maanantai 14. lokakuuta 2013

Flemeth WIP, eli se luvattu 100 lukijan juttu!

100 lukijan saavutus on mennyt näemmä ohi jo melkein puolella samaisesta luvusta. On siis aika surullista ehkä, etten ole vieläkään tehnyt sitä jotain spesiaalimpaa tämän tapahtuman kunniaksi. Muissa uutisissa; Traconin jälkeen on tullut aivan järkyttävä määrä uteluja Flemethini toteutuksesta ja WIP-merkintääkin on toivottu suunnasta ja toisesta. En oikeasti tiedä, miksi en välitä kovin WIP-postauksien kirjoittamisesta. Kaiken järkeilyni perusteella syynä voi olla se, että jostain käsittämättömästä syystä pelkään kuulla muiden palautetta omista toteutustavoistani. Kuitenkin, minulle jäi Flemethin puvusta sen verran hyvä maku suuhun, että tällä kertaa kuitenkin voisin aiheesta kirjoittaa. Lisäksi ehkä juuri harvinaislaatuisuutensa vuoksi se WIP voisi olla sitten se 100 lukijan kynnyksen ”joku spessumpi juttu”.

Jos vaikka ensin siitä, miten päädyin cossimaan Flemethiä. Pelasin Dragon Age II:sta ensimmäistä kertaa vuonna 2011 ja Flemeth lensi ruutuun. Tajusin heti, että Flemeth on ehkä pelihistorian kuumin yli 30-vuotias nainen ja päihittää mennen tullen noin 95% sitä nuoremmistakin. Hahmo uhkuu itsevarmuutta yli äyräiden, ymmärtää sarkasmin päälle, on fiksu kuin mikä ja hahmodesign on visuaalisesti jotain aivan jumalaista. Vielä tuolloin ei mielessäni käynyt mitään cosplayaamiseen viittaavaa, en kaikelta kuumotukseltani ehtinyt, mutta myöhemmin samana vuonna koulun ruokalassa Maijun kanssa pelistä keskustellessa tajusin, että ei perhana, minunhan on aivan pakko tehdä se. Oli kiistatta selvää, että puku tulisi vaatimaan minulta enemmän hommaa kuin mikään siihen mennessä tehdyistä puvuistani, mutta kiintymykseni hahmoon oli niin suuri, että halusin tarttua haasteeseen. Teimme Maijun kanssa sopimuksen, että jos hän tekisi Fenrisin, minä tekisin Flemethin. Koska Maijun cosplay-kalenteri oli täynnä seuraavalle vuodelle, merkkasimme puvut ylös vuoden 2013 kesälle.

Minun oli tarkoitus aloittaa Flemethin tekeminen hissuksiin jo vuoden 2013 tammikuussa. Aloin keräämään kamppeita ja kaikki vaikutti olevan aikataulun kannalta ihan okei. Kuitenkin tämän Dragon Age II -keskustelun jälkeisenä, puolitoista vuotta kuluneena aikana en ollut antanut Flemethille enää samanlaista ajatusta, ja olin menettänyt kiinnostukseni puvun tekemistä kohtaan. Innostus oli muuttunut välttelyksi ja peloksi. Tuntui, että olin haukannut liian suuren palan, enkä koskaan voisi toteuttaa niin haastavaa pukua kunnialla. Alun pitäen puvut oli ollut tarkoitus tehdä kesäkuussa järjestettävään Desuconiin, mutta molempien kiireiden vuoksi päätimme suosiolla siirtää homman syksyn Traconiin.

Aloitin homman vasta kaksi kuukautta ennen Traconia ja se oli suoraan sanottuna virhe. Tiesin, että aloitus on aina hankalaa, ja kunhan vain pääsisin hommaan kiinni, loppu sujuisi intoa ja kiinnostusta täynnä. Nyt se kuitenkin oli myöhäistä. Tein oman välttelyni seurauksena 14-16 tunnin päiviä, enkä juuri koko tuona kahden kuukauden aikana tehnyt mitään muuta. Hyvin harvassa olivat ne päivät, jolloin minulla oli aikaa ystäville. Joka tapauksessa puku sai minut täysin mukaansa heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Toki jokainen uuden vaiheen aloittaminen pelotti ja jännitti, miten tulisin hommasta suoriutumaan, mutta yhtälailla jokainen vaihe tuntui työstäessä hirveän luonnolliselta ja helpolta. No, alustavat löpinät sikseen ja itse puvun tekovaiheisiin!


WIP

Korvakorut olivat puvun helpoin ja nopein homma, joten toki aloitin niistä. Etsin eBaysta pohjaksi sopivan kokoiset hopearenkaat, kristallimaiset killuttimet tein paperclaysta. Tein satunnaiset pienet möykyt, joista vesihiomapaperilla hioin oikean muotoiset, ja nuppineulalla pyörittelin reiät ripustamista varten.




Päälle heitin muutaman kerroksen gessoa ja hioin taas. Päätin maalata korvikset kromispraylla, jotta saisin autenttisemman metallin tunnun pelkän hopeamaalin sijaan. Koska väriero korviksien hopealla ja killuttimien kromilla oli selkeä, maalasin myös korvikset kromilla.




Etenin seuraavaksi helpoimpaan hommaan, eli torsoon. Olin tehnyt niin paljon tyköistuvia paitoja ja takkeja, että sen puoleen torson tekeminen ei tuntunut kamalalta ajatukselta. Lähdin liikkeelle tekemällä proton. Minulla on itselläni omiin mittoihini tehdyt peruskaavat, joista leikkasin ja ompelin tavallisen keskivartalon vaatekappaleen. Neulasin sen päälleni niin tiukalle kuin se luonnolliselta vain tuntui (puvun ei ollut tarkoitus toimia korsettina, vaan vain myötäillä omaa kehoani), ompelin ja piirsin lopulta päälle saumakohdat, jotka tulisivat lopulliseen torsoon. Koska tiesin paksun keinonahan olevan todella vaikea saada istumaan päällä oikein, etenkin kädentiellä, tuli proto tehdä viimeisen päälle. En siis selvinnyt yhdellä protolla – vasta neljännen proton kohdalla uskalsin olla luottavaisin mielin ja siirtyä varsinaiseen keinonahkaan.


Viimeinen proto. Jopa tuossa oli hieman muokattavaa, mutta ei mitään sellaista,
mitä en uskaltanut valmista torsoa tehdessä korjata.


Vaikka keinonahan nurjalle puolelle oli liimattu puuvillainen joustamaton kangas estämään venymistä, en uskaltanut luottaa yksin siihen. Silitin siis nahkapaloihin varovasti tueksi tukikangaskerroksen. Toki olin tehnyt myös vuorin, mutta tukikangas auttoi lähinnä niittien kanssa. Ompelu kävi nopeasti nyt kun protosta oli jo saatu kunnolliset kaavat tehtyä. Ompelin torson päällikankaan ja vuorikankaan väliin myös luukankaan, johon ompelin muoviluita tukemaan pukua päällä kauniimmin. Hihaan tein liikkumista auttaakseni kyynärtaipeen kohdalle, kainaloon ja hihan pitkittäissuuntaiseen saumaan joustavasta kankaasta palat. Lycra oli niin saman värinen keinonahan kanssa, että huijausta edes tuskin huomasi, kun armoritkin tulivat vielä päälle.

Sitten vain niittejä. Aivan hemmetisti niittejä.

Sormet huusivat kyllä Hoosiannaa, kun olin niitittänyt torsoa parisen tuntia. Kaikki niitit piti kiinnittää yksitellen, ja nämä eivät olleet sellaisia liimattavia. Kaikissa niiteissä oli neljä hakasta, jotka piti työntää paksun nahka- ja tukikangaskerroksen läpi ja lopuksi taivuttaa pihdeillä alas. Tuntui aika muikealta kipristellä ja yrittää olla ajattelematta, miten metallipallo painautuu sormiluun päätä vasten, musertaen lihaa väliin. 2,5mm levyiset mininiitit olivat niitä hirveimpiä, etenkään kun eivät millään meinanneet pysyä sormissa. Kun koko torso oli kasassa, liimasin saumavarat tekstiililiimalla alas. Lopuksi tungin mustia sulkia mustiin tylliliuskoihin, taittelin sulkien päät tyllin sisään, ompelin tyllin kiinni ja harsin sulat tyllistä torson hartioihin. (Eipä pudonnut sulkia puvusta kuin ehkä yksi koko viikonloppuna Traconissa.)


Tein pienen kämmin kaavoja tehdessäni. Selästä piti ottaa pituutta pois viimeisen proton jäljiltä, ja leikkasin kaavoista vyötärön kohdalta selästä palan pois. Unohdin liittää palat yhteen ja tajusin vasta tässä vaiheessa, mitä olin mennyt tekemään: täysin turhan poikkisauman selkään. Nahkaa oli onneksi reilusti ja sain tehtyä uudet palat ilman saumaa, harmitti vain tässä vaiheessa.


Kauluria tuli tehtyä samaan aikaan torson kanssa. Kesti hemmetin kauan saada proto istumaan kaulan ympärille kauniisti, etenkin kun hartioita ei saanut nostaa ylös, ettei kangas mene ruttuun ja siten tule neulatuksi väärin. Myös kauluriin ompelin luut, lähinnä jotta kauluri istuisi kaarevasti pääntiellä. Ikään kuin kangas kulkisi hartioista suoraan kaulaa pitkin liukuen, eikä saumaan tulisi taitoskulmaa. Otin tämän seikan toki jo kaavoja tehdessä huomioon ja tein ”jänniä ratkaisuja peruskaavaan”. (Yritin oikeasti keksiä, miten selittäisin tämän paremmin, mutten onnistunut.)

Kiinnitettyäni kauluriin niitit huomasin, että kangas joutuu niittien vuoksi pienelle ”vedolle” ja siten aaltoili niittien välissä mielestäni turhan silmiin pistävästi. Tarkoitus oli aluksi ollut liimata softista vain kaulurin reunoille ja itse kaulukseen tukea antamaan, mutta päätin liimata softislevyt kauttaaltaan koko kauluriin. Näin kaulurista tuli erittäin tukeva, pysyi kauniisti muodossa ja aaltoilukin saatiin kuriin.


Vielä ilman softislevyjä. Nahka aaltoilee niittilinjojen välissä.

Softisreunus paikallaan. Muut softislevyt ovat liimattuna luukankaan alle.


Olin arvioinut silmämääräisesti niittejä tulevan pukuun ehkä joku, hmm, tuhat kappaletta. Vaan kas, kun niitit loppuivat tehdessä koko ajan kesken, ja loppupeleissä koko pukuun tuli niittejä siis liki kolminkertainen määrä, yhteensä 2974 kappaletta. Pelkästään niitittämiseen meni suunnilleen viikonpäivät.

Housut! Ovat ehkä designinsa puolesta rumimmat housut ikinä. :D Housut tein nahkan näköisesta lycrasta (samasta, josta tein Final Fantasy XII Franini boleron). Uhrasin kaavoja varten yhdet käyttämättömät legginssini ja leikkasin ne auki. Ompelin nahkalycrahousut kasaan ja leikkasin sisä- ja ulkosaumasta palat pois. Huolittelin aukkojen reunat liimaamalla saumavarat kiinni, sillä en halunnut päällitikkauksia. Plus tuon kankaan ompeleminen olisi ollut syntisen kamalaa. Lopuksi vedin samettinauhat (jotka olin joutunut itse värjäämään Copic-musteella ja Sinolilla, sillä väri ei ollut tarpeeksi samanlainen torsokankaan kanssa) lycrasta läpi ja ruseteille. Olin muuten vartavasten halunnut käyttää samettinauhaa esimerkiksi puuvillanauhan sijaan, sillä se tuntui minusta sopivalta, ellei peräti oikealta valinnalta pelin aikakauteen ja maailmaan nähden. Sametti on mielestäni todella hankala ja vaativa materiaali käyttää puvuissa, sillä sen käyttäminen vaatii perusteluja. Ehdottomasti vain mielipidekysymys, tämä on kuitenkin vain epookki-intoilijan kannanotto. : D Housujen alla käytin sukkahousuja, jotta saisin housut niihin kiinni ja ne pysyisivät siten ylhäällä, vaikka armorit voisivat niitä alaspäin vetääkin.




Lannekankaasta tuskin tarvitsee kertoa mitään kummempaa. Puuvillasta ja elastaanista tehty kangas, jonka hinkkasin kuluneemman näköiseksi hiekkapaperilla, sekä saksin ja revin etuläppää referenssin mukaisesti.


Kissa ja hoitopupu vahtivat.


Armorit tein kaikki worblasta, jota kokeilin ensimmäistä kertaa koskaan. Tein ensin kaavat paperista itseni päälle ihan vain mallaamalla ja kokeilemalla, miten ne asettuisivat toistensa kanssa yhteen. Tämän jälkeen piirsin suoraan worblalle kaavojen ääriviivat ja leikkasin irti. Pääpiirteittäin käytin armoreihin kaksi kerrosta per osa, lukuun ottamatta sormipaloja ja kenkiä, jotta armoreista saisi tukevat ja kestävät. Lisäksi työstäessä isoa pintaa oli paljon helpompi käsitella paksumpaa kahden kerroksen worblaa kuin ohuempaa yhtä kerrosta, sillä yksi kerros lörähtää kuumentaessa paljon herkemmin ja on siksi vaikeampi pitää sileänä ja suorana. Pienissä sormipaloissa tämä ei koitunut ongelmaksi. Olin aivan onnessani siitä seikasta, että saisin kerrankin ihan luvan kanssa tehdä patinointia (=kulumaa, ajan saatossa vanhentunut) ja painelin ja hakkasinkin siis tyytyväisenä kaikenlaisia kolhuja armoreihin.





Reisien, polvien ja säärien armorien reunoissa kulkeva kohotettu linja on saatu käyttämällä softista ja sen päällä yhtä kerrosta worblaa. Kaikki kohotettujen linjojen reunat painoin muotoilupuikon avulla alas pyöreämmiksi, jolloin ne kiinnittyivät myös pohjaan, eivätkä esimerkiksi törmätessä johonkin irtoaisi paikoiltaan. Otsalle tuleva diadeemi/tiara/asia piti tehdä kuitenkin vasta peruukin ollessa valmis, jotta saisin kaikki sakarat asetettua paikoilleen peruukin sarvien väliin.




Maalaaminen tapahtui mustalla pohjamaalilla ja päälle kromimaalia tarkoituksellisesti ”hutiloiden”, jotta tummempia läikkiä näkyisi alta ja armorit saisivat jo tässä vaiheessa ajan patinoimaa ilmettä. Aivan kuin korvakorujenkin kohdalla, olin ehdottomasti halunnut väriksi kromin, sillä hopeamaali oli mielestäni liian helmiäismäinen metalliksi. Kromi tottakai kiilsi paikoittain ihan liikaa, mutta turhaa loistoa sai pois painoväriohenteella hankaamalla.





Viimeisen lisäyksen patinointiin tein enemmän tai vähemmän kuivamaalaamalla Citadelin pienoismallimaaleilla varjostuksia kohotuksien reunoihin, kolhujen ympärille ja noin muuten vain kuvaamaan nokea (koska Flemeth on lohikäärme). Referenssien mukaan Flemethin armoreissa oli myös jotain satunnaisia tummia roiskeita, ja otin vapauden päättää, että ne ovat kuivunutta verta (koska Flemeth on badass lohikäärme). Iloisena annoin siveltimen heilua ja rusehtavan punaisen maalin lentää! Lopuksi liimailin tarranauhapalasia sekä armoreihin että housuihin ja hihoihin, jotta armorit saataisiin paikalleen päälle.




Peruukin tekemistä olin jännästi kyllä pelännyt varmaan eniten, vaikka niiden tekemisessä tavallisesti tunnen oloni tutuimmaksi. Tällä kertaa hahmon hiukset olivat kuitenkin niin erikoiset, etten ikinä ollut vastaavanlaista itse edes kokeillut. Minulla oli silti alusta pitäen jo selvä suunnitelma. Veistin sarvet polyuretaanivaahdosta, jotta peruukin runko olisi mahdollisimman kevyt. Kun sarvet oli veistetty, päällystin ne valkoisella urheiluteipillä, jotta niihin tulisi kestävyyttä, valkoinen pohjaväri ja tarttumapintaa peruukin kuiduille. Olin ostanut kaksi peruukkia ja toisen peruukin kuidut menivätkin liimattavaksi sarvien päälle. Tämä siis siksi, että jos valmiin peruukin kuitujen lomasta näkyisikin alta jotain, se ei olisi valkoinen urheiluteippu vaan lisää kuitua.





Kun kuituja oli liimattu tarpeeksi, sinetöin ne sarvien päistä urheiluteipillä. Päälle tulisi kuitenkin vielä lisää kuitua ja paljon nauhaa, joten piiloon sekin jäisi. Sitten pitikin vain etsiä sarville peruukista sopivat kohdat ja ompelin ne paikoilleen.





Sarvien päälle rupesin sitten enää vain lakan kanssa, ohuina kerroksina, lisäämään pohjaperuukin kuituja ja viimeistelin homman pyörittelemällä samettinauhaa sarvien päihin. Nauha on jokaisessa sarvessa ehkä tuhannessa osassa, sillä yhtenä pötkönä se ei olisi mitenkään noin kaarevaan ja kapenevaan muotoon asettunut sujuvasti. Vielä vapaina hulmuaviin hiuksiin latvojen lyhennys ja muotoilu, ja homma oli siinä.


Getting there!


Ja tässä vielä lopputulos! Kuva © Kifia


Kaikkeahan en nyt puvusta kertonut todellakaan, sillä tuntuu, että ne olisivat niin yksinkertaisia ja turhanpäiväisiä juttuja selittää :'>;. Luulen, että kiinnostus puvussa oli enimmäkseen kohdistunut yllä avattuihin puvun osiin. Toivottavasti tästä oli jollekin apua ja vastasi mieltä vaivanneisiin kysymyksiin. Kiitos vielä ihan hirveästi kaikille lukijoille! 

20 kommenttia:

  1. Ina, tosi hieno postaus! Ilo katsoa noin ammattimaista työnjälkeä~ o/
    - Mira

    VastaaPoista
  2. oh, ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan tavallisia WIP-kuviahan ne. Kiitos! :D

      Poista
  3. Ihan näin utelijaisuudesta: silititkö tuota tekonahkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja en. Tottakai sitä piti silittää, kun silittelin tukikangasta kiinni. Oikealta puolelta ei tullut kuuloonkaan silittää, ei ainakaan suoraan kankaalle. Nurjalta puolelta uskalsin, sillä rauta ei ollut suoraan kosketuksessa nahkaan, välissä kun oli ohut puuvillakangas ja tukikangas. Jos olisi pitänyt silittää oikeaa puolta, olisin heittänyt väliin jonkun puuvillakankaan esimerkiksi. Nahka oli itsessään niin paksua, että postista viikattuna tullessaan siihen ei ollut jäänyt rankkoja taitoksia. Ja jos olikin, ne silottuivat kyllä päällä. :> Uteliaisuudesta takaisin, miksi kysyt? :3

      Poista
    2. Tykkään hirveesti nahka-asioista ^_____^

      Ja olin nahkaompelimossa töissä ja ompelimon omistaja neuvoi kikkoja, millä nahkaa ja tekonahkaa on hyvä silittää. Hän vielä vähän naureskeli päälle, että ihmiset eivät yleensä tiedä, että nahkojakin voi silittää, kunhan osaa.

      Näyttää niin hyvältä jäljeltä, että pakkohan tuota on ollut silittää <3

      Poista
  4. Saanko vähän itkee kuin paljon työtä olet tuohon pistänyt. Pikkasen tirautan. Ulvon kuutamoon koska niin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itku on mielestäni aina hyvästä, mutta voi, eihän sinun nyt tämän takia tarvitse itkeä. Kohteliaisuutena sen silti tottakai otan! <3

      Poista
  5. OMG! siis tajuttoman upeeta jälkee! *___*

    VastaaPoista
  6. Minä tykkäilen niin näistä wip-kuvista, voivoi :3 Ja asu on yhä upea, haluaisin vain hiplailla nuita niittejä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D Niitit ovat kieltämättä tosi terapeuttisia hiplailla, etenkin kun ne ovat noin tiiviinä mattona vierekkäin.

      Poista
    2. Ainiin, ja tykkään tuosta yläosan vikasta protosta laittoman paljon tuntemattomasta syystä :D

      Poista
  7. Kiitos tästä, upea postaus! Voi että miten paljon vaivaa olet nähnyt puvun eteen! ;w;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kiitos itsellesi kehusta! :>

      Poista
  8. Tätä postausta on tullut odotettua ku kuuta nousevaa~ Saanko kysäistä mistä tuon tekonahan olet ostanut? Itse olen koittanut joskus etsiskellä samaiseen cossiin (mikä jää tod.näköisesti tekemättä nyt :'D) mutta ainoa värillisesti oikeanlainen on ollut sametin tyylistä. Mutta tässä hyviä ohjeita ja vinkkejä Flemethiin ja yleensäkin <3 Tuon jälkeen ei varmaan halua niittejä vähään aikaa käsitellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekonahka on ostettu eBaysta hakusanalla "burgundy leather", sillä tiesin tarkalleen minkä sävyistä punaista hain. Koska en missään vaiheessa nähnyt kangasta livenä ennen ostoa, piti vain toivoa, että myyjän kuva on mahdollisimman lähellä totuutta. Myyjää en enää muista, valitettavasti. Kangas tuli ostettua ensimmäisenä joskus viime vuoden puolella. Pitäisi kuitenkin löytyä tuolla hakusanalla suht. helposti.

      Ja hyä että oli avuksi ja iloksi!

      Minä tykkään pikkunäpertämisestä aivan syntisesti, joten ei ole syntynyt mitään vastahakoisuutta niittien kanssa. Jos niitä pitäisi niitittää toisen samanlaisen puvun verran viikon sisään, ei se olisi ongelma. Kyllähän se vähän koskee ajan päälle, mutta no, näperrys on kivaa ja sormenpäät tuosta kokemuksesta hyvin kovettuneet.

      Poista
  9. Jumaloin noita jalka-armoreita, siis hyvä tavaton. Itken sisäisiä kyyneleitä ku ne on niin upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jumalointi otetaan ilolla vastaan. :D

      Poista