Ihan rehellisesti sanottuna, olisin halunnut tehdä paremman maskikokeilun, mutta yllättävät aikataulumuutokset ja pitkä koulupäivä pakottivat tekemään tosi simppelin ja nopean jutun tälle päivälle (ja mahdollisesti huomiseksi ja ylihuomiseksikin, sillä en ole kotona viikonloppuna, enkä edellä mainittujen syiden vuoksi ole ehtinyt tekemään luukkuja valmiiksi etukäteen). Joka tapauksessa, tulin ostaneeksi pimeässä hohtavaa maalia, josta inpiroiduin ja jonka ilmettä halusin pikaisesti kokeilla naamassa. Koska hohde näkyy vain pimeässä, näissä olosuhteissa myös kuvanlaatu kärsi. No, tulipahan testattua. En ollut aivan 100% varma maalin myrkyttömyydestä, joten laitoin iholle ensin pienen määrän vahaa niihin kohtiin, johon tursotin maalia.
Maskeerauksessa käytettyjä:
- rasvaliukoinen valkoinen kasvoväri
- musta eyeliner
- tekoripset
- Glow-in-the-Dark maali
- viiksivaha
Maskeerauksessa käytettyjä:
- rasvaliukoinen valkoinen kasvoväri
- musta eyeliner
- tekoripset
- Glow-in-the-Dark maali
- viiksivaha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti