sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Maskeerauskalenteri 2: Luukku 21

Vanhentaminen

Tämä on suosittujen animetytyjen ja sporttipoikien sun muiden seassa cosplayssa selkeästi harvinaisempaa, mutta toisinaan cossattava hahmo on selkeästi itseään vanhempaa kastia. Hahmolla on ryppyjä ja ehkä roikkuvaa ihoakin. Tässä luukussa käyn läpi, mitä tulee ottaa huomioon vanhemman ihmisen maskissa.

Ikääntyessä iho löystyy ja rypyt syvenevät. Maskissa ryppyjä ei ruveta piirtelemään minne sattuu, vaan oikeat kohdat löytyvät rutistamalla tai venyttämällä naamaa ruttuun tai auki. Ryppyjä syntyy niin silmien seudulle, otsaan, poskiin kuin huulienkin ympärille. Kullakin kasvot muuttuvat iän myötä eri tavalla ja parhaiten ne omat ryppykohdat löytyvät ihan naamaansa vääntelemällä ja peilistä katsomalla.

Silmien seudun rypyt on helponta saada näkyviin niin, että ensin silmän ympäristölle levitetään omaa ihoa tummempaa ruskeaa luomiväriä. Tämän jälkeen silmä rutistetaan kiinni niin tiukkaan kuin mahdollista. Kun silmien seutu on kunnolla rypyssä, töpötetään meikkisienellä oman ihon väristä meikkivoidetta ja samalla rentoutetaan hitaasti silmien seudun lihakset niin, että lopulta kasvot ovat täysin rennot. Näin väriä saa levitettyä pikkuhiljaa ja alla oleva tumma luomiväri jää ryppyalueille näkyviin. Lopputulos näyttää tältä:




Otsan rypyt löytyvät, kun kulmakarvat nostetaan mahdollisimman korkealle. Otsaan syntyviin ryppyihin voi lisätä tummaa varjostusväriä esimerkiksi pienellä siveltimellä. Nenän ja suun viereiset juonteet saa näkyviin hymyilemällä ja huulien ympäristön rypyt taas mutristamalla huulet suppuun. Kaikkiin toimii hyvin ihan vain maalaamalla kuoppiin ja juonteisiin siveltimellä tummaa väriä. Kasvojen lihakset alkavat iän myötä roikkua, mikä näkyy erityisesti silmien ja poskien viettämisessä alaspäin. Alla olevissa kuvissa vielä ne alueet, jotka minulla esimerkiksi toimivat.




Kun halutaan näyttää vanhalta, kannattaa kenties myös jättää ne ihon "virheet" näkyviin, eli ei kannata turhaan peitellä finnejä tai muita ihon läiskiä. Mikäli hahmo on todella viehkeä iäkäs upeus, niin siinä tapauksessa by all means.

4 kommenttia:

  1. Hui, mahtava muutos!
    Harvoin tämmöisiä tutoja tulee vastaan ja kuka ties, vois olla jopa hyötyäki tästä joskus! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Aivan loistavaa! Tätä tarvitaankin juuri nyt ropeconia varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos! Oodotan kiinnostuksella, millaista juttua olet tekemässä!

      Poista