keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Fanaattista festailua

Lähtö Fanfestiin tuntui tulevan puun takaa. En vielä Traconissa ollut varma menemisestäni ja rannekkeen osto jäi viime tinkaan. Kun asiaan sitten omasta puolestani tuli varmuus, en enää ehtinyt ostaa ranneketta lipunmyynnistä ennakkoon. Manga Caféssa mokomia oli kuitenkin onneksi vielä reilusti. Minulla ei ollut suuria odotuksia viikonlopun suhteen, oli ensinnäkin hirveän omituinen ajatus käydä conissa tai sen tapaisessa Helsingissä. CosplayGaalassa nyt on toki tullut käytyä, mutta Gloria on Gloria, sieltä oma cosplay-historianikin muinoin alkoi ja se ei muuksi paikkana muutu. Gaalaa lukuun ottamatta edellinen Helsingin con kohdallani oli vuoden 2009 Animecon. Koskaan en ollut Paasitornilla siis aiemmin käynyt.

Koska en kokenut Fanfestia varsinaisesti cosplaysidonnaisena tapahtumana, vaikka ohjelmistossa cosplay-kisa olikin, en tohtinyt laittaa Fanfestiin mitään kummempaa cosplay-pukua. Olin vielä uupunut Traconissa pitämäni Flemethin massiivisesta määrästä rempettä ja tämän päälle vielä viikon kestävät leffakuvaukset Fanfest-viikolla, joista suoraan tapahtumaa viettämään, eivät varsinaisesti houkutelleet pakkaamaan mukaan mitään arkivaatteita suurempaa. Koska nyt on syksy ja olen käyttänyt itse suunnittelemaani syysmallistoni pukua vain kerran aiemmin ilman minkäänlaista kuvasaldoa, päätin pakata sen lauantaita ajatellen. Sunnuntaille taas oli mvioletin kanssa ollut puheena Will ja Susan Vandom W.I.T.C.H:sta.

Ensikertalaisena tapahtumapaikka oli minusta melko sekava. Tienviittoja löytyi sieltä täältä pitkin seiniä, mutta ei kovinkaan järjestelmällisesti. Asiaa olisi helpottanut kartta, mutta sellaista ei ohjelmalehtisestä löytynyt. Tästä todella isot miinukset järjestäjille. Sompailun seurauksena joka paikkaan kuitenkin löydettiin aikanaan ja tilat hahmotti viimeistään sunnuntaina. Ohjelmalehtisen toinen häikkä oli ohjelmakartta, joka oli mielestäni taitettu ylösalaisin. Muita tarkkaillessani ja mielipiteitä jakaessa osoittautui, etten ollut ainoa, joka oli ensin erehtynyt kääntämään lehteä myötäpäivään vastapäivän sijaan ohjelmakartan aukeamalla. Todella pieni juttu, en menetä yöuniani, mutta no, tulipahan huomattua. :'D

Lauantaina autoin lähinnä Maijua saamaan puvun päälle aamulla ja toimin ns. henkilökohtaisena assarina, mikä oli minusta todella mukavaa vaihtelua. Rakastan muiden auttamista lähestulkoon missä tapauksessa tahansa, ja Traconin avuttomuutta aiheuttavan pukuni vuoksi oli ihanan vapauttavaa olla puvussa, jossa pystyi liikkumaan rajattomasti ja olla puolestaan apuna jollekin muulle. Esituomaroinnin ja itse kisan välissä kävimme katsomassa pätkän Dragon Age – Tasa-arvoa Thedasissa -luentoa, mutta reissu jäi aikataulujen vuoksi vain noin 20 minuutin mittaiseksi. Pakko myöntää, että kokemani perusteella en missannut luennosta juuri mitään. Häpeilemättömästi sanottuna hardcore Dragon Age -fanina luento ei antanut minulle mitään uutta. Paha tietysti on 20 minuutin perusteella sanoa kunnollista tuomiota, mutta niin. Vähän tuntuu, että kaikki tällä puolella on jo nähty ja kuultu.

Maiju kävi kisaamassa cosplay-kisassa (ja tuli toiseksi, jee onnea jee! ), katsoin setin yleisöstä ja kisan jälkeen loppupäivä meni lähinnä lahnaillessa minun osaltani. Bongasimme myyntipöydille aulasta johtavien portaikkojen luona mukavan valkoseinäisen nurkan, jonne valo pääsi siivilöitymään ulkoa edes kohtalaisesti. Minun oli ollut tarkoitus kuvata Maijun Fenrisiä, mutta pönttönä olin unohtanut tarkistaa, että muistikortti olisi kamerassani kotona möllöttävän tietokoneen sijaan. Järkkärikuvat siis saivat jäädä. Päätimme silti kokeilla, millaisia kuvia iPhone5:ni saisi aikaan. Ei minusta huonoja!


Maiju:
Fenris
Dragon Age II

Kuvaus ja jälkikäsittely: minä







Onnellisesti kuitenkin sattui, että AG:lla ja Biitillä oli vapaa väli ja ihan kunnollinenkin kamerakin löytyi CFT-kaksikolta. Myös minä sain toivomiani kuvia omasta tekeleestäni; onpahan nyt vähän parempia todisteita kuin se yksi CosplayGaalan tuomarilavakuva viime vuodelta. AG napsaisi minusta pari kuvaa pikaisesti valkeassa nurkassa, minkä jälkeen siirryimme ulos kuvaamaan. Ja sanonpahan vaan, että ei herranpehvanpylly sentään! ♥ Ikinä en ole näyttänyt näin kauniilta kuvissa ja siunailen toistuvasti sydäntäni pidellen, etten tuossa voi olla minä. Menkää hyvät ihmiset nyt oikeasti tykkäilemään AG:n kuvista esim. joka paikkaan, mistä vain kykenette löytämään, blogin linkkasin jo nickin taakse.


FemQuest
Mallisto vuodelta 2012

Kuvat: AG








Ehdoton suosikkini! Näytän oikeasti mallilta, mitä tämä on!
Witchcraft!


Myös Taidekujalla tuli käytyä! Olin jo Traconissa huomannut yhdellä pöydällä aivan valloittavan charmin, jossa komeili Mass Effect -peleistä tuttu Tali. Olin jo myyjällekin luvannut palaavani ”precious babyni” luokse jahka saisin käteistä hyppysiini, mutta kisakohelluksessa unohdin homman tyystin. Kaikki raajat ristissä toivoin siis parasta, että sama myyjä olisi löytänyt tiensä myös Paasitornin tiloihin. Onni oli myötä ja sain ihanaiseni avainrenkaaseeni kiinni, seuralaisenaan myös samalta pöydältä mukaan tempautunut komea Garrus!


Uguu!


Lauantai oli likimain pulkassa ja pakenimme Maijun kanssa paikalta Syö Helsinki -viikoille. Ikinä eivät Chicken Bluecheese -hamppari ja ranskalaiset kurkkumajoneesilla ole maistuneet niin hyvältä.


---


Sunnuntaina minulla oli vain yksi ja ainoa paneeli, jota odotin silmittömästi. Millään muulla ei ollut väliä. Lohen siskosten Dubbauksen salat – VHS:ltä valkokankaalle ei ollut pettymys. Vaikka opiskelen elokuva-alalla ja en välttämättä koe ”julkkiksia” enää samalla innokkaalla tavalla kuin muutama vuosi takaperin, en meinannut pysyä housuissani nähdessäni nämä koko elämäni mukana olleet näyttelijät. Olen niitä ihmisiä, joilla on kaikki mahdolliset Disney-elokuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta ja tunnistan jokaisen ääninäyttelijän jokaisessa leffassa. Kaikki alkuperäisinä VHS:nä, ei mitään DVD-löpinöitä. En kykene sanomaan paneelista oikeasti mitään. Olin vain onnellinen siinä keskellä vieraita ihmisiä istuessani, suoraan edessäni lavalla kolme ehkä suurinta elokuva-alan idoliani koskaan. Typerä muikisteleva ilme pysyi naamalla koko paneelin ajan.


Näyttelijät lukevat Seitsemän veljestä uudella miehityksellä ja asiaan kuuluvilla äänillä. Parhautta.


Kiitos Lohen siskoksille sekä Pekka Lehtosaarelle, Jarkko Tammiselle ja Antti L.J. Pääkköselle (jonka tulkintaan Jim Hawkinsista minulla ei suinkaan koskaan ole ollut suuria sydämentykytyksiä; seikkailunhaluinen nuorukainen oli palava ihastukseni suurelta osin myös äänensä vuoksi), teitte minulle muuten melko mitäänsanomattomasta Fanfestista ikimuistoisen kokemuksen. Salista ulos päästyäni itketti silkkaa onnea.


Nimeni on kuulemma erikoinen ja mieleenpainuva. "Inalle yhdellä I:llä!"
Hnngh! 

Voiko kukaan näyttää näin onnelliselta? HNNNGHHH!!
Kiitos kuvista, Maiju!


Niin, meidän piti mvioletin kanssa vissiin kuvata, mutta kah, minulla ei ollut puhelinnumeroa eikä Paasitornilla liioin kuulutusjärjestelmää. En keksinyt muutakaan tapaa saada ihmisiä kiinni, joten kuvat taisivat nyt tällä kertaa jäädä. Onneksi Fanfest ei varmastikaan ole ainoa mahdollisuus tätä varten.

Elina saapui paikalle vasta sunnuntaina. Olin luvannut kuvata häntäkin, mutta sattuneista syistä sekin meinasi mennä penkin alle. Onnekkaasti Elinalta kuitenkin löytyi kameraani sopiva muistikortti! Olin taas ehkä joku epävarmin otoksistani, mutta vissiin ne asiakasta ainakin miellyttivät. Jee.


Elina:
Aziraphale
Good Omens

Kuvaus ja jälkikäsittely: minä







Maiju ei cossannut sunnuntaina mitään, mutta sattui vahingossa näyttämään
Good Omensin Crowleylta. Siispä Maijusta tehtiin asenteellinen proppi.


Nyt viikonlopun jälkeen vähän väsyttää. Seuraavana oletettavasti vuorossa Yukicon!


---


Summary in English: I attended Fanfest last weekend, but the convention itself wasn't too special. I mainly only assisted Maiju with her costume on Saturday and took a couple of shots of her Fenris with my iPhone since I was stupid and forgot to take the memory card with me for my systems camera. I also got some pictures of my original collection costume, and oh God aren't they awesome. The best thing in the whole weekend was, hands down, Dubbauksen salat – VHS:ltä valkokankaalle, a panel about dubbing in Finland with three very well known voice actors. I felt really giddy the whole time and I'm still the happiest person alive for actually having met them. Also took some photos of Elina, since she had so kindly asked.

10 kommenttia:

  1. Höpönpöpön kaunein Ina on kaunein ihan kaikissa kuvissa! Ihanaa et meistä oli iloa, vaikka ei tolla Iphonellakaan nyt ihan pöllöjä kuvia tullut. :DD <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sniisk, kiitosta. ;u; Ja kyllä oli! Kuten jo on tullut teidän kanssa puhuttuakin, haluan häiriköidä teitä jatkossakin!

      Poista
  2. Moi!
    Todella ihanaa että pidit järjestämästämme dubbauspaneelista niin paljon, meinasi itselläkin tirahtaa tippa linssiin kun saatiin kaksituntinen ohjelma pakettiin yli 300 ihmisen hurratessa. Kyllä oli panelistitkin aivan äimän käkenä nimmarijonon hälvettyä, he eivät kovinkaan usein pääse sillä tavoin tapaamaan ihmisiä, jotka heidän äänitöidensä parissa ovat varttuneet. En tiedä tiesitkö, mutta julkaisemme blogissamme (http://afureko.fi) myös tekstihaastatteluja alan ihmisiltä, jos kiinnostaa - kolme viikonlopun panelistiakin ovat olleet aikanaan haastateltavinamme.

    Me Lohet olemme juuri samanlaisia Disney-kuluttajia - useimmat klassikot löytyvät vanhempien luota yhä wanhoina VHS-ostokasetteina ja äänet opettelimme ulkoa jo naperona niitä tillittäessämme - joten paneelin järjestäminen oli meille ilmiselvää heti kun Fanfest julkistettiin. Mikäli Fanfest tulee ensi vuonnakin, olemme ensimmäisinä ilmoittautumassa ohjelmanpitäjiksi uudella ääninäyttelijäkolmikolla! (luulisi että kelpaisimme, paneeli veti enemmän väkeä kuin molemmat kunniavieraat) Meiltä tulee Afureko-blogiimme kohta myös oma coniraportti Fanfestistä, jossa valotamme hieman paneelin suunnittelua, ja myöhemmin jakelemme blogissa myös videotallenteita ohjelmasta!

    ~Cilla // Afureko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, sydäntä pakahduttaa vieläkin, kun vain ajattelenkin viikonlopun paneelia. Kiitos vielä ihan erikseenkin teille sen järjestämisestä! Seuraan blogianne Ani.mun kautta, ja aina onnessani luen erityisesti ääninäyttelijöden haastattelujanne, vaikka teidän blogianne on kyllä ehdottomasti muutenkin ilo seurata. Jos minun oli nyt jo vaikea istua paikallaan yleisössä, en voi luvata että pysyisin järjissäni ensi vuonna, mikäli paneeli järjestyy. Veditte paneelin aivan hirveän hyvin ja olitte keksineet ihania tehtäviä näyttelijöille. Olette ihania, yhyy sniisk.

      Poista
  3. kuulostaapa samalta kun meikän fanfesti :D pukuilla en tosin viitsinyt syystä kylmyys. Olin iteki superinnoissani tosta dubbipaneelista, erityisesti Antista juuri koska Jim Hawkins <3 (ei varmaan siis ole vaikea arvata minkä DVDn kanteen herran nimmari tuli).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatoitkin olla juuri parin ihmisen verran minun edelläni nimmarijonossa. Näin ja kuulin Antin riemastuneen huudahduksen, kun DVD iskeytyi pöytään hänen nimikoitavakseen. Luin tästä itseasiassa myös jo blogistasi aiemmin. :>

      Poista
  4. Aloitan tärkeimmällä: AAAAAAAA EN KESTÄÄÄÄÄÄÄ tuo siun suunnittelema lauantain puku on upea! Niin ihania värejä ja linjoja ja röyhelöitä ja nappeja ja hulmuhelmoja ja tuo jakku vielä päälle niin fanityttöilystäni ei saa enää mitään selkoa <3 En tajua miten en tätä ihanuutta CosplayGaalasta bongaillut kunnolla vaikka bäkkärin puolella heiluin itsekin silloin.

    Tykkään muuten Aziraphale-kuvista eniten tuosta neljännestä, ihana puiden välistä loistava valo korostaa hahmon enkeliyttä muikeasti. Ja jotenkin pidän sun ottamista kuvista muutenkin kovasti, kaikki kuvat eivät ole suorassa vaan hallitusti vinossa (jos tuosta mitään tajusi) mikä on simppeli mutta tosi kiva kikka mitä moni ei tule ajatelleeksi. Tyksin! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, kiitos kauheasti! Malliston suunnittelussa meni hyvä tovi, kun aiheekseni olin valinnut 1800-luvun alun muodin mukaisen ratsastuspuvun nykypäivään tuotuna. Esimerkiksi punainen mekko ei ole mekko laisinkaan, vaan haalarit, mikä rikkoo 1800-luvun naiskuvan tarkkaan määriteltyjä raameja. Tykkään kokonaisuudesta itse aivan hirveästi ja haluisin tehdä muitakin mallistoni asuista joku päivä. Ne tosin ovat toki sen verran erikoisia, että niitä ei ihan perusarjessa tohdi välttämättä käyttää. Onneki löytyy myös hameita ja paitoja mekkojen ja haalareiden lisäksi, sekä myös muutama takki.

      Jee, kiva että tykkäät kuvistakin. Minua kuvaajana kiehtoo yleensä juurikin diagonaaliset asettelut ja saatan käyttää niitä ehkä liiankin usein. Mutta kiva jos erityisesti se on miellyttänyt. :>

      Poista
  5. Äyyy, minuu niin harmittaa. ;___; Susanin kanssa kävi nimittäin niin, että puvun valmistuminen jäi peruukin varaan. Sain paketin käsiini vasta con-viikon keskiviikkona, ja raskaan työviikon ja kaverin emmännöinnin lomassa paukut eivät enää riittäneet saamaan sitä muokkailtua sunnuntaiksi. Käytännössä muokkaukselle jäi aikaa vain yksi (vajaa) ilta, joka ei sitten riittänytkään: jouduin toteamaan, että lähtökohtaisesti liian pitkän peruukin lyhentämiseen saa helposti kulumaan paljon enemmän aikaa. Ainakin itseni kaltainen hidas projektien työstäjä. Lisäksi en ymmärrettävästi tahtonut debytoida pukua, joka oli keskeneräinen tai johon en ollut tyytyväinen. Tästä johtuen päädyin kulkemaan koko viikonlopun siviileissä. ;-;

    Sussun hiuskuontaloa lukuunottamatta asu on tällä hetkellä iskuvalmiudessa. Tukan ehtinen saada kuosiin viimeistään syyslomallani marraskuussa. Asun debytointiajankohta on siis lähinnä vain sopimuskysymys. Niitä yhteiskuvia tahdon ehdottomasti jossain vaiheessa! (Ensi kertaa varten vaihdetaan sitten tarkemmat yhteystiedot!)

    Ps. Noi AG:n kuvat on kyllä aika päheitä. Samoin itse ottamasi kuvat <3 Syksy tarjoaa kyllä parhaimmillaan aika hulppeat puitteet valokuvaukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aha, no mutta ei mitään ongelmaa! Olisin tosin ehkä ollut iloinen siitä, jos olisin kuullut vaikka siinä lauantainakin netin välityksellä. Olisin laittanut varmaankin sunnuntaina jotain muuta päälleni. Mutta siis oikeasti, ei haittaa! Tehdään vain joskus toiste, ei kannata tästä potea huonoa omatuntoa! :>

      Ja nii-i, eikö olekin AG:n kuvat ylivetoja. Ja kiitos omien kuvieni puolesta! :>

      Poista