maanantai 8. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 8

Pisamat

Olen itse cosplayn harrastajana sellainen, että pyrin tuomaan hahmon luonnollisella tavalla eloon. Pidän siitä ajatuksesta, että esimerkiksi hahmon hiukset näyttävät luonnollisilta, mutta silti hahmonmukaisilta. Sama koskee meikkiä, ja tässä luukussa puheen partena onkin pisamat.

Mikäli hahmolla on pisamia, ne piirretään usein melko säännöllisiksi, isohkoiksi tasaisenpyöreiksi pisteiksi. Tämän tyyppiset pisamat on helppo töpötellä naamaan vaikkapa kajaalilla. Mikäli kuitenkin joku muukin jakaa ajatukseni "luonnonmukaisuudesta", minulla olisi tarjota toisenlainen vaihtoehto pisamien tekemiselle.




Kuten näkyy, minulla itselläni ei ole pisamia laisinkaan, korkeintaan hyvin nihkeästi kesakoita kesäisin, jos niitäkään.

Ennen kuin ruvetaan tekemään pisamia, tulisi pohja olla tehtynä jo valmiiksi, eli meikkivoiteet levitetty, finnit peitetty ja puuterit sudittu. Jotkut käyttävät tähän vesivärejä, mutta itse en mahdollisten myrkkyjen takia niitä suosittelisi, niitä kun ei naamaan ole tarkoitettu laitettavaksi. Sen sijaan käyttäisin luomivärejä tai vesiohenteisia kasvomaaleja. Muista, että värin tulisi ehdottomasti olla mattaa, sillä pienikin hohto värissä saa myös kasvosi kimaltelemaan! Lisäksi tarvitset vettä ja siveltimen.




Siveltimen koolla ja kovuudella on väliä. Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä pienempi sivellin, sen tiheämpää roisketta, ja mitä kovempi sivellin, sen pienempää roisketta. Yllä olevista siveltimistä kovia ovat ensimmäinen ja kolmas vasemmalta, pehmeitä toinen ja neljäs.

Roiskiminen tehdään niin, että toinen käsi pitää kiinni siveltimestä ja toisen käden sormella vedetään sudin harjakset taakse ja päästetään irti. Simppeliä. Ennen värin roiskimista naamaan suosittelen kokeilemaan ensin esim. kämmenselälle, jotta saat taristettua, että roiskeen laatu ja väri on varmasti halutunlaista. Kannattaa välttää liian vaaleita ja tummia värejä, jottei väri huku omiin kasvoihisi tai pomppaa liian rajuna esiin. Kun olet varma, voit roiskia kasvoillesi! Jos olet tekemässä pisamia vain poskipäille, voit peittää kasvojesi alaosan vaikkapa kaulahuivilla, tai jos olet skilli ja pystyt roiskimaan yhdellä kädellä, voit toki peittää kasvot toisella kädellä. Kun olet mielestäsi roiskinut tarpeeksi, anna värin kuivua ja laita päälle vielä ohut kerros kiinnityspuuteria.

Alla olevan kuvan kevyehkö tulos saatiin aikaan vedellä ja luomivärillä, sekä peukalonpään kokoisella, puolipehmeällä siveltimellä. Paremman tuloksen saamiseksi voi halutessaan vaikka yhdistellä useampaa sivellintä!


7 kommenttia:

  1. Kiitos hyödyllisistä vinkeistä ja mukavasta joulukalenterista. :)
    Hyvää joulun odotusta sullekkin!

    VastaaPoista
  2. Tää kalenteri on todella hyödyllinen ja kiva! Itse olen enemmän harrastanut tota normimeikkaamista ja sitten maskeerauksissa mennyt aina sinne ääripäähän. On kiva saada näitä simppeleitä vinkkejä juuri luonnollisen näköisiin maskeerauksiin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on ollut mieleen! Tykkään itse lukea kalentereita, joiden luukut ovat oikeasti ihan luukun kokoisia, eikä kilometripostauksia, sillä ei niitä jaksa muuten päivittäin lukea. Näin ollen siis pyrin itsekin pitämään luukut pieninä ja simppeleinä. :>

      Poista
  3. Tästä tulikin mieleeni kun mainitsit asiasta, että mitä kiinnityspuuteria/-suihketta sie käytät? Kun oon aina miettiny ja tuijotellu, että jollain vissiin olet meikkisi kiinnittäny coneissa, mutten oo koskaan tajunnu kysyä :D

    Ja yhdyn aikaisempiin kommenteihin, iha mahtava ja hyödyllinen kalenteri! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa käytä itse mitään kiinnityspuutereita tai -suihkeita! Kokeilin joskus Mehronin kiinnityssuihketta, mutta joko suutin oli huono tai neste liian paksua, että se suihki kasvoille roiskeita, jotka kiilsivät tosi rumasti. En ole ikinä tarvinnut meikatessa peitepuikkoa ja ihan tavallista puuteria enempää. Silmämeikissä käytän tosin aina silmämeikin pohjustusvoidetta, joskus hyvin harvoin meikinpohjustusvoidetta kasvoissa, jos on joku spessumpi syy laittaa ja esim. epäilen, että tulen hikoilemaan päivän mittaan paljon. Mutta ilahduttavaa, jos on näyttänyt sen verran hyvältä allekirjoittaneella, että kiinnostaa kysyä. :> Joka tapauksessa, jos joskus tulee tilanne, että teen jotain erikoisempaa maskia ihan coniin ja se tarvitsisi kunnollista kiinnitystä (esimerkiksi juuri näille pisamille tarvitsisin, jos jollekin hahmolle tekisin), niin ehdoton ostokseni olisi Kryolanin läpikuultava kiinnityspuuteri. Purkki nyt on tietysti hitusen sotkuinen, kun irtopuuteri pyörii itsekseen purkissa, mutta laatu on todella hyvä ja häipyy nätisti kasvoihin! Tämän näköinen paketti:
      http://shop.ursula-haas.de/images/product_images/original_images/101_0.jpg

      Kiva kuulla, että on mieleen! :>

      Poista
    2. Okei! Hyvä tietää ja kiitos tiedosta! :D

      Poista