sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 14

Maskuliininen kasvojen varjostus

Olen kirjoittanut tätä kalenteria varten jo kasvojen varjostamisesta, eli kuinka  homma käytännössä toimii. Olen myös kirjoittanut maskuliinisesta kasvojen varjostamisesta vuoden 2011 joulukalenterissani. Koska kasvojen varjostus on olennainen osa eri sukupuolien kuvaamisessa cosplayssa (ja koska koen osaavani homman vähän paremmin kolmen vuoden takaiseen luukkuun verrattuna), on hyvä käsitellä aihetta tarkemmin.




Yllä oleviin kuviin on merkitty alueet, joille varjostus ja korostus tehdään maskuliinisten kasvonpiirteiden tavoittelemiseksi. Tumma alue kuvastaa niitä alueita, joille laitetaan varjoa eli tummaa väriä; vaalea taas niitä alueita, joille laitetaan valoa eli vaaleaa väriä. Tällainen korostus tuo kasvoista esiin kovuutta ja vahvoja, säntillisiä muotoja. Erityisen tärkeää on, että posken varjostus suuntaa korvasta alas leukalinjaa kohti ja jättää suun viereisen alueen vaaleaksi, jolloin poskipäät eivät näytä liian pyöreiltä ja korkeilta. Leuan alapuolen varjostus saa myös leukaan lisää särmää. Suosittelisin jatkamaan varjostamista myös kaulan jänteisiin ja halutessaan voi myös luoda aataminomenan. Kulmien alapuolen varjostaminen ja yläpuolen korostaminen tuo katseeseen kontrastia.




Kun varjostus- ja korostusvärin häivyttää kasvoille, näyttää lopputulos (omilla kasvoillani) suunnilleen tältä (toinen esimerkki). Maskuliinisen varjostamisen lisäksi voi kulmakarvoista tehdä tuuheammat ja tuoda ne lähemmäs silmiä maalaamalla kulmien alapuolelle "karvoja". Silmämeikissä voi tehdä pehmeän rajauksen, eikä mielestäni ole väärin laittaa ihan ujo määrä ripsiväriä yläripsien juureen, jotteivat silmät ihan kasvoihin huku, mutta ripsien tulisi pysyä mahdollisimman nudeina ja huomiota herättämättöminä. Jätä siis ripsien pituudet "puhtaiksi" ja taivuttamatta. Suuret silmät mielletään helposti feminiiniseksi, joten mahdoillisten circle-linssien sijaan normaalin kokoisia linssejä kannattaa harkita. Huulien tulisi olla suhteellisen vaaleat.

1 kommentti:

  1. Vähän jälkijunassa mutta kiitos hurjasti tästä! Ensikertaa varjostelin kasvoja ja oli tosi hyödyllistä tietoa, mutta itse kuitenkin päädyin puutereihin voiteiden sijasta . Miehekkyyttä löytyi tämän jälkeen oikein olan takaa ja se on juuri sitä mitä hain :")

    VastaaPoista