sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 20

Aknesta eroon?!

Hyvän maskin tekemisen perusta on puhdas iho ja mikäs sen mukavampaa, jos iho on kuulas ja virheetön. Etenkin Suomalaisilla virheettömän ihon tavoittelu voi olla vaikeaa näin talviaikaan kuivan ja kylmän ilman takia. Minulla itselläni esimerkiksi on aknea, jonka kanssa olen tapellut useamman vuoden ravannut lääkärissä, joutunut kokeilemaan niin pillereitä, antibioottinesteitä kuin voiteitakin. Viimeisimmällä hoitoyhdistelmällä olen mennyt nyt noin vuoden verran ja se on auttanutkin selkeästi tilannettani. Vaan törmäsimpä internetissä sellaiseen hygieniatuotteeseen kuin Afrikkalainen musta saippua.


Kuva Ruohonjuuren sivuilta


Tutkin Afrikkalaista mustaa saippuaa netin välityksellä tarkemmin ja osoittautui, että monien iho on tykännyt kyseisestä saippuasta ihan hirveästi. Saippua on 100% luonnontuotteilla tehty, sopii kaikentyyppisille ihoille (ja myös hiuksille) ja sitä suositellaan erityisesti vauvoille, ikäihmisille ja muille, joilla on herkkä iho, kuten allekirjoittaneella. Hintaa 60g palasaippualla on siinä 7 tietämin. Monet kehuivat tuotetta maasta taivaisiin ja kertoivat päässeensä aknestakin jopa kokonaan eroon. Tällaisen ylistyspuheen jälkeen oli minunkin siis pakko kokeilla. Voiko mikään oikeasti olla niin hyvää ollakseen totta?

Minun kohdallani ilmeisesti (ainakin toistaiseksi) voi. Kävin Ruohonjuuressa aikaisemmin tällä viikolla ja olen pessyt ihoni antibioottimyrkkyjen sijaan nyt useita päiviä Afrikkalaisella mustalla saippualla ja kosteuttanut ihoni sen jälkeen nopeasti imeytyvällä kosteusvoiteella. Olen havainnut ihossani punoituksen ja epäpuhtauksien vähentymistä ja sen lisäksi ihoni (erityisesti oikeanpuoleinen ikuisesti karkea poskeni) on siloittunut aivan uskomattoman paljon. Kuitenkin ero on vielä näin lyhyen ajan sisällä sen verran pieni, etten näkisi tarpeelliseksi nakata ennen-jälkeen kuvia mukaan. Alku näyttää kuitenkin erittäin lupaavalta, ja mikäli ihoni vuoden loppuun mennessä vain paranee, jätän mielelläni antibiootit pois. Kukapa nyt ei, jos vertailtavissa ovat antibioottimyrkyt, jotka ns. polttavat ihoasi, ovat kalliita ja joilla peset ihoasi kuukauden verran kunnes ostat uuden setin; ja luonnontuote, joka on edullinen ja jolla peset kasvojasi kuukausia?

Niin että suosittelen selvittelemään, tutustumaan ja kokeilemaan. Internet tarjoaa valtavasti infoa!

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa tietää että tuota saa Suomestakin ja on pohjoismaiselle iholle toiminut! :)
    Törmäsin tuohon saippuaan tumblrissa ja säästin nettikaupan osoitteen jos joku päivä oisi saanut aikaiseksi tilata rapakon takaa.Nyt voinkin vain marssia keskustaan ja kokeilla josko tuosta olisi omaan vuoden sisällä pahasti villiintyneeseen ihoon apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin itsekin kyseisen saippuan Tumblrista ja koska olin niin halukas kokeilemaan saippuaa, kokeilin ihan suoraan suomeksi sen African black soapin kääntämällä katsoa Googlesta, josko jostain päin Suomea sitä saisi. Eli joo, käy Ruohonjuuressa! :D

      Poista
  2. Uuuuu heräsi kyllä kova kiinnostus kyseistä tuotetta kohtaan. Aloitettuani minipillerit ihoni on kukkinu kuin heinäketo, olisi kiva testata voittaisiko tuo saippua auttaa minua tasitelussa niitä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kanssa kokeiltu lääkärin avustuksella pillereitä, jotka lihottivat (ja ruokaongelmaisena olen mieluummin näppynaama kuin pari ylimääräistä kiloa luiden ympärillä, niin surullista kuin se ehkä onkin), "polttavia" rasvoja ja myrkkyjä, jotka noin ajatuksenakin tuntuvat kamalalta. Näppyjen kanssa tappelu on tosi rasittavaa juuri siksi, että pesuaineiden testaamisessa kestää todella kauan ennen kuin voi olla varma onko juuri se tuote omalle iholle toimiva. Mutta no, kun tosiaan tuosta saippuasta on kuullut ja lukenut niin paljon ylistyspuheita, ja oma naamakin on näyttänyt ainakin toistaiseksi tykkäävän, niin joo, suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  3. Aknesta kärsivänä minun täytyy saada tämä saippua hyppysiini! Kiitos tästä aknen mahdollisesti pois pyyhkivästä tuotteen tiedottamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI mitään, tokihan tästä ilosanomasta pitää kertoa, jos niin moni sitä on rakastanut ja tuote on edullinen ja kiistelemättä terveellisempi vaihtoehto kuin apteekkimyrkyt. Vaikka nyt oma nassu onkin kiitellyt, niin pitää itsekin muistaa, että muutos on silti aina hidas prosessi ihon kanssa ja varmuuden toimivuudesta uskallan sanoa vasta kuukauden tai parin päästä.

      Poista