keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Photoshoot: Kingdom Hearts II

Kunnioitettavan pitkä merkintä taas... :I

Viime viikonlopun vietin Lahden tietämillä Nastolassa Ninnun ja Kifian kanssa. Olimme joskus viikkoja ellei jopa kuukausia aiemmin keskustelleet Ninnun kanssa siitä, kuinka olisi mukavaa saada yhdessä kuvia joskus, varsinkin kun olin tekemässä Kingdom Hearts II:sta tuttua Olettea ja Ninnulla itsellään oli Hayner valmiina kaapissa vuodelta 2009. Sovimme, että menisin joksikin viikonlopuksi kyläilemään Nastolaan päin Desuconin jälkeen ja pitäisimme mukavan photoshoot-viikonlopun. Vielä Desun aikoihin emme olleet kysyneet ketään meille kuvaajaksi ja Kifian ollessa mukavasti siinä vieressä, tuli tietenkin ensimmäisenä mieleen kysyä kuvaajaksi nimenomaan häntä. Kaikki meistä tuntevat pelisarjan likimain kuin omat taskunsa ja ovat kaikki olleet tekemisissä keskenään jo vuosia. Kifia suostui heti, hurraa!

Pieni photoshoot-porukka oli kasassa ja viikonloppu järjestyi. Aloitimme jo perjantaina illalla auringonlaskun aikoihin, mikä passasi aika tosi hyvin, koska Twilight Town. Näin kesällä aurinko laskee myöhään ja kauan, ja lopetimme perjantaina kuvaukset vasta siinä joskus klo 23 aikoihin, ellen aivan väärin muista. (Tähän väliin: kaikki kuvat on siis ottanut Kifia, jälkikäsittelyn olen hoitanut minä.)










Tämä on se yksi pelin seitsemästä ihmeestä/mysteeristä, niiku.



Kuvausten jälkeen muistimme, että olimme suunnitelleet tekevämme sea salt ice creameja pakkasessa autenttisemman ulkonäön vuoksi. Sinistä elintarvikeväriä ei kuitenkaan Ninnulta kotoa löytynyt, ja keskellä yötä piti keksiä mistä edes jotain vastaavaa saisi. Ostin toiveikkaana huoltoasemamyymälästä energiajuomaa, joka lupasi pakkauksensa puolesta myös sisällön olevan sinistä (kyljessäkin luki ”cool blue”!), mutta pettymykseksi neste oli täysin väritöntä. Yöllä Ninnulla koitimme pähkäillä, kunnes ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin sekoittaa väri maaleilla. Jäätelöitä ei voinut tietenkään syödä, mutta tulipahan hyvän värisiä.

Lauantaina heräilimme kaikessa rauhassa ja vahtasimme pilvistä taivasta jokseenkin kärsimättömänä. Päivälle oli luvattu mahdollista pientä sadetta, pääpiirteittäin pilvistä koko päivälle, ja heti kun reitti näytti edes siedettävän selkeältä, juoksimme ulos. Päätimme aloittaa jäätelöiden kanssa heti Ninnun talon pihalla, sillä mokomat sulaisivat hyvin nopeasti. Suuhun jäätelöitä ei missään nimessä voinut laittaa, joten piti jotenkin vain selvitä ja muka lipittää tyytyväisenä, vaikkei kieli jäätä koskettanutkaan. Samalla piti varoa vaatteita koko ajan, ettei vahingossakaan maalijäätelöistä tippuisi väriä vaatteille. :D



Minusta ei aikuisten oikeasti saa koskaan hyviä hammashymykuvia.
Iloitsin siis aika hillittömästi kun yhtäkkiä näemmä saikin.



Uhkaava pilvisyys katosi jossain iltapäivän/illan tietämillä kokonaan, mikä oli aivan liian paras juttu ikinä. Toki pilvisyys on itse kuvia ajatellen aina se toivotuin valotilanne, mutta no, näille nimenomaisille kuville se iltapäiväinen/iltainen aurinko oli huomattavasti ideaalimpi. Vietimme jälleen pitkän ja aurinkoisen päivän ulkona ja saimme kuvia niin paljon, ettei sunnuntaina enää ollut tarvetta jatkaa kuvaamista. Lisäksi sunnuntaille oli luvattu oikeasti sadetta eikä vain pilveä, joten parempi vain näin.







Our photos are not gone!
Plus miten taas onnistui hampaiden kanssa, en ymmärrä!







Viikonloppu oli aidosti paras ikinä ja olen taas ehkä väsynein ja onnellisin koskaan. Lihaksiin koskee kaikki juoksentelu ja nauraminen. Olen käynyt läpi kuvia taas sellaiset kolme päivää putkeen. Viikonlopulta jäi käteen myös kiitettävä määrä videomateriaalia, joista Kifia on koonnut kaksi videota. Toisessa on koosteena ”Behind the scenes” -materiaalia viikonlopulta, toisessa jotain aivan jumalatonta derppailua. Kesken photoshoottailun tekaisimme täysin randomisti sarjan hurrdurrpätkiä Olettesta ja Haynerista. Meillä oli ainakin aivan sietämättömän hauskaa! Ylempänä ensin mainittu, alempana jälkimmäseksi mainittu.






Jee!

8 kommenttia:

  1. En tunne hahmoja mutta ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvista on iloa vaikkei hahmoja tunnekaan!

      Poista
  2. Tykkään niin paljon siun Olettesta! ;3;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos! Minäkin tykkään! ;3;

      Poista
    2. Ahaha katoin vasta äsken noi videot, näyttää että teillä oli ihan sika hauskaa! Olette channelaa aika tehokkaasti Seiferiä. :D

      Poista
  3. Voi te ootta niin luttanoita! ;A; Ja tanssitte We're all in this togetheria! Let me love you :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä että niin, luulen! :D Ja kyllä, tanssimme! Tai Ninnu lähinnä tanssi, minä en muista enää kamalasti siitä. Kyseinen tanssi oli mukana joskus muutama vuosi taaksepäin ison ryhmän KH2-musikaalissa, joka ei ikävä kyllä koskaan valmistunut esityskuntoon. Rakkaus otetaan ilolla vastaan! :D

      Poista
  4. Ihanaa huomata, että näin paljon kuvia olet muokkaillut :D Itse en ole vielä edes päässyt kuviin koskemaan, hehe, olen ollut laiska :'D

    VastaaPoista