Kolmen vuoden tauon jälkeen Joulukalenteri palaa Yumi jumittaa -blogiin! Tästä päivästä 24 päivää eteenpäin tulen julkaisemaan luukkuja Maskeerauskalenteri 2:n merkeissä! Huraa!
Kasvojen anatomia
Meikki- ja maskeerauspuolella käytetään jokseenkin paljon sanastoa, joka ei välttämättä ole kaikille tuttua tai itsestään selvää. Päätin siis tehdä "anatomiakartan" kasvoista helpottamaan esimerkiksi tutoriaalien sanastollista ymmärtämistä. Kuvaan olen merkinnyt kohdat, jotka ovat niitä yleisimmin puhuttuja. Päädyin tämän myötä käyttämään Florence Colgaten ~matemaattisilta mittasuhteiltaan täydellisiä kasvoja~.
1. T-alue (punaisella). Muodostuu otsasta, nenästä ja leuasta. Kasvojen rasvoittuvin alue.
2. Kulman kaari (sinisellä). Kulmakarvojen korkein kohta.
3. Luomivako (sin.) Silmäkuopan kaareen syntyvä ryppy, kun silmä on auki. Kaikilla luomivako ei näy, esimerkiksi aasialaisilla luomen massa on yleensä niin suuri, että liikkuva luomi peittyy sen alle piilottaen luomivaonkin näkyvistä. Oikea paikka kuitenkin löytyy, kun silmän sulkee ja tunnustelee silmäkuopan reunassa olevaa luuta sormilla.
4. Ylä- ja alaluomi (pun.) Yläluomesta puhutaan tarkemmin "liikkuvana luomena" liikkuvuutensa vuoksi.
5. Silmänalunen (sin.)
6. Amorinkaari (sin.) Ylähuulen yläreuna. Nimitys tulee siitä, että huulen yläreunan kaari muistuttaa amorin jousipyssyä. Useasti amorinkaarella viitataan jostain syystä vain ylähuulen keskiosaan syntyvään "notkahdukseen", jota kaikilla ei ole. Pääpiirteittäin nimitys koskee kuitenkin ihan koko ylähuulen yläreunan pituutta.
7. Suupieli (pun.) Kohta, jossa ylä- ja alahuuli kiinnittyvät toisiinsa. Suun uloin reuna.
8. Poskikuoppa (sin.) Poskiluun alapuolella. Kohta löytyy, kun poskia imee sisään.
9. Poskipää (sin.) Posken korkein kohta. Tässä kohdassa tuntuu posken luu. Kohta löytyy, kun hymyilee.
10. Silmän sisänurkka (pun.)
11. Ylempi ja alempi sisäluomi (sin.) Silmän ja ripsien välissä sijaitseva limakalvoalue.
12. Silmän ulkonurkka (pun.)
13. Kulmaluu (sin.) Alue silmäkuopan ja kulmakarvojen välissä.
14. Ripsiraja (kelt.) Ripsien juuren kaari.
15. Ohimo (sin.) Otsan ja poskipään välissä oleva kuoppa.
16. Nenänselkä (sin.) Nenänvarren korkein kohta.
Tästä se lähtee~!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti