Tatuointien piirtely hahmoilla voi olla tosi iso homma - etenkin, jos yksityiskohtia kuvassa on paljon. Ja no, olisihan se kiva saada kuvasta juuri oikean kokoinen ja mittasuhteet kauttaaltaan oikein.
Luultavasti paras apu täydellisten tatuointien tekemiseen on ihan tatuointipaperi, jolle tulostetaan haluttu kuva, leikataan kuva irti ja liimataan omaan ihoon. Se toimii siis juuri samoin kuin varmaan kaikille lapsuudesta tutut hennatatuoinnit. Voit tutustua tatuointipaperiin tarkemmin täällä.
Kuitenkin joskus voi olla se tilanne, ettei tulostinta ole käsillä tai tulostettava kuva on hankala saada toimivasti tulostettavaan muotoon. Toisin sanoen, ainoa vaihtoehto on piirtää tatuointi itse. Tällöin apuun tulee leivinpaperi! Näin homma toimii:
1. Piirrä haluamasi kuva/teksti leivinpaperille peilikuvana, jotta se siirtyisi iholle oikein päin. Suosittelen käyttämään esimerkiksi kajaalia, sillä se on tarkoitettu laitettavaksi iholle. Muista käyttää sitä väriä, jolla tuleva tatuointisikin tulisi olla tehtynä. Jos olet tekemässä jotain spesifiä kuvaa jostakin spesifistä lähteestä, voit piirtää kuvan läpi vaikkapa tietokoneen ruudulta leivinpaperille.
2. Paina kuvapuoli ihoasi vasten ja hiero paperin päältä kuvaa ihoosi. Ole tarkkana, ettei paperi pääse liikkumaan.
3. Ota leivinpaperi pois ja tadaa, kuva on siirtynyt ihoosi.
Tällä keinolla ei siis saa priimatarkkaa ja vahvaa jälkeä, mutta leivinpaperin avulla voit helposti siirtää kuvan oikeassa kuvasuhteessa ihollesi apuviivoiksi ja välttää ylimääräiset sotkut ja omituiset mittasuhteet erityisesti haastavampien kuvioiden kanssa. Viimeiseksi hommaksi jää vain ääriviivojen vahvistaminen ja mahdollisesti kuvan värittäminen (esim. kasvomaaleilla tai myrkyttömillä Citadel-maaleilla, jotka kestävät yleisesti ottaen iholla aika näpsäkästi). Leivinpaperi on tähän kikkaan juuri oivallinen apuväline, sillä sen pinta on "öljyinen". Paperi ei siis ime väriä itseensä vaan sen sijaan saa sen irtoamaan helposti esimerksi juuri iholle tässä tapauksessa. Mitkään tavalliset tulostuspaperit eivät siis tähän niksiin toimi.
Oho onpa hyvä ja käytännöllinen niksi, kiitos!
VastaaPoistaHm, jos esim. coniin haluaisi tatuointia joka kestää sen shoottailun yms hulabaloon edes-takas..
Niin suosittelisitko tätä myöskin?
Itse pelkään suttaantumista ja olen usein nähnyt cossijoilla levinneitä tatuointeja. Liekö syy kajaalinkäyttö vai ihovärin, ken tietää~minä en:').
Oletko koskaan muuten koittanut "tatuointi paperia"?
Eipä mitään!
PoistaSe, miten tatuointi kestää, riippuu ihan siihen käytetyistä maaleista. Tässä tekniikassahan ei tehdä mitään muuta kuin apuviivat, eikä siis ole millään muotoa liitännäinen siihen, miten hyvin tatuointi kestää. Se, millä välineellä itse apuviivojen päälle piirtelet, on se ratkaiseva juttu. Ei siis ole mitään väliä kestävyyden kannalta, käytätkö leivinpaperia välineenä vai piirrätkö suoraan iholle.
Jos haluat tatuoinnista kestävän ja olet tekemässä sitä esimerkiksi kasvomaaleilla, suosittelen käyttämään meikinpohjustusvoidetta kaiken meikin alle ensin. Tämän jälkeen voit maalata kuvan iholle ja lopuksi sutia päälle kirkasta kiinnityspuuteria. Meikinpohjustusvoide ja kiinnityspuuteri ovat ne kikat, joilla meikeillä tehdyt maskit kestävät paremmin. Jotkut käyttävät tatuointeihin Citadel-maaleja, joita käytetään paljon esim. Games Workshopin miniatyyreihin ja kokemuksen mukaan nekin kestävät iholla ihan nätisti. Jos tatuointi tulee sellaiseen kohtaan, joka liikkuu paljon tai joutuu muuten hankaukseen, esim niveltaipeet, niin sille ei valitettavasti kovin paljon voi tehdä.
Olen käyttänyt tatuointipaperia joskus kauan sitten itse ja usein lapsena, ja se on juuri sitä samaa kamaa, mitä lapsille tehdyt siirtokuvatatuoinnit ovat. Ne kestävät iholla parista päivästä viikkoon, mutta ankarasti hinkkaamalla sen saa kyllä nopeamminkin irti. (Vaihdoin muuten tatuointipaperista kertovan linkin helpommin ymmärrettävään. Kenties voisit vilkaista sen.)
Oho, tulipa tuto nopeammin ku odotin! :'D
VastaaPoistaKiitos ihan hirveästi tästä, oiva keksintö! (nyt iski hirvee inspis kokeilla.. xD)