tiistai 9. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 9

Luomivärihuulipuna

Joskus tulee eteen tilanteita, jolloin sitä oikean väristä huulipunaa ei kertakaikkiaan löydy. Simppeli "köyhän miehen" huulipuna voidaan saada kuitenkin vaikka luomiväreillä! Luomivärejä on lukemattomissa eri väreissä ja sieltä löytyy varmasti juuri se kaivattu sävy. Lisäksi yksittäiset luomivärit ovat usein halvempia kuin huulipunat! Tässä luukussa lyhyt esittely, kuinka voit ottaa luomiväreistä ilon irti huulipunana.


Huuleni meikittä


Tarvitset huulirasvaa ja/tai vaseliinia, silmämeikin pohjustusvoiteen sekä haluamasi värisen luomivärin. Koska väripigmentti on pulverimaisessa muodossa, huolehdi siitä, että huulesi ovat pehmeät. Irrota kuiva iho hammasharjalla hinkkaamalla ja kosteuta huulet jo hyvissä ajoin.




Kun aletaan työstämään varsinaista huulipunaa, ihan ensimmäisenä levitä pohjalle huulirasvaa tai vaseliinia, jotta huulesi eivät kuivu ja saa lopputulosta näyttämään karkealta. Tämän jälkeen levitä huuliisi meikinpohjustusvoidetta. En ole itse kokeillut huulimeikin pohjustusvoiteen kanssa, mutta koska käsitellään silmämeikiksi suunniteltuja meikkejä, silmämeikin pohjustusvoiteella ainakin toimii. Kun pohja on valmis, voit levittää huuliisi luomiväriä. Luomivärit ovat siitä käteviä, että niitä voi yhdistellä ja saada sekä mattoja että helmiäisiä sävyjä. Halutessasi voit lopuksi töpötellä varovasti ohuen kerroksen vaseliinia meikin päälle, mikä tuo huuliin kiiltoa.

Käytin itse mallimeikissäni mattaa violettia ja päälle vähäsen helmiäistä lilaa. Tykkään itse levittää tässä tekniikassa kaiken sormin, mutta tarkan rajauksen saamiseksi käytän meikkisivellintä.




Jos haluat itsellesi nimenomaan huulipunan juuri tarvitsemassasi sävyssä ja vahvemmassa pigmentissä, kehotan vilkaisemaan tämän videon, jonka avulla voit tehdä itse oman huulipunasi!

2 kommenttia:

  1. Näitä sun luukku tutoriaaleja on tosi kiva lukea :) Vaikka en olekkaan himo cossaaja nämä vinkit ovat erinomaisia ihan vain meikkaamiseenkin. Hyvin selitettyjä ja tarkat kuvat saavat tyhmemmänkin ymmärtämään :P Kiitos siis näistä ihanista vinkeistä, mitä jaat meille :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että on helposti ymmärrettäviä ja hyödyllisiä! Kiitos itsellesi lukemisesta!

      Poista