keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Animecon XI ja mistä nää kaikki selfiet tuli? 2/2

Tässä jatkoa ensimmäiselle Animeconin merkinnälle! Tämä merkintä koskee sunnuntaita!

Olin päättänyt jo lauantaina, etten laittaisi Mia Feitä ylleni enää sunnuntaina ja menin siis siviileissä. Aamu sujui tästä syystä paljon jouhevammin. Toisaalta, niin se tuppaa aina muutenkin olemaan (ainakin omalla kohdallani), että sunnuntait sujuvat aamulla sutjakkaammin, oli päällä pukua tai ei. Lupasin piirtää Chamiralle löhikäärmeen kylkeen hänen cossiaan varten ja noin muuten hengasin lähinnä kuvaajana/ylimääräisenä ökkömönkiäisenä Love Live! -ryhmän mukana, jossa Kifia ja Ninnu olivat mukana.


(Super)selfie-laskuri: 5
Kuva: Miama


Kuvasin Kifian kameralla videoita silloin tällöin ja siinä samalla tuli tutustuttua omasta kamerastani eroavaan käyttöjärjestelmään. Koska pidin Kifian kameran objektiivista ja haluaisin joskus uuden linssin omaan kameraani hankkia, halusin kokeilla, millaisia kuvia sellaisella käsissäni saisi. Valtavasti en siis kuvia loppujen lopuksi saanut otettua, sillä suurin osa ajasta meni asetuksien säätämiseen ja testailemiseen. Pidin kaulassani Kifian kameran ohella omaani ja napsin kuvia välistä myös sillä. Tuntui tosi venkalta pitää kahta kameraa samanaikaisesti kaulassa. En koe olevani mitenkään kummoinen valokuvaaja, mutta sain sentään esittää sellaista. :D


Love Live!

Hozhizora Rin - Ninnu
Ayase Eri - Nezukuro
Minami Kotori - Chiruka
Yazawa Nico - Eisy
Kousaka Honoka - chesti
Koizumi Hanayo - Rita
Toujou Nozomi - mviolet
Nishikino Maki - Kifia
Sonoda Umi - Tuiksu

Kuvat: YumiKoyuki








Viikonloppuna tuli muuten myös täyteen tasan vuosi siitä, kun con-pandakolmoset Lenni, Lille ja Lilli aloittivat matkansa Suomen coneissa Yacin, Kizzyn ja minun mukana. Kizzyn ollessa Iso-Britanniassa Wolfs Bane 2:ssa Lille luonnollisesti puuttui bileistä, mutta sentään Lenni ja Lilli pääsivät treffaamaan synttäreinään. :D


Häpi böösdeii!
Selfie-laskuri: 6


Pyörähdimme myöhemmin päivällä Kifian ja Ninnun kanssa katsomassa Esityskilpailun ja olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt. Kisaajia tuntui olevan, jos ei paljon, niin riittävästi ja taso pysyi mielestäni kaikilta osin hyvänä. Oli useampi esitys, josta tykkäsin tosi paljon, ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä en mennyt ihan takuuseen siitä, ketkä pääsisivät sijoille. Omat arvaukseni osuivat tosin silti oikeaan, mutta ne olivat tosiaan vain arvauksia. Venäläinen Strawberry Panic! -pari jäi mieleen, myönnettäköön, lähinnä siksi, että harvemmin kisalavalla näkee ulkomailta tulleita cossaajia. Pidin kuitenkin paljon siitä, kuinka jo heidän yksinkertaisestakin esityksestä tuntui näkyvän se, miten eri tavalla muualla maailmaa tehdään cosplay-esityksiä. Ihanaa läsnäoloa lavalla (ja voi iih, miten heitä jännitti)!

Iltapäivän puolella kilpailun jälkeen lähdin kuvaamaan originaaliksi hahmokseen pukeutunutta Yokia, jonka kanssa olimme sopineet valokuvaamisesta jo pidemmän aikaa etukäteen. Mukaan lähtivät myös Hiron sekä Kifia, jotka toimivat hyvän seuran lisäksi kuvausassarina ja kakkoskuvaajana, muun muassa siirsivät roskasäiliön paikasta A paikkaan B, jotta saatoin kavuta sen päälle yrittämään pysyä pystyssä samalla kun kuvasin. Halusin välttämättä kuvata hiekkakentän kuvat niin, ettei taustalle tule muuta kuin hiekkaa. Olin kuvannut Yokia vain kerran aiemmin Desuconissa 2013 mustaa seinää vasten ja vähän jännitti ns. uusi aluevaltaus. Pääsen yllättävän harvoin kuvaamaan ulkoilmaan, joten se loi hitusen paineita. Ennen kaikkea jännitin kuitenkin sitä, että pystynkö saamaan aikaan jotain sellaista, joka täyttäisi mallin odotukset. Mielestäni sain kuitenkin ihan mukiinmeneviä otoksia, ja jos ei muuta, niin oli ainakin  hauskaa!


Yoki:
Fuyu Jaw're
Varjella

Kuvat: YumiKoyuki









No tokihan siitä piti giffi tehdä!

(Super)selfie-laskuri: 7
Kuva: Kifia

Noin muuten Animecon oli tosi omituinen con pitkästä aikaa, sillä en ollut töissä ollenkaan. Animecon taitaakin olla se ainoa toistuva tapahtuma, jossa en ole koskaan ollut töis- ei vaan olenhan ollut mammana vuoden 2012 Animeconissa, mitä oikein selitän! No, toinen peräkkäinen Animecon ilman töitä, se oli outoa! :D Olen niin tottunut olemaan joko töissä tai kisaamassa!

Kotimatka saattoi olla hivenen hasardi kokemus, mutta sekä Ninnu, Kifia että minä pääsimme kaikki turvallisesti kotiin, joskin vasta lähempänä yötä. Olen itse ollut conin jälkeen päivät töissä aamukahdeksasta lähtien ja illat käynyt läpi kuvia ja kirjoittanut blogia. Pakko sanoa, että kovempaa con-darraa ei ole kuunaan koettu.


Että silleen.
(Super)selfie-laskuri: 8
Kuva: Kifia


Ottakaa loppuun vielä kuitenkin koko viikonlopun koostava (musiikki)video, woop woop. Kenties saattaa siitäkin paistaa vähän läpi, että Robbie Williamsia tuli huudatettua viikonloppuna.


2 kommenttia:

  1. Yh vähänkö tykkään esim. liikaa tosta pystykuvasta mikä on otettu hiekkaa vasten Yokista. Kuvaat vaan rohkeasti enemmän ulkona, hienoja kuvia, nyh! ;_;

    VastaaPoista