Hyvän, luonnollisen näköisen ja oikeasti kasvoissa kestävän parran tekeminen vaatii omat työvälineensä ja toimenpiteensä. Tämä lukku esittelee, kuinka tehdään parta partakrepillä!
Partakrepillä tehtyyn partaan tarvitaan iholiimaa (esim. Spiritgum), sivellin (suosittelisin isompaa sivellintä isoille alueille ja pienempää pikkutarkkaan hommaan) sekä tietysti partakreppiä (esim. Punanaamiosta). Yksi parran tekemisen tärkeimmistä vaiheista on kuitenkin sellainen, jonka monet unohtavat: ihon tulee olla puhdas. Mikäli iho on yhtään rasvainen tai ihon pinnassa on jotain muuta ylimääräistä, iholiima ei pääse tarttumaan kunnolla ihoon ja parta saattaa lähteä irtoamaan päivän mittaan. Ihon puhdistamiseen voisin suositella esimerkiksi antibakteerisia puhdistusliinoja.
Itse parran oikeaoppisesta kiinnittämisestä ja ja trimmaamisesta saa kertoa Expertvillagen Erin. Sivulta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista, suosittelen vilkaisemaan!
Myös parransänki on mahdollista tehdä partakrepillä, vaikka joskus se parempi vaihtoehto voi olla meikin töpöttäminen meikkisienellä. Partakreppisänkeä varten kreppiä pilkotaan pikkiriikkisiksi palasiksi, levitetään liimaa iholle, sirotellaan kreppiä liimakohtiin ja painellaan hyvin varovasti krepin päältä, jotta se jää varmasti kiinni. Pintaan voi halutessaan suihkuttaa vielä vähän hiuslakkaa.
Jos hahmon parran pitäisi olla suoraa, kreppi tulee silittää etukäteen. Partakreppi on villaa, joten silittäessä tulee käyttää matalaa lämpöä. Silittämisen helpottamiseksi kreppiä voi kastella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti