Tähän on siis tultu. Tuntuu, ettei kukaan oikeasti arvosta sitä mitä teen tämän harrastuksen eteen ja minkäänlaista huomiota ja kiitosta ei kuulu. CosplayGaalassa vuonna 2011 menin ihan avoimesti kerjäämään huomiota ja hiljattain tein musiikkivideonkin niin ei, ei vain huomioitu, eikä mikään ole muuttunut senkään jälkeen. Joten cosplay on aika tosi pyllystä, jos se on tällaista.
Eli moi, lopetan cosplayn.
Olen kuitenkin siirtynyt vloggailemaan muualle paljon ihanammista asioista! Kehotan ankarasti vilkaisemaan - etenkin, jos cosplayn lopettamiseni kirpaisee! Tässä linkki! ☆*・゜゚・*\(=^ω^=)/*・゜゚・*☆
Olen lukenut blogiasi pitkään ja täytyy sanoa että viime postauksien mustanpuhuvuudesta jotain tälläistä olikin odottettavissa. :( Harmillista että yksi Suomen parhaista cosplay harrastajista lopettaa, mutta on ymmärrettävä että aikansa kaikkea. Toivotan sinulle onnea valitsemallasi polulla, ja menestystä kaikkeen mitä teetkin, haikein mielin. PS: Olisin toivonut näkeväni Franin pyllyn vielä kerran. :,(
VastaaPoistaOlet oikeassa. Viimeisimmät blogimerkinnät ovat olleet todella alavireisiä, etenkin Kupliin finaalipaikka tuntuu todella pahalta. Tuntuu, että olen tehnyt oikean valinnan tämän uuden, pehmeän ja pörröisen elämäntyylin valitsemisessa! Olen todella kiitollinen, että olet ollut mukana seuraamassa blogiani, mutta on aika siirtyä uusien tuulien harjalle! Arigatou gozaimashita! (๑・ω-)~♥”
PoistaHahhahahahah! Hetken jo luulin, että olit vakavissasi ja silleen mitä ihmettä. Jos todella rakastaa harrastustaan niin toisilta ihmisiltä saatu huomio ei ole se painavin syy jatkaa sitä. Todella, todella, todella pinnallillista olisi, etkä sellaiselta vaikuta. :)
VastaaPoista...Mut sitten muistinkin, mikä päivä tänään on... Oikein mukavaa kevättä! :DD
Joo. Tarkoitus oli tosiaan kirjoitella siihen tapaan, ettei kukaan voisi ottaa pinnallisuuttani todesta. Onneksi muistit päivämäärän, olisi ehkä vähän vääristynyt kuva minusta sinulla muuten. ;> (Kiva kuulla, etten mielestäsi oikeasti vaikuta pinnalliselta!)
PoistaVoi jumalauta xDd luin viim yön Tän, Alkoin märiseen, sit kahtoin Ton linkin ja rupes savu nousee, xDd Yh ootta inhottavan ihania palleroita♡
VastaaPoista