasin yhteen kontaktiliimalla. Vaikka käytinkin mustaa softista, ei sävy ollut mielestäni tarpeeksi tumma ja intensiivinen, joten maalasin kaikki osat mustalla spraymaalilla. Tarvittaessa viimeistelin armorit lakalla, jotta niihin saisi enemmän kiiltoa ja nätimmän, armoriin sopivan pinnan. Lisäksi jotkin osat armoreista vaativat lisätukea pitämään muodot ja taitokset kurissa ja tähän tarkoitukseen käytin melko vahvaa rautalankaa. Esimerkiksi kypärän poskille kaartuvat... mitkä lie saivat sisäänsä rautalankaa. Tosin käytössä huomasin, ettei tukea ollut kypärässä läheskään tarpeeksi. No, nähty ja tästäkin opittu myöhempiä pukuja varten! Rautalangan lisäksi kypärään tuli ihan visuaalisista syistä referenssien mukaisesti "nappuloita", eli tässä tapauksessa mustia haaranastoja.

Kypärän päällimmäisin kerros

Reisiarmoreita

Ah, kengät, pukuni lemppariosa! Ostin eBaysta mahdollisimman korkeakorkoiset korot, jotka itse sitten muokkaisin oikeampaan suuntaan. Ensimmäisenä kengistä piti sahata korko pois, sillä yhden koron sijaan Franin köpöttimissä on kaksi korkoa. Poistetun koron tilalle kengän kantapaikalle kiinnitettiin tukevan ruuvin avulla palanen alumiinilevyä, johon puolestaan porattiin paikalleen kaksi pitkää ruuvia, jotka toimisivat korkojen runkoina. Alumiinipalanen oli välttämätön siitä syystä, että se tuki korkoruuveja erinomaisesti kengän muovipohjan sijaan ja ehkäisisi ruuvien mahdollisen vääntymisen käytössä. Ruuvit päällystettiin sittemmin Paperclaylla, hiottiin kuivuttuaan sileiksi, maalattiin ja lakattiin. Jalkapöytä sai uuden peitteen keinonahkasta, jonka päälle liimasin Paperclaysta pyörittämäni kynnet. Päälle vielä siivu softista, remmit ja muu viimeistely ja voilà, kengät olivat valmiit!

Tällaiset tuli eBaysta

Korko sahattu irti ja korvattu uudella/uusilla

Korkojen rungot peitetty Paperclaylla, hiomaton vas., hiottu oik.

Kynnet, remmit, sun muut lisätty

Valmis!

Jalkojen armorit eivät todellakaan pysyneet päällä tuosta noin vain ja tähän tarkoitukseen tarvitsin kestäviä sukkahousuja ja tarranauhaa. Samalla hoitui säärien ihon sävyn muuttaminen hahmolle sopivammaksi ilman meikkiä. Eli jep, liimasin tarranauhan paloja sukkahousuihin ja vastapareja armoreihin. Käsivarsien armorit pysyivät ylhäällä kaksipuoliteipin avulla.

Armorien sovittamista ja kohdistamista

Paljon tarranauhaa

Peruukki koostui kahdesta peruukista. Purin toisen wefteihin ja liimailin styroksikartion pintaan. Tämän jälkeen kiinnitin kartion peruukin takaraivo-osaan kartioon liimaamani nauhan avulla. Vedin sopivan määrän hiuksia ponnarille kartion yli ja näin Franin ponnari oli valmis. Olisin kaivannut poninhännälle paljon enemmän volyymia, mutta en keksinyt sopivaa ratkaisua tähän ongelmaan tuolloin. Peruukki oli muutenkin jo ihan tarpeeksi painava. Kampauksen sivuille tulevat hiukset laitoin vain raa'asti suoristusraudan väliin pienissä suortuvissa mytyiksi, jolloin sain helposti Franin kähärän kampauksen luotua. Eteen tulevat kaarevat suortuvat puolestaan muotoilin vessapaperihylsyjen ympärille kaartamalla, föönillä kuumentamalla ja lakalla.

Korvat olivat kovin mieluinen vaihe puvunteossa. Käytin korvien pohjarakenteena softista, jonka muotoilin myötäilemään päätä. Ompelin rungolle huput keinoturkiskankaasta ja värjäilin kangasta Copic-tusseilla töpöttelemällä. Korvien sisäpuolta puolestaan värjäsin teetä suihkepullolla kankaaseen suihkuttelemalla. Olin aluksi ajatellut kiinnittää korvat peruukkiin pannalla, mutta parhaaksi vaihtoehdoksi tuntui valikoituvan ihan korvien ompeleminen kiinni peruukkiin.

Weftien liimaamista styroksikartioon

Korvien rungon kaava ja itse korvat

Valmis peruukki

Tämä oli sitä aikaa, kun en oikeastaan tehnyt puvuistani protoja. Käytin torson kohdalla valmista uimapukukaavaa, leikkasin keinonahkasta tarpeeksi isot palat ja neulasin puvun päälleni saadakseni puvusta sopivan kokoisen. Leikkelin ja piirtelin saumoja sun muita ja minusta tämä metodi toimi vallan hyvin. Nykyään en rohkenisi olla niin suorasukainen toimissani, nimim. Flemethin kohdalla tein neljä protoa ennen kuin olin tyytyväinen kaavoihin ja uskalsin siirtyä lopullisen kankaan pariin. Käytin miehustan armorien pohjana rintaliivejä, jotka ompelin pukuun kiinni. Franin puvussa oli huomioni mukaan paljon rengashaarniskaa, mutta en voinut kuvitellakaan tuolloin tekeväni sellaista. Keksin sen sijaan korvaavan, joskaan ei aivan yhtä kivan näköisen vaihtoehdon, eli verkon. Liimasin verkkokankaan kiinni pukuun ja sävyttelin liikaa hopean kiiltoa pois mustalla spraymaalilla. Valkea sifonkikangas ommellen kiinni ja päälle vielä kaikki softisarmorihössötys (plus mahdollisten liimasotkujen poistaminen/piilottaminen) ja torso oli aikalailla siinä, mitä nyt sen valkoisen sifongin reuna piti vielä kirjoa matkalla Nekoconiin, kun aika ei kotona riittänyt. Ja no, tulihan siihen se hassu bolerokin päälle, mutta siitä nyt tuskin tarvitsee sanoa mitään sen kummempaa. Käytin boleron tekemiseen lycraa, jossa oli nahkaa imitoiva pinnoite. Lycra mahdollisti liikkumisen ja asun istumisen paremmin kuin joustamaton keinonahka.

Torson askartelua

En oikein usko, että muista puvun valmistukseen liittyvistä seikoista tarvitsisi sen kummemmin kertoa. Pahoittelen, jos jotkin asiat jäivät hirveän epäselviksi ja olisitte kaivanneet enemmän selostusta tai jos olen missannut itse jotain todella oleellista. Halusin tehdä puvusta kuitenkin jonkinlaisen WIP-kirjoituksen, vaikkei kaikki yksityiskohdat ehkä aivan täysin tämän päivän muistissa enää ole. Kysyä siis saa, jos jotain mieleen tulee. Joka tapauksessa, tällainen viera tuli siis tehtyä kolme vuotta sitten, 2011!

Kuva © Kangaskasa

Ellen WIP, eli saako nyt nukkua?

Koska edellinen merkintä Cosvisionista olisi venynyt (jo muutenkin) liian pitkäksi, päätin antaa omaa tilaa itse pukuvalinnalle ja tekoprosessille. Ja tätäkin merkintää olen kirjoittanut aivan liian kauan, mutta kun välissä tapahtui (sunnuntai 18.5.) esim. joku ROBBIE WILLIAMSIN KEIKKA JA SE OTTI MUT LAVALLE SEN KANSSA OTTAKAA RAPORTTI JA PALJON KUVIA JA VIDEOITA PARI JA SE TYKKÄSI MUN KOMMENTISTAKIN NAAMAKIRJASSA, niin ei sitä sitten enää kyennyt normaaliin elämään vähään aikaan. Tässä siis kuitenkin nyt enemmän siitä, kuinka päädyin valitsemaan Ellenin kisahahmokseni ja miten itse puku syntyi.

Kun kutsu Desucon Frostbitessa Cosvisionin kutsuvieraskilpailuun kuului, oli ensimmäisinä fiiliksinä hämmennys, positiivinen yllättyneisyys, mutta ennen kaikkea aika suuri epätoivo. Olin jo edellisenä vuonna päättänyt, että keskittyisin Frostbiten puvun jälkeen heti suoraan jo Traconiin tulevaan pukuun, jolla olisi tarkoitus osallistua kisaankin, enkä vuoden 2014 aikana hommaisi itselleni liiaksi tekemistä cosplayn puolella. Puku veisi paljon rahaa ja aikaa, joten päällimmäisiksi ajatuksiksi nousi huoli budjetista ja etenkin aikataulusta. Kuinka mitenkään ehtisin saada kisapuvun Cosvisioniin valmiiksi, kun aikaa oli vain pari kuukautta koulun ja töiden ollessa aikataulussa jo muutenkin päällekkäin? Lisäksi minulla ei ollut hajuakaan, minkä hahmon valitsisin. Näiden painavien askarruksien vuoksi kerroin Mirolle (Cosvisionin cosplay-vastaava) rehellisesti, että minun pitäisi miettiä osallistumistani jonkin aikaa. Jos en keksisi pukua ja esitysideaa vaivattomasti ja nopeasti, en kykenisi osallistumaan.

Calista - The Last Story

Seurasi ankaraa pohdintaa mahdollisista kisapuvuista. Luultavasti paras vaihtoehto olisi varmasti ollut jokin hyvin yksinkertainen puku, joka olisi ollut mahdollista toteuttaa siististi ja nopeasti. Kuitenkin se soti omia periaatteitani vastaan, sillä haluan kehittyä ja antaa kisoja varten jotain keskivertoa vaativampaa omasta takaa. Minusta helpolla puvulla kisaaminen ja mahdollisesti voittaminen ei tuntuisi samalta tai reilulta itseäni tai muita kisaajia kohtaan, jotka olisivat nähneet paljon minua enemmän vaivaa omassa puvussaan. Menestys tuntuu mielestäni parhaalta, kun kokee, että sen eteen on tehnyt töitä. Toki lähden aina kisatessani tavoittelemaan sijoitusta, mutta haluan kokea saaneeni sen ansaitusti. Siis hylkäsin yksinkertaisen puvun ajatuksen. En millään ehtisi tehdä Traconiin suunnittelemaani pukua niin lyhyellä varoitusajalla tai parin kuukauden budjetilla, joten se oli myös heti poissa laskuista. Pienen pohdinnan jälkeen mieleen kumpusi The Last Story, jonka läpipeluuta olin katsonut hiljattain vähän ja josta pukuilemisesta oli Elinan kanssa ollut puhetta, koska hän itse tekee Yurickia. Olin tykästynyt Calistan siniseen mekkoon jo heti ensisilmäyksellä. Puku vaikutti työläältä, mutta toteutettavissa olevalta, joten aloin pähkäilemään sen toteuttamista. Mitä enemmän katsoin läpipeluuta, sitä selkeämmän ajatuksen sain myös esitystä varten. Myös hahmo persoonana tuntui itselleni sopivalta ja tukisi omaa ensiesiintymistäni lavalla ilman, että minun täytyisi esittää liikaa. Hiphei!

Ellen - Folklore
Cloak of Twilight

Taisi olla jo seuraavana päivänä kun tajusin, että puvussa on aivan liikaa tekemistä. Niinkin simppeli kokonaisuus sisälsi tajuttoman määrän pieniä yksityiskohtia, että puku alkoi tuntua jo naurettavalta edes yrittää. Tämän epätoivon hetkellä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, muistin Ellenin. Olin kaksi vuotta aiemmin tehnyt Folkloren toisesta päähenkilösta 30 minuutin cosplay-haasteen ja jo tuolloin olin ajatellut, että joskus Ellenin vielä kunnolla teen. Tytön arkivaatteet olivat kuitenkin liian yksinkertaiset omaan makuuni kisapukuna, mutta onneksipa hahmolta löytyi kattava repertuaari muita asukokonaisuuksia, josta Cloak of Midnight Sun valikoitui parhaaksi vaihtoehdoksi itselleni toteuttaa. Tunsin pelinkin paljon The Last Storya paremmin, sillä olinhan sen jo ihan viimeistä lukua vaille läpi pelannut. Totta puhuen pidin Cloak of Twilightista eniten, mutta se tuntui liiallisen vähäpukeisuutensa vuoksi ikävältä ajatukselta ja aikatauluun nähden liian työläältä toteuttaa. Cloak of Midnight Sun tuntui siis itselleni kaikista Ellenin puvuista selkeimmältä, mutta silti sopivan haastavalta. Juurikin siis parhaalta vaihtoehdolta juuri nyt. Esitysidea Ellenille tuli oikeastaan ihan samaan syssyyn hahmon keksimisen kanssa, mikä sai hahmovalinnan tuntumaan entistäkin oikeammalta ja miellyttävältä.

Voittajaehdokas!
Ellen - Folklore
Cloak of Midnight Sun

Töihin aloin melkeinpä heti, kun puku oli keksitty. Peli löytyi omasta takaa, joten hyvät reffit puvun joka kulmasta oli helppo saada.

Jotta kaikki tarvittava ehtisi varmasti postista, aloitin ensimmäiseksi eBayn koluamisella. Minulle puvussa ehdottomasti mielenkiintoisin elementti oli kauluksen ja rannekkeiden (tai miksi noita nyt kutsutaan, eivät ne kalvosimetkaan ole) kangas, mutta myös hiostavin siinä vaiheessa prosessia. Mistä ihmeestä muka löytyisi tuollainen kangas, joka hohtaisi simpukkamaisesti ja olisi jaettu soluihin? Vaan enpä voinut uskoa tuuriani, kun oikeastaan täydellinen kangas tuli vastaan ja vieläpä edullisesti. Kangasta kuvailtiin vinyyliksi, mikä huoletti vähän. Tyypillisesti näkemäni vinyylit olivat ohuita ja laadultaan vastaavalla hintatasolla melkoisen kehnoja. Vaan toisin kävi, kun sain kankaan käsiini. Laatu oli todella korkeaa ja  lisäksi kankaassa oli jo valmiiksi liimattu jämäkkä huopakangas tukena. Kangas tuli kuitenkin vielä maalata. Olin kuullut Kizzyltä Pearl Ex -pigmenteistä, joita saatoin sekoittaa lakkaan. Hobby Pointista löytyi myyjän avustuksella akryylilakka (100% Acrylic Resin, Satin Varnish), joka soveltui muovipinnoille ja sieti venymistäkin. Siinä sitten maalailin päivän verran kaikkia soluja ja katselin elokuvia. Koska vinyylikangas oliki odotettua paksumpaa, suunnitelmani koskien puvun nappeja sai uuden suunnan. Olin ajatellut vuoraavani napit kauluskankaalla, mutta no, niin. Halusin nappien jäljittelevän kangasta mahdollisimman hyvin ja mieleeni tulikin ns. nahkanapit, joiden pinta oli myös jaettu soluihin. eBaysta löytyi sopivasti juuri kankaan kanssa identtisen värisiä nappeja, joita pääsin myös maalailemaan.

Ellenin silmät yllä, omani alla (ilman meikkiä)

Myös peruukin ja erityisesti piilolinssien kanssa kävi aivan käsittämätön tuuri. Peruukkissa tuli olla oikean sävyn lisäksi keskijakaus eikä otsatukkaa. Usein pitkissä peruukeissa on pidempi otsatukka, joka tulee itse leikata sopivaan mittaan, mutta tämä ihanuus oli pitkä kauttaaltaan. Piilolinssit puolestaan voitin Fian giveawayn kautta, ja sain valita piilolinssit itse. Pakko sanoa, etten koskaan ole omistanut parempia linssejä. Ellenin silmät ovat aivan järisyttävän valtavat ja piilarit olivat juurikin sitä. Lisäksi ne olivat sen verran läpikuultavat, että ne näyttivät silmään luonnollisilta, mutta kuitenkin sävyttivät omia siniharmaita silmiäni tehokkaasti. Linssit olivat myös ohuet ja Cosvisionissa koko päivän niitä pitäneenä en huomannut linssien kuivuvan laisinkaan tai muuten rasittaneen silmiä.


Koska en löytänyt haluamani värisiä kankaita mieleisissäni materiaaleissa, minun tuli siis vain värjätä kaikki kankaat itse. Koska materiaaleja oli useampia ja kaikista piti saada mahdollisimman saman värisiä keskenään, oli värjääminen yksi työläimmistä vaiheista koko prosessissa. Kaikki materiaalit kun tuppasivat nappaamaan väriä kiinni vähän eri tavalla. Siinä missä takkikankaasta (suurin osa puuvillaa, murto-osa elastaania) sai hyvän pelkällä Dylonin mustalla sävytettynä, trikoo teki vastaavalla värillä kankaasta sinisen. Siinähän sitten kulutin yhden kokonaisen päivän sotkien mustaa, ruskeaa ja sinistä sekaisin, värjäsin, pesin ja kuivasin kankaan. Tätä piti toistaa noin viisi kertaa (plus poistaa välissä väriä vähän kuumemmassa pesussa, kun väri nappasi liian tummaksi) kunnes oikea väriseos saatiin aikaan ja olin tyytyväinen. Vuori oli kankaista ainoa, jota ei tarvinnut värjätä. Mietin reffikuvien kanssa vuorin suhteen sitä, että onko takin sisusta kuvissa vain varjossa vai onko sen tarkoitus olla tummempi. Niin tai näin, valitsin väriksi tummemman harmaan siitä syystä, että se saisi takista kolmiulotteisemman ja kuvissa rakenteeltaan syvemmän.

Simppelein homma koko prosessissa oli ehdottomasti hame ja se valmistuikin kaikista puvun osista ensimmäisenä. Leikkasin kaikki kankaat koko asukokonaisuudesta yhdellä kertaa ja painoin kontaktimuovista tehtyjen sabluunoiden avulla kaikki puvun violetihtavana hohtavat graafiset kuviot. Käytin maalina EMO-kangasmaalisarjan peittovalkoista ja violettia sekaisin. Reffikuvien mukaista mystistä hohtoa ei mitenkään oikeasti saisi aikaan, mutta kuviot oli kuitenkin mahdollista saada taittamaan valoa. Siispä sekoittelin jälleen Pearl Ex -pigmenttiä (helmenvalkoista), tällä kertaa kankaille soveltuvaan kiiltolakkaan. Kun kuviot oli painettu, tuli niiden reunat kehystää valkoisella vinonauhalla. Vielä piilovetoketju kylkeen sekä napit paikoilleen ja voilà!


Hameen jälkeen tuntui luontevalta siirtyä takkiin. Kaavojen kanssa piti sumplia hieman, sillä takissa oli paljon jänniä leikkauksia. Kun kankaat oli leikattu ja violetihtavat, hohtavat kuviot painettu, siirryin rakentamaan takin helmaosaa. Referenssikuvista näkee, kuinka Ellenin takin helmassa on paljon tekstuuria ja se vaalenee alareunaa kohti. Tulkitsin itse niin, että painettujen kuvioiden seassa oli enemmänkin tekstuuria kuin valkoisia seittimäisesti kulkevia viivoja. Piirtelin taas pienen tovin kaavapaperille viivoja, joita pitkin myöhemmin ompelin ompelukoneella kankaalle, kaksi kertaa per viiva, jotta tekstuuri näkyisi paremmin. Kun kangas oli painettu ja tekstuuri ommeltu, siirryin liukuväriin. Pääsin kerrankin korkkaamaan joskus vuosi tai pari sitten isältäni saaman kynäruiskun ja suihkuttelin helmaan EMO-peittovalkoista vedellä ohennettuna. Väriä kului aivan jäätävät määrät, sillä sitä piti ohentaa todella paljon, jotta se pääsisi ruiskun putkesta vaivattomasti läpi. Tämän vuoksi kangas imi itseensä enemmän nestettä kuin väriä ja kerroksia piti tehdä paljon useampia kuin käsin maalia sellaisenaan töpöttelemällä. Kun maali oli saatu kuntoon, oli aika siirtyä neulaamaan vinonauhaa. Niin maan vietävästi vinonauhaa.

Olin takin kanssa miettinyt hyvän tovin, josko siihen tulisi silittää kiinni tukikangas napakkuutta antamaan. Koska takkiin olisi tulossa vuori ja paljon massaa nauhoista, ajattelin, ettei takki enempää tavaraa itseensä tarvitsisi. Voi, mikä virhe. Kun olin ommellut noin puolet helman vasemman puolen nauhoista, aloin nähdä päätökseni seuraukset: kangashan aaltoili tiheässä nauhametsässä aivan vimmatusti sen pienen elastaanimääränsä takia, joka siinä typerässä kankaassa sitten piti olla! Koitin korjata tilannetta silittämällä tukikankaan vielä tässä vaiheessa kiinni, mutta ei se juuri mitään pelastanut, kunhan vain keräsi kaikki aallot rypyille. Kettuuntuneena jätin tukikankaan paikoilleen ja silitin sen myös oikealle puolelle ennen kuin ompelisin sille puolelle yhtäkään nauhaa, jotta näkisin, auttaako tukikangas mitään silloin, kun se silitetään ensin ja nauhat kiinni vasta sitten. Ja auttoihan se.

Oikea puoli on ehkä lievästi nätimpi.

Ei siinä mitään. Revittiin sitten parin päivän turha työ pois vasemmalta puolelta, silitettiin uusi tukikangas kiinni ennen nauhoja ja ommeltiin taas lisää nauhoja. Koska olinhan kaivannut kaiken kiireen keskelle ökykämmejä.

En ollut koskaan ennen ollut tekemisissä glitterin kanssa, mitä cosplayhin tulee, ja saatoin olla asiasta Ellenin kohdalla vähän turhan innoissani. Sen lisäksi, että puvussa oli jo riittämiin helmiäispölyä ja kiiltolakkaa, sain oikeasti tunkea glitteriäkin kaiken päälle. Ellenin takin selkämyksen lärpäkkeessä oli selkeästi joku kimalteleva sininen raita ja kauluristakin löytyi jotain säkenöivää tekstuuria, joten Hobby Pointin glitterihyllylle tieni vei! Yllättäen onnekkaasti samaiselta hyllyltä löytyi nimenomaan glitterin ja kankaan kombolle toimiva kangasliima! Selkään tungin niin irtoglitteriä (sinistä ja valkoisenkirjavaa) kuin paperille tarkoitettua glitterigeeliä, joka hohti sinisen ja violetin sävyissä. Kauluriin käytin pelkästään glitterigeeliä pieninä pisteinä, jotta kankaan jousto säilyisi, eikä vahingossakaan tuntuisi kaulassa epämiellyttävältä. Selän raita oli yllättävän työläs, sillä liiman piti antaa kuivua miltei vuorokausi ja kerroksia piti tehdä useita. Lisäksi aina silittäessä sinisestä irtoglitteristä näytti irtoavan väriä, joten loppupuolella kiinnitin irtohileet lähinnä viimeistelevällä kerroksella glitterigeeliä. Sekä selkämyksen että kaulurin kankaana käytin samaa trikoota kuin takin alle tulevassa topissa. Huoneessani saattaa vieläkin olla jossain nurkassa hileitä kaiken sen ripottelun jäljiltä.

Lopuksi piti vain ommella takki kasaan. Kiinnitin rannekkeet ja kauluksen, ompelin loput vinonauhat paikoilleen, tein napinlävet ja ompelin napit kiinni. Takin helman röpelöintiä varten tein kaavat, joiden avulla piirsin röpön ääriviivat suoraan kankaalle, leikkasin niin päällikankaan kuin vuorinkin helmasta turhan pois ja lähdin kiinnittämään kankaita yhteen kangasliiman (=maitoliiman) avulla. Huolittelua kankaat eivät tarvinneet, sillä niiden liimaaminen yhteen hoiti homman jo tehokkaasti. Vihoviimeiseksi takapuolen kohdalle tulevaan aukkoon piilotin sen reunoja pitkin kulkevan vinonauhan sisään itse muotoillun vanteen, jotta aukko pysyisi mallissaan auki.

Sormikkaissa mietin, että tulisko oikean käden ketju tehdä ihan ketjusta vai jotenkin muuten. Koska ketjun kanssa sormikkaat olisivat olleet hankalat pukea, eikä sallisi joustoa laisinkaan, päätin hoitaa homman kirjomalla metallinsävyistä lankaa ketjusilmukoin. Olen tulokseen aika tosi tyytyväinen, sillä ketjusilmukat hitusen löysänä sallivat jonkin verran joustoa ja ihan tuurillakin löysin kauhean kivan näköisen langan (likaisen harmaata ei-niin-mitään-tietoa-mitä-materiaalia, ehkä polyesteriä tai vastaavaa, punoksessa seassa kromin väristä muoviliuskaa) Tikatasta. Menee mielestäni ihan ketjusta!

Vyön solki oli aika spesifin näköinen ja koitin löytää sopivanlaista muokattavaksi eBaysta. Ostin kahdenlaisia solkia, mutta kummatkaan eivät tarkoitukseeni sopineet. No, olin sorvannut alumiinista rinkuloita Elyonille, joten miksei se onnistuisi tälläkin kertaa? Hemmetin paljon haastavampaa se kyllä nyt oli, koska soljen sisäpuolella kulkisi kouru ja sen saamiseksi rinkula oli saatava pysymään tosi vaikeasti sorvissa kiinni. Tarttumapintaa kun oli hyvin niukasti, mikäli halusi saada palan asetettua oikeaan kulmaan. Meni taas ehkä kokonaisen vuorokauden tunnit, ennen kuin mokoma saatiin sorvattua. Kouruun liimattiin mustaa teippiä ja sen päälle puolestaan pienet alumiinipalaset oikeille kohdilleen. Elyonin renkaiden kaltaista kromikiiltoa en halunnut tehdä, joten viimeistelyyn riitti ainoastaan vahapinta pitämään mahdollisen värin muuttumisen kurissa, alumiinilla kun tuppaa vähän sellainen taipumus ajan kanssa olemaan.


Puvussa eniten pelkäsin ehkä kenkien tekemistä. Tilasin (jälleen) eBaysta hyvät pohjakengät (jotka huomasin saavuttuaan yllättäen koon liian pieneksi, mutta niillä piti vain mennä), jotka sittemmin kavensin liian runsaasta varresta ja poistin yläosasta turhan lärpäkkeen. Pohdin kauan kahden vaihtoehdon välillä: bootcoverit vai maalattu pinta. Olin tottunut käsittelemään kenkiä nahkamaalilla, ja aina oli tullut hyvää jälkeä, mutta tällä kertaa puku oli kaikkialta niin yhdenmukaista väriskaalaa ja materiaalituntua noudattava kokonaisuus, että aloin kallistua (vastahakoisesti) bootcoverien puolelle. Olin vain kerran tai pari elämässäni tehnyt bootcoverit ja nekin olivat aloittelijan näköiset, joten vähän jänskätti, mitä tästäkin tulisi. Lähdin ensin toteuttamaan covereita takkikankaasta, eli eipä-juuri-joustavasta materiaalista. Tein kaavat kenkien päälle Elmukelmusta ja teipistä, johon sain kätevästi piirrettyä leikkauskohdat ja kuvioinnit. Tämän jälkeen tein protot. Protojen valmistuttua huomasin, että näin istuviin saappaisiin joustamattomasta kankaasta tehdyt coverit eivät antaneet tarpeeksi liikkumatilaa, ellen sitten tehnyt niistä löysempiä. Mikä ei tässä kohdassa tullut kysymykseenkään. Siispä siirryin joustavaan kankaaseen (jota piti taas värjätä, koska en ollut tyytyväinen trikoon väriin saappaita ajatellen) ja tein proton suoraan trikookankaalla muotoilemalla saappaiden päälle ja sain kaavat siitä. Tämän jälkeen ompelin kasaan coverit lopullisesta kankaasta ja kiinnitin kontaktiliiman ja nuppineulojen avulla bootcoverit kiinni saappaisiin. Sivusauman jätin covereista ompelematta kiinni, jotta pääsisin käsiksi saappaiden vetoketjuun, ja liimasin aukon reunoiltaan kiinni saappaisiin. Koska tällaisen toteutustavan vuoksi kaavoja oli hankala piirtää ennalta, oli pistettävä saappaat jalkaan ja piirrettävä vähän hapuillen jonkinlaiset apuviivat käsivaralla. Sentään ei tarvinnut pitää saappaita jalassa kuvioita maalatessa ja nauhatkin sain liimattua ilman kummempia vaikeuksia. Kenkien pohjat tuli myös maalata mustasta vaaleanharmaaksi. Tarttumapinnan parantamiseksi hioin korot hiekkapaperilla irrottaen samalla ylimääräisen pohjamaalin ja maalasin päälle Deka Lack -maalilla uuden pinnan.

Ja heti perään kamalin asia, jonka tekemistä olin viivytellyt, oli se ihmeellinen tukkalaite Ellenin päässä. Ostin Hobby Pointista strutsinmunan muotoisen ja kokoisen styroksipalan, jonka puolitin ja kapeampaan päähän lisäsin pienen palan kolmionmallista ekstraa. Piirsin styroksipaloihin kaikki tukkalaitteen kuviot, peitin palat Elmukelmulla ja heitin päälle kerroksen Worblaa. Minun oli tarkoitus ottaa styroksi koko homman lopuksi pois Worblan alta, jotta saisin laitteesta onton ja tilaa peruukille sekä korville ja näin ollen tukkalaite asettuisi nätimmin päätä vasten. Styroksi saattaisi jäädä kiinni Worblaan, joten tämän vuoksi siis Elmukelmu. Piirtämäni kuviot näkyivät aika hyvin vielä yhden Worblakerroksen alta ja noita viivoja pitkin liimailin softisnauhoja ja koko hoidon päälle heitin vielä toisen kerroksen Worblaa. Koversin reiän molempien palojen keskelle, jotta saisin tupsut niihin myöhemmin nätisti kiinni ja tein niskapuoleisen osan myöskin kahden Worbla-levyn väliin liimatusta softiksesta. Olin kuvitellut, että Worbla olisi sen verran vahvaa tässä kohden, että tukkalaite pysyisi päässäni kuten Julius Caesarilla konsanaan, vaan toisin kävi. Tuki niskassa ei riittänyt ja laite valahteli päästäni alas. Siispä munien sarvikohtien kärkiin piti liimata pienien Worblapalojen avulla peruukin kuitujen sävyistä ompelulankaa parin pätkän verran, jotta se varmasti kestäisi ja ompelulanka hukkuisi kivasti kuitujen sekaan. Styroksit vain sisältä siis vielä pois (Elmukelmu saisi jäädä sisälle, jos oli jäädäkseen) ja maalihommiin. Heitin ensin pohjalle noin kymmenen kerrosta Gessoa, jonka sittemmin hioin sileämmäksi vesihiomapaperilla, jotta Worblan röpelöisyyttä saisi vähän peitettyä. Ihan silkkisen sileitä en tukkalaitteesta kuitenkaan halunnut, sillä minusta Ellenin design henkii jonkinlaista rosoisuutta ja kansantarumaisuutta. Maalaamisen tein kuivamaalaten Citadelin miniatyyrimaaleilla ja samalla Deka Lack -maalilla, jota olin käyttänyt saappaiden pohjiin. Lopuksi ujutin siniset tupsut tekemistäni rei'istä läpi ja sinetöin päät köntillä kuumaliimaa, joka ei solahtaisi reiästäkään läpi.


Esityksessä ei mielestäni ole oikeasti mitään kovin rakentavaa kerrottavaa näin prosessin puitteissa. Idea syntyi samana päivänä kuin hahmon keksiminenkin ja tiesin lähestulkoon heti millaista lähden tekemään. Idea kypsyi puvunteon aikana ja sekä valoideat että ääniraita tuli tehtyä yhdessä viikonlopussa. Olin etukäteen pelännyt, että joutuisin äänittämään monologin itse, sillä musiikki oli aina Ellenin repliikkien taustana itse pelissä. Sain onneksi kuitenkin säädettyä niin, että musiikki jatkui (mielestäni) luontevana ja Ellenin repliikit sai toimivasti mukaan. Olin aika varma, että vaatteiden vaihdossa esityksen aikana tulisi kiire ja päätinkin kysyä Elinaa mukaan jo melkein alkuvaiheilla avustajaksi, kun kerta avustaja sallittiin kisassa. Samalla Elina päätyi henkiseksi tuekseni, jolle purin kaiken, mitä puvussa tai esityksessä oli pielessä tai toisinaan hyvin ja samaten sain rakentavaa palautetta esitysideasta tyypiltä, jolle peli ei ollut ennestään tuttu. (Samalla piti visusti olla kertomatta Maijulle yhtään mitään, mikä oli todella omituista. Olin tottunut siihen, että kerron aina ihan kaiken juurta jaksain hänelle, mutta kyseinen pälli istui nyt tuomaristossa, enkä siis voinut sanoa mitään. :D) Lavasteiden kanssa piti pyytää apua iskältä ihan ajan puutteen vuoksi. Kerroin, mitä haluan ja iskä leikkasi ja kokosi minulle sermin ja sen eteen tulevan laatikon. Mitään pelin sisällön mukaista valtaistuinta ei ollut oikeasti tarvetta tehdä ja mielestäni tuli pysyä lähinnä nyt enemmän siinä, mitä ehti tehdä ja kunhan lavasteet antaisivat oikean suuntaista osviittaa. Maalasin lavasteet itse ja hengityssuojaimesta huolimatta niistin mustaa räkää seuraavat kaksi päivää. Hemmetin sutaistenhan ne tuli maalattua ja jälki oli sen mukaista, mutta annoin sen itselleni anteeksi. Lavasteiden tuli näyttää hyvältä kauas eikä niinkään lähelle ja tuon tyyppinen maalausjälki näyttäisi mystisemmältä kuin tarkasti kiveä jäljittelevä varjostus. Toisaalta tuo taisi kyllä näyttää paremmalta nimenomaan läheltä. Eh.



Kaikki tuli siis nippa nappa ajoissa valmiiksi ja voi taas hengittää. Tässäpä siis nyt vielä uurastuksen lopputulos!

Kuva: Maiju

Seuraavana vuorossa olisi Akane Owari (Super Dangan Ronpa 2) Desuconin perjantaille ryhmää varten sekä Mia Fey (Phoenix Wright: Ace Attorney -pelit) puolestaan lauantaille. Jänskään jälkimmäistä ehkä vähän, koska mukana on myös Godot, ja tykkään näistä kahdesta hahmosta peleissä luultavasti eniten. Suunnitelmissa olisi näillä näkymin shoottailla ja kuvaajana toimisi (ainakin) Avrasil (Niew Photography). Tykkään tyypin kuvista aivan jäätävästi ja olenkin ehkä nyt asiasta vähän liian tohkeissani. Ellenin olin ajatellut käyttää vielä uudestaan ulkoilmassa Desuconin sunnuntaina ja mikäli aika antaa myöten, Avrasil kuvaisi ehkä jotain eeppisimpiä kuvia tytsystäni. Joka tapauksessa, iik, kaksi viikkoa Desuun ja Akanesta on tehty vasta puolet ja Mia Feyta ei ole edes aloitettu, koska Cosvisionista palautumiseen on tarvittu niin vietävästi aikaa. Ja koska no, helvetti soikoon, en kykene normaaliin elämään, koska ROBBIE FUCKING WILLIAMS. AAA.