Jotta kaikki tarvittava ehtisi varmasti postista, aloitin ensimmäiseksi eBayn koluamisella. Minulle puvussa ehdottomasti mielenkiintoisin elementti oli kauluksen ja rannekkeiden (tai miksi noita nyt kutsutaan, eivät ne kalvosimetkaan ole) kangas, mutta myös hiostavin siinä vaiheessa prosessia. Mistä ihmeestä muka löytyisi tuollainen kangas, joka hohtaisi simpukkamaisesti ja olisi jaettu soluihin? Vaan enpä voinut uskoa tuuriani, kun oikeastaan täydellinen kangas tuli vastaan ja vieläpä edullisesti. Kangasta kuvailtiin vinyyliksi, mikä huoletti vähän. Tyypillisesti näkemäni vinyylit olivat ohuita ja laadultaan vastaavalla hintatasolla melkoisen kehnoja. Vaan toisin kävi, kun sain kankaan käsiini. Laatu oli todella korkeaa ja lisäksi kankaassa oli jo valmiiksi liimattu jämäkkä huopakangas tukena. Kangas tuli kuitenkin vielä maalata. Olin kuullut
Kizzyltä Pearl Ex -pigmenteistä, joita saatoin sekoittaa lakkaan. Hobby Pointista löytyi myyjän avustuksella akryylilakka (100% Acrylic Resin, Satin Varnish), joka soveltui muovipinnoille ja sieti venymistäkin. Siinä sitten maalailin päivän verran kaikkia soluja ja katselin elokuvia. Koska vinyylikangas oliki odotettua paksumpaa, suunnitelmani koskien puvun nappeja sai uuden suunnan. Olin ajatellut vuoraavani napit kauluskankaalla, mutta no, niin. Halusin nappien jäljittelevän kangasta mahdollisimman hyvin ja mieleeni tulikin ns. nahkanapit, joiden pinta oli myös jaettu soluihin. eBaysta löytyi sopivasti juuri kankaan kanssa identtisen värisiä nappeja, joita pääsin myös maalailemaan.
 |
| Ellenin silmät yllä, omani alla (ilman meikkiä) |
Myös peruukin ja erityisesti piilolinssien kanssa kävi aivan käsittämätön tuuri. Peruukkissa tuli olla oikean sävyn lisäksi keskijakaus eikä otsatukkaa. Usein pitkissä peruukeissa on pidempi otsatukka, joka tulee itse leikata sopivaan mittaan, mutta tämä ihanuus oli pitkä kauttaaltaan. Piilolinssit puolestaan voitin
Fian giveawayn kautta, ja sain valita piilolinssit itse. Pakko sanoa, etten koskaan ole omistanut parempia linssejä. Ellenin silmät ovat aivan järisyttävän valtavat ja piilarit olivat juurikin sitä. Lisäksi ne olivat sen verran läpikuultavat, että ne näyttivät silmään luonnollisilta, mutta kuitenkin sävyttivät omia siniharmaita silmiäni tehokkaasti. Linssit olivat myös ohuet ja Cosvisionissa koko päivän niitä pitäneenä en huomannut linssien kuivuvan laisinkaan tai muuten rasittaneen silmiä.
Koska en löytänyt haluamani värisiä kankaita mieleisissäni materiaaleissa, minun tuli siis vain värjätä kaikki kankaat itse. Koska materiaaleja oli useampia ja kaikista piti saada mahdollisimman saman värisiä keskenään, oli värjääminen yksi työläimmistä vaiheista koko prosessissa. Kaikki materiaalit kun tuppasivat nappaamaan väriä kiinni vähän eri tavalla. Siinä missä takkikankaasta (suurin osa puuvillaa, murto-osa elastaania) sai hyvän pelkällä Dylonin mustalla sävytettynä, trikoo teki vastaavalla värillä kankaasta sinisen. Siinähän sitten kulutin yhden kokonaisen päivän sotkien mustaa, ruskeaa ja sinistä sekaisin, värjäsin, pesin ja kuivasin kankaan. Tätä piti toistaa noin viisi kertaa (plus poistaa välissä väriä vähän kuumemmassa pesussa, kun väri nappasi liian tummaksi) kunnes oikea väriseos saatiin aikaan ja olin tyytyväinen. Vuori oli kankaista ainoa, jota ei tarvinnut värjätä. Mietin reffikuvien kanssa vuorin suhteen sitä, että onko takin sisusta kuvissa vain varjossa vai onko sen tarkoitus olla tummempi. Niin tai näin, valitsin väriksi tummemman harmaan siitä syystä, että se saisi takista kolmiulotteisemman ja kuvissa rakenteeltaan syvemmän.
Simppelein homma koko prosessissa oli ehdottomasti hame ja se valmistuikin kaikista puvun osista ensimmäisenä. Leikkasin kaikki kankaat koko asukokonaisuudesta yhdellä kertaa ja painoin kontaktimuovista tehtyjen sabluunoiden avulla kaikki puvun violetihtavana hohtavat graafiset kuviot. Käytin maalina EMO-kangasmaalisarjan peittovalkoista ja violettia sekaisin. Reffikuvien mukaista mystistä hohtoa ei mitenkään oikeasti saisi aikaan, mutta kuviot oli kuitenkin mahdollista saada taittamaan valoa. Siispä sekoittelin jälleen Pearl Ex -pigmenttiä (helmenvalkoista), tällä kertaa kankaille soveltuvaan kiiltolakkaan. Kun kuviot oli painettu, tuli niiden reunat kehystää valkoisella vinonauhalla. Vielä piilovetoketju kylkeen sekä napit paikoilleen ja voilà!
Hameen jälkeen tuntui luontevalta siirtyä takkiin. Kaavojen kanssa piti sumplia hieman, sillä takissa oli paljon jänniä leikkauksia. Kun kankaat oli leikattu ja violetihtavat, hohtavat kuviot painettu, siirryin rakentamaan takin helmaosaa. Referenssikuvista näkee, kuinka Ellenin takin helmassa on paljon tekstuuria ja se vaalenee alareunaa kohti. Tulkitsin itse niin, että painettujen kuvioiden seassa oli enemmänkin tekstuuria kuin valkoisia seittimäisesti kulkevia viivoja. Piirtelin taas pienen tovin kaavapaperille viivoja, joita pitkin myöhemmin ompelin ompelukoneella kankaalle, kaksi kertaa per viiva, jotta tekstuuri näkyisi paremmin. Kun kangas oli painettu ja tekstuuri ommeltu, siirryin liukuväriin. Pääsin kerrankin korkkaamaan joskus vuosi tai pari sitten isältäni saaman kynäruiskun ja suihkuttelin helmaan EMO-peittovalkoista vedellä ohennettuna. Väriä kului aivan jäätävät määrät, sillä sitä piti ohentaa todella paljon, jotta se pääsisi ruiskun putkesta vaivattomasti läpi. Tämän vuoksi kangas imi itseensä enemmän nestettä kuin väriä ja kerroksia piti tehdä paljon useampia kuin käsin maalia sellaisenaan töpöttelemällä. Kun maali oli saatu kuntoon, oli aika siirtyä neulaamaan vinonauhaa. Niin maan vietävästi vinonauhaa.
Olin takin kanssa miettinyt hyvän tovin, josko siihen tulisi silittää kiinni tukikangas napakkuutta antamaan. Koska takkiin olisi tulossa vuori ja paljon massaa nauhoista, ajattelin, ettei takki enempää tavaraa itseensä tarvitsisi. Voi, mikä virhe. Kun olin ommellut noin puolet helman vasemman puolen nauhoista, aloin nähdä päätökseni seuraukset: kangashan aaltoili tiheässä nauhametsässä aivan vimmatusti sen pienen elastaanimääränsä takia, joka siinä typerässä kankaassa sitten piti olla! Koitin korjata tilannetta silittämällä tukikankaan vielä tässä vaiheessa kiinni, mutta ei se juuri mitään pelastanut, kunhan vain keräsi kaikki aallot rypyille. Kettuuntuneena jätin tukikankaan paikoilleen ja silitin sen myös oikealle puolelle ennen kuin ompelisin sille puolelle yhtäkään nauhaa, jotta näkisin, auttaako tukikangas mitään silloin, kun se silitetään ensin ja nauhat kiinni vasta sitten. Ja auttoihan se.
 |
| Oikea puoli on ehkä lievästi nätimpi. |
Ei siinä mitään. Revittiin sitten parin päivän turha työ pois vasemmalta puolelta, silitettiin uusi tukikangas kiinni ennen nauhoja ja ommeltiin taas lisää nauhoja. Koska olinhan kaivannut kaiken kiireen keskelle ökykämmejä.
En ollut koskaan ennen ollut tekemisissä glitterin kanssa, mitä cosplayhin tulee, ja saatoin olla asiasta Ellenin kohdalla vähän turhan innoissani. Sen lisäksi, että puvussa oli jo riittämiin helmiäispölyä ja kiiltolakkaa, sain oikeasti tunkea glitteriäkin kaiken päälle. Ellenin takin selkämyksen lärpäkkeessä oli selkeästi joku kimalteleva sininen raita ja kauluristakin löytyi jotain säkenöivää tekstuuria, joten Hobby Pointin glitterihyllylle tieni vei! Yllättäen onnekkaasti samaiselta hyllyltä löytyi nimenomaan glitterin ja kankaan kombolle toimiva kangasliima! Selkään tungin niin irtoglitteriä (sinistä ja valkoisenkirjavaa) kuin paperille tarkoitettua glitterigeeliä, joka hohti sinisen ja violetin sävyissä. Kauluriin käytin pelkästään glitterigeeliä pieninä pisteinä, jotta kankaan jousto säilyisi, eikä vahingossakaan tuntuisi kaulassa epämiellyttävältä. Selän raita oli yllättävän työläs, sillä liiman piti antaa kuivua miltei vuorokausi ja kerroksia piti tehdä useita. Lisäksi aina silittäessä sinisestä irtoglitteristä näytti irtoavan väriä, joten loppupuolella kiinnitin irtohileet lähinnä viimeistelevällä kerroksella glitterigeeliä. Sekä selkämyksen että kaulurin kankaana käytin samaa trikoota kuin takin alle tulevassa topissa. Huoneessani saattaa vieläkin olla jossain nurkassa hileitä kaiken sen ripottelun jäljiltä.
Lopuksi piti vain ommella takki kasaan. Kiinnitin rannekkeet ja kauluksen, ompelin loput vinonauhat paikoilleen, tein napinlävet ja ompelin napit kiinni. Takin helman röpelöintiä varten tein kaavat, joiden avulla piirsin röpön ääriviivat suoraan kankaalle, leikkasin niin päällikankaan kuin vuorinkin helmasta turhan pois ja lähdin kiinnittämään kankaita yhteen kangasliiman (=maitoliiman) avulla. Huolittelua kankaat eivät tarvinneet, sillä niiden liimaaminen yhteen hoiti homman jo tehokkaasti. Vihoviimeiseksi takapuolen kohdalle tulevaan aukkoon piilotin sen reunoja pitkin kulkevan vinonauhan sisään itse muotoillun vanteen, jotta aukko pysyisi mallissaan auki.
Sormikkaissa mietin, että tulisko oikean käden ketju tehdä ihan ketjusta vai jotenkin muuten. Koska ketjun kanssa sormikkaat olisivat olleet hankalat pukea, eikä sallisi joustoa laisinkaan, päätin hoitaa homman kirjomalla metallinsävyistä lankaa ketjusilmukoin. Olen tulokseen aika tosi tyytyväinen, sillä ketjusilmukat hitusen löysänä sallivat jonkin verran joustoa ja ihan tuurillakin löysin kauhean kivan näköisen langan (likaisen harmaata ei-niin-mitään-tietoa-mitä-materiaalia, ehkä polyesteriä tai vastaavaa, punoksessa seassa kromin väristä muoviliuskaa) Tikatasta. Menee mielestäni ihan ketjusta!
.JPG)
Vyön solki oli aika spesifin näköinen ja koitin löytää sopivanlaista muokattavaksi eBaysta. Ostin kahdenlaisia solkia, mutta kummatkaan eivät tarkoitukseeni sopineet. No, olin sorvannut alumiinista rinkuloita Elyonille, joten miksei se onnistuisi tälläkin kertaa? Hemmetin paljon haastavampaa se kyllä nyt oli, koska soljen sisäpuolella kulkisi kouru ja sen saamiseksi rinkula oli saatava pysymään tosi vaikeasti sorvissa kiinni. Tarttumapintaa kun oli hyvin niukasti, mikäli halusi saada palan asetettua oikeaan kulmaan. Meni taas ehkä kokonaisen vuorokauden tunnit, ennen kuin mokoma saatiin sorvattua. Kouruun liimattiin mustaa teippiä ja sen päälle puolestaan pienet alumiinipalaset oikeille kohdilleen. Elyonin renkaiden kaltaista kromikiiltoa en halunnut tehdä, joten viimeistelyyn riitti ainoastaan vahapinta pitämään mahdollisen värin muuttumisen kurissa, alumiinilla kun tuppaa vähän sellainen taipumus ajan kanssa olemaan.
Puvussa eniten pelkäsin ehkä kenkien tekemistä. Tilasin (jälleen) eBaysta hyvät pohjakengät (jotka huomasin saavuttuaan yllättäen koon liian pieneksi, mutta niillä piti vain mennä), jotka sittemmin kavensin liian runsaasta varresta ja poistin yläosasta turhan lärpäkkeen. Pohdin kauan kahden vaihtoehdon välillä: bootcoverit vai maalattu pinta. Olin tottunut käsittelemään kenkiä nahkamaalilla, ja aina oli tullut hyvää jälkeä, mutta tällä kertaa puku oli kaikkialta niin yhdenmukaista väriskaalaa ja materiaalituntua noudattava kokonaisuus, että aloin kallistua (vastahakoisesti) bootcoverien puolelle. Olin vain kerran tai pari elämässäni tehnyt bootcoverit ja nekin olivat aloittelijan näköiset, joten vähän jänskätti, mitä tästäkin tulisi. Lähdin ensin toteuttamaan covereita takkikankaasta, eli eipä-juuri-joustavasta materiaalista. Tein kaavat kenkien päälle Elmukelmusta ja teipistä, johon sain kätevästi piirrettyä leikkauskohdat ja kuvioinnit. Tämän jälkeen tein protot. Protojen valmistuttua huomasin, että näin istuviin saappaisiin joustamattomasta kankaasta tehdyt coverit eivät antaneet tarpeeksi liikkumatilaa, ellen sitten tehnyt niistä löysempiä. Mikä ei tässä kohdassa tullut kysymykseenkään. Siispä siirryin joustavaan kankaaseen (jota piti taas värjätä, koska en ollut tyytyväinen trikoon väriin saappaita ajatellen) ja tein proton suoraan trikookankaalla muotoilemalla saappaiden päälle ja sain kaavat siitä. Tämän jälkeen ompelin kasaan coverit lopullisesta kankaasta ja kiinnitin kontaktiliiman ja nuppineulojen avulla bootcoverit kiinni saappaisiin. Sivusauman jätin covereista ompelematta kiinni, jotta pääsisin käsiksi saappaiden vetoketjuun, ja liimasin aukon reunoiltaan kiinni saappaisiin. Koska tällaisen toteutustavan vuoksi kaavoja oli hankala piirtää ennalta, oli pistettävä saappaat jalkaan ja piirrettävä vähän hapuillen jonkinlaiset apuviivat käsivaralla. Sentään ei tarvinnut pitää saappaita jalassa kuvioita maalatessa ja nauhatkin sain liimattua ilman kummempia vaikeuksia. Kenkien pohjat tuli myös maalata mustasta vaaleanharmaaksi. Tarttumapinnan parantamiseksi hioin korot hiekkapaperilla irrottaen samalla ylimääräisen pohjamaalin ja maalasin päälle Deka Lack -maalilla uuden pinnan.
Ja heti perään kamalin asia, jonka tekemistä olin viivytellyt, oli se ihmeellinen tukkalaite Ellenin päässä. Ostin Hobby Pointista strutsinmunan muotoisen ja kokoisen styroksipalan, jonka puolitin ja kapeampaan päähän lisäsin pienen palan kolmionmallista ekstraa. Piirsin styroksipaloihin kaikki tukkalaitteen kuviot, peitin palat Elmukelmulla ja heitin päälle kerroksen Worblaa. Minun oli tarkoitus ottaa styroksi koko homman lopuksi pois Worblan alta, jotta saisin laitteesta onton ja tilaa peruukille sekä korville ja näin ollen tukkalaite asettuisi nätimmin päätä vasten. Styroksi saattaisi jäädä kiinni Worblaan, joten tämän vuoksi siis Elmukelmu. Piirtämäni kuviot näkyivät aika hyvin vielä yhden Worblakerroksen alta ja noita viivoja pitkin liimailin softisnauhoja ja koko hoidon päälle heitin vielä toisen kerroksen Worblaa. Koversin reiän molempien palojen keskelle, jotta saisin tupsut niihin myöhemmin nätisti kiinni ja tein niskapuoleisen osan myöskin kahden Worbla-levyn väliin liimatusta softiksesta. Olin kuvitellut, että Worbla olisi sen verran vahvaa tässä kohden, että tukkalaite pysyisi päässäni kuten Julius Caesarilla konsanaan, vaan toisin kävi. Tuki niskassa ei riittänyt ja laite valahteli päästäni alas. Siispä munien sarvikohtien kärkiin piti liimata pienien Worblapalojen avulla peruukin kuitujen sävyistä ompelulankaa parin pätkän verran, jotta se varmasti kestäisi ja ompelulanka hukkuisi kivasti kuitujen sekaan. Styroksit vain sisältä siis vielä pois (Elmukelmu saisi jäädä sisälle, jos oli jäädäkseen) ja maalihommiin. Heitin ensin pohjalle noin kymmenen kerrosta Gessoa, jonka sittemmin hioin sileämmäksi vesihiomapaperilla, jotta Worblan röpelöisyyttä saisi vähän peitettyä. Ihan silkkisen sileitä en tukkalaitteesta kuitenkaan halunnut, sillä minusta Ellenin design henkii jonkinlaista rosoisuutta ja kansantarumaisuutta. Maalaamisen tein kuivamaalaten Citadelin miniatyyrimaaleilla ja samalla Deka Lack -maalilla, jota olin käyttänyt saappaiden pohjiin. Lopuksi ujutin siniset tupsut tekemistäni rei'istä läpi ja sinetöin päät köntillä kuumaliimaa, joka ei solahtaisi reiästäkään läpi.
Esityksessä ei mielestäni ole oikeasti mitään kovin rakentavaa kerrottavaa näin prosessin puitteissa. Idea syntyi samana päivänä kuin hahmon keksiminenkin ja tiesin lähestulkoon heti millaista lähden tekemään. Idea kypsyi puvunteon aikana ja sekä valoideat että ääniraita tuli tehtyä yhdessä viikonlopussa. Olin etukäteen pelännyt, että joutuisin äänittämään monologin itse, sillä musiikki oli aina Ellenin repliikkien taustana itse pelissä. Sain onneksi kuitenkin säädettyä niin, että musiikki jatkui (mielestäni) luontevana ja Ellenin repliikit sai toimivasti mukaan. Olin aika varma, että vaatteiden vaihdossa esityksen aikana tulisi kiire ja päätinkin kysyä Elinaa mukaan jo melkein alkuvaiheilla avustajaksi, kun kerta avustaja sallittiin kisassa. Samalla Elina päätyi henkiseksi tuekseni, jolle purin kaiken, mitä puvussa tai esityksessä oli pielessä tai toisinaan hyvin ja samaten sain rakentavaa palautetta esitysideasta tyypiltä, jolle peli ei ollut ennestään tuttu. (Samalla piti visusti olla kertomatta
Maijulle yhtään mitään, mikä oli todella omituista. Olin tottunut siihen, että kerron aina ihan kaiken juurta jaksain hänelle, mutta kyseinen pälli istui nyt tuomaristossa, enkä siis voinut sanoa mitään. :D) Lavasteiden kanssa piti pyytää apua iskältä ihan ajan puutteen vuoksi. Kerroin, mitä haluan ja iskä leikkasi ja kokosi minulle sermin ja sen eteen tulevan laatikon. Mitään pelin sisällön mukaista valtaistuinta ei ollut oikeasti tarvetta tehdä ja mielestäni tuli pysyä lähinnä nyt enemmän siinä, mitä ehti tehdä ja kunhan lavasteet antaisivat oikean suuntaista osviittaa. Maalasin lavasteet itse ja hengityssuojaimesta huolimatta niistin mustaa räkää seuraavat kaksi päivää. Hemmetin sutaistenhan ne tuli maalattua ja jälki oli sen mukaista, mutta annoin sen itselleni anteeksi. Lavasteiden tuli näyttää hyvältä kauas eikä niinkään lähelle ja tuon tyyppinen maalausjälki näyttäisi mystisemmältä kuin tarkasti kiveä jäljittelevä varjostus. Toisaalta tuo taisi kyllä näyttää paremmalta nimenomaan läheltä. Eh.
Kaikki tuli siis nippa nappa ajoissa valmiiksi ja voi taas hengittää. Tässäpä siis nyt vielä uurastuksen lopputulos!
 |
| Kuva: Maiju |
Seuraavana vuorossa olisi Akane Owari (Super Dangan Ronpa 2) Desuconin perjantaille ryhmää varten sekä Mia Fey (Phoenix Wright: Ace Attorney -pelit) puolestaan lauantaille. Jänskään jälkimmäistä ehkä vähän, koska mukana on myös
Godot, ja tykkään näistä kahdesta hahmosta peleissä luultavasti eniten. Suunnitelmissa olisi näillä näkymin shoottailla ja kuvaajana toimisi (ainakin) Avrasil (
Niew Photography). Tykkään tyypin kuvista aivan jäätävästi ja olenkin ehkä nyt asiasta vähän liian tohkeissani. Ellenin olin ajatellut käyttää vielä uudestaan ulkoilmassa Desuconin sunnuntaina ja mikäli aika antaa myöten, Avrasil kuvaisi ehkä jotain eeppisimpiä kuvia tytsystäni. Joka tapauksessa, iik, kaksi viikkoa Desuun ja Akanesta on tehty vasta puolet ja Mia Feyta ei ole edes aloitettu, koska Cosvisionista palautumiseen on tarvittu niin vietävästi aikaa. Ja koska no, helvetti soikoon, en kykene normaaliin elämään, koska ROBBIE FUCKING WILLIAMS. AAA.
.jpg)
