tiistai 2. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 2

Meikinpohjustusvoide


Moni tuntuu valittelevan sitä, kuinka meikki ei pysy paikallaan päivän mittaan. Puuteria pitää lisätä nenänpäähän hikoilun vuoksi, luomivärit tuntuvat karkaavan luomivakoon ja ripsivärit ovat valuneet poskille jo muutaman tunnin käytön jälkeen. Kaikkeen tähän löytyy yksinkertainen vastaus: meikinpohjustusvoide.

Merkkejä ja laatuja löytyy joka lähtöön, mutta tarkoitus on aina sama, eli pitää meikki paikallaan aina aamusta pikkutunneille saakka. Itse en voisi olla enempää painottamatta pohjustuksen tärkeyttä meikkaamisessa. Sen lisäksi, että pohjustusvoide pitää meikin paikallaan paremmin, se myös ”täyttää” ihohuokosia saaden ihon näyttämään tasaisemmalta ja kuulaalta, sekä luomivärien kohdalla värit näyttämään kylläisemmiltä. Yleisemmin pohjustusvoiteita myydään tuubeissa, mutta löytyy joitakin tapauksia myös purkeissa. Pohjustuvoiteita myydään erikseen iholle (rasvaiselle/kuivalle/hehkua kaipaavalle/jne.) sekä silmä- ja huulimeikille. Niitä saa sekä vesipestävinä että -kestävinä. Hinta näille tuotteille pyörii yleensä siinä 10-15 euron tietämillä ja sama tuubi riittää kuukausitolkulla. Ei siis mikään huono investointi!



Minun suosimani meikinpohjustusvoiteet iholle (vas.) ja silmille (oik.).


Voide levitetään ennen mitään muuta meikkiä. Ihon pohjustusvoidetta kannattaa levittää ongelmakohtiin, esimerkiksi T-alueelle helpon rasvoittuvuuden vuoksi, sekä niille alueille, joille olet lisäämässä vähän enemmän meikkiä, esimerkiksi finneihin. Meikillä on tapana kerääntyä niille alueille, jotka ovat jatkuvasti liikkeessä, esimerkiksi juuri luomivakoon, joten huolehdi pohjustusvoiteen huolellisesti levittämisestä etenkin näille alueille. Lotraamaan ei kuitenkaan tarvitse ruveta; jo tipalla pääsee pitkälle.




Vielä demonstroiden, kuinka meikinpohjustusvoide voi auttaa esimerkiksi silmämeikissä!

Vasemmalla olevissa kuvissa en ole käyttänyt silmämeikin pohjustusvoidetta, oikealla olevissa kuvissa olen. Ilman pohjustusvoidetta minulla tuppaa kovimmatkin luomivärit päivän mittaan haalistumaan ja karkaamaan luomivakoon ja räpyttelyn vuoksi alaluomen rajauskin leviää. Meikkivoide/puuteri karkaa alaluomen laskoksiin. Pohjustusvoiteen kanssa sen sijaan meikki pysyy paikallaan eikä juuri haalistu!

Joten jos koet kanssani samankaltaisia ongelmia, suosittelen kokeilemaan meikinpohjustusvoidetta!

4 kommenttia:

  1. Käytetäänkö meikinpohjustusvoiteen kanssa myös kasvorasvaa? Ajatuksena tuntuu hassulta, että olisi niin montaa tuotetta päällekkäin.

    Nää sun maskeerauskalenterit on kyllä ihania! Varsinkin tämmöselle, jonka lähipiirissä kukaan ei oo oikeen koskaan ollut kiinnostunut erityisesti meikeistä ja on itse opetellut senkin "vähän" mitä nyt tietää on oikeesti tämmösestä hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikinpohjustusvoide ei vaadi itsessään lisäksi mitään muuta, mutta kyllähän se on tärkeää noin yleisenä hyvänä käytäntönä, että iho on kosteutettu ennen meikkaamista. Jotkut tarvitsevat kosteusvoidetta, toiset eivät. Itse harvemmin tarvitsen. Se on meikkaamisessa todella tavallinen ja suositeltava käytäntö, että ensin pestään iho, kosteutetaan, annetaan imeytyä vähintään vartti, pohjustusvoide ja siihen päälle vasta meikki (meikkivoide/peitepuikko/puuteri/mitä sitten ikinä haluaakaan käyttää). Ei se ole sen enempää meikkiä kuin tavallisesti. Saan oikeasti kuulla niin usein conipäivän jälkeen osoitteluja, että "ja sitten on näitä, jotka näyttävät aina freeseiltä" ja aina painotan siinä johtaa meikinpohjustusvoiteen tärkeyttä. :D

      Kiva kuulla, jos näistä on apua! :>

      Poista
  2. Kiitos tästä! Tätä on helppo lukea ja myös selkeää tekstiä!

    Mun on pakko kysyä että onks tä meikinpohjustusvoide sama juttu ku primeri? Itse jätkänä ku ei kaikkee oikein tiedä että mikä on mikä ja ei oo oikein kukaan lähipiirissä joka vois opettaa niin joutuu itse netin syövereistä kaiken itse hakemaan ja trial-and-error kokeilemaan... :-D En edes halua tietää mitä kaikkee meikkifeilejä olen vuosien varrella tehnyt.. nimimerkki käytti ekat cossausvuodet ainoastaan puuteria ja kajaalia. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään. Hyvä, jos näin!

      Ja kyllä, primer on meikinpohjustusvoiteen englanninkielinen vastine. :>

      Poista