Flemeth WIP, eli se luvattu 100 lukijan juttu!

100 lukijan saavutus on mennyt näemmä ohi jo melkein puolella samaisesta luvusta. On siis aika surullista ehkä, etten ole vieläkään tehnyt sitä jotain spesiaalimpaa tämän tapahtuman kunniaksi. Muissa uutisissa; Traconin jälkeen on tullut aivan järkyttävä määrä uteluja Flemethini toteutuksesta ja WIP-merkintääkin on toivottu suunnasta ja toisesta. En oikeasti tiedä, miksi en välitä kovin WIP-postauksien kirjoittamisesta. Kaiken järkeilyni perusteella syynä voi olla se, että jostain käsittämättömästä syystä pelkään kuulla muiden palautetta omista toteutustavoistani. Kuitenkin, minulle jäi Flemethin puvusta sen verran hyvä maku suuhun, että tällä kertaa kuitenkin voisin aiheesta kirjoittaa. Lisäksi ehkä juuri harvinaislaatuisuutensa vuoksi se WIP voisi olla sitten se 100 lukijan kynnyksen ”joku spessumpi juttu”.

Jos vaikka ensin siitä, miten päädyin cossimaan Flemethiä. Pelasin Dragon Age II:sta ensimmäistä kertaa vuonna 2011 ja Flemeth lensi ruutuun. Tajusin heti, että Flemeth on ehkä pelihistorian kuumin yli 30-vuotias nainen ja päihittää mennen tullen noin 95% sitä nuoremmistakin. Hahmo uhkuu itsevarmuutta yli äyräiden, ymmärtää sarkasmin päälle, on fiksu kuin mikä ja hahmodesign on visuaalisesti jotain aivan jumalaista. Vielä tuolloin ei mielessäni käynyt mitään cosplayaamiseen viittaavaa, en kaikelta kuumotukseltani ehtinyt, mutta myöhemmin samana vuonna koulun ruokalassa Maijun kanssa pelistä keskustellessa tajusin, että ei perhana, minunhan on aivan pakko tehdä se. Oli kiistatta selvää, että puku tulisi vaatimaan minulta enemmän hommaa kuin mikään siihen mennessä tehdyistä puvuistani, mutta kiintymykseni hahmoon oli niin suuri, että halusin tarttua haasteeseen. Teimme Maijun kanssa sopimuksen, että jos hän tekisi Fenrisin, minä tekisin Flemethin. Koska Maijun cosplay-kalenteri oli täynnä seuraavalle vuodelle, merkkasimme puvut ylös vuoden 2013 kesälle.

Minun oli tarkoitus aloittaa Flemethin tekeminen hissuksiin jo vuoden 2013 tammikuussa. Aloin keräämään kamppeita ja kaikki vaikutti olevan aikataulun kannalta ihan okei. Kuitenkin tämän Dragon Age II -keskustelun jälkeisenä, puolitoista vuotta kuluneena aikana en ollut antanut Flemethille enää samanlaista ajatusta, ja olin menettänyt kiinnostukseni puvun tekemistä kohtaan. Innostus oli muuttunut välttelyksi ja peloksi. Tuntui, että olin haukannut liian suuren palan, enkä koskaan voisi toteuttaa niin haastavaa pukua kunnialla. Alun pitäen puvut oli ollut tarkoitus tehdä kesäkuussa järjestettävään Desuconiin, mutta molempien kiireiden vuoksi päätimme suosiolla siirtää homman syksyn Traconiin.

Aloitin homman vasta kaksi kuukautta ennen Traconia ja se oli suoraan sanottuna virhe. Tiesin, että aloitus on aina hankalaa, ja kunhan vain pääsisin hommaan kiinni, loppu sujuisi intoa ja kiinnostusta täynnä. Nyt se kuitenkin oli myöhäistä. Tein oman välttelyni seurauksena 14-16 tunnin päiviä, enkä juuri koko tuona kahden kuukauden aikana tehnyt mitään muuta. Hyvin harvassa olivat ne päivät, jolloin minulla oli aikaa ystäville. Joka tapauksessa puku sai minut täysin mukaansa heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Toki jokainen uuden vaiheen aloittaminen pelotti ja jännitti, miten tulisin hommasta suoriutumaan, mutta yhtälailla jokainen vaihe tuntui työstäessä hirveän luonnolliselta ja helpolta. No, alustavat löpinät sikseen ja itse puvun tekovaiheisiin!

WIP

Korvakorut olivat puvun helpoin ja nopein homma, joten toki aloitin niistä. Etsin eBaysta pohjaksi sopivan kokoiset hopearenkaat, kristallimaiset killuttimet tein paperclaysta. Tein satunnaiset pienet möykyt, joista vesihiomapaperilla hioin oikean muotoiset, ja nuppineulalla pyörittelin reiät ripustamista varten.

Päälle heitin muutaman kerroksen gessoa ja hioin taas. Päätin maalata korvikset kromispraylla, jotta saisin autenttisemman metallin tunnun pelkän hopeamaalin sijaan. Koska väriero korviksien hopealla ja killuttimien kromilla oli selkeä, maalasin myös korvikset kromilla.

Etenin seuraavaksi helpoimpaan hommaan, eli torsoon. Olin tehnyt niin paljon tyköistuvia paitoja ja takkeja, että sen puoleen torson tekeminen ei tuntunut kamalalta ajatukselta. Lähdin liikkeelle tekemällä proton. Minulla on itselläni omiin mittoihini tehdyt peruskaavat, joista leikkasin ja ompelin tavallisen keskivartalon vaatekappaleen. Neulasin sen päälleni niin tiukalle kuin se luonnolliselta vain tuntui (puvun ei ollut tarkoitus toimia korsettina, vaan vain myötäillä omaa kehoani), ompelin ja piirsin lopulta päälle saumakohdat, jotka tulisivat lopulliseen torsoon. Koska tiesin paksun keinonahan olevan todella vaikea saada istumaan päällä oikein, etenkin kädentiellä, tuli proto tehdä viimeisen päälle. En siis selvinnyt yhdellä protolla – vasta neljännen proton kohdalla uskalsin olla luottavaisin mielin ja siirtyä varsinaiseen keinonahkaan.

Viimeinen proto. Jopa tuossa oli hieman muokattavaa, mutta ei mitään sellaista,
mitä en uskaltanut valmista torsoa tehdessä korjata.

Vaikka keinonahan nurjalle puolelle oli liimattu puuvillainen joustamaton kangas estämään venymistä, en uskaltanut luottaa yksin siihen. Silitin siis nahkapaloihin varovasti tueksi tukikangaskerroksen. Toki olin tehnyt myös vuorin, mutta tukikangas auttoi lähinnä niittien kanssa. Ompelu kävi nopeasti nyt kun protosta oli jo saatu kunnolliset kaavat tehtyä. Ompelin torson päällikankaan ja vuorikankaan väliin myös luukankaan, johon ompelin muoviluita tukemaan pukua päällä kauniimmin. Hihaan tein liikkumista auttaakseni kyynärtaipeen kohdalle, kainaloon ja hihan pitkittäissuuntaiseen saumaan joustavasta kankaasta palat. Lycra oli niin saman värinen keinonahan kanssa, että huijausta edes tuskin huomasi, kun armoritkin tulivat vielä päälle.

Sitten vain niittejä. Aivan hemmetisti niittejä.

Sormet huusivat kyllä Hoosiannaa, kun olin niitittänyt torsoa parisen tuntia. Kaikki niitit piti kiinnittää yksitellen, ja nämä eivät olleet sellaisia liimattavia. Kaikissa niiteissä oli neljä hakasta, jotka piti työntää paksun nahka- ja tukikangaskerroksen läpi ja lopuksi taivuttaa pihdeillä alas. Tuntui aika muikealta kipristellä ja yrittää olla ajattelematta, miten metallipallo painautuu sormiluun päätä vasten, musertaen lihaa väliin. 2,5mm levyiset mininiitit olivat niitä hirveimpiä, etenkään kun eivät millään meinanneet pysyä sormissa. Kun koko torso oli kasassa, liimasin saumavarat tekstiililiimalla alas. Lopuksi tungin mustia sulkia mustiin tylliliuskoihin, taittelin sulkien päät tyllin sisään, ompelin tyllin kiinni ja harsin sulat tyllistä torson hartioihin. (Eipä pudonnut sulkia puvusta kuin ehkä yksi koko viikonloppuna Traconissa.)

Tein pienen kämmin kaavoja tehdessäni. Selästä piti ottaa pituutta pois viimeisen proton jäljiltä, ja leikkasin kaavoista vyötärön kohdalta selästä palan pois. Unohdin liittää palat yhteen ja tajusin vasta tässä vaiheessa, mitä olin mennyt tekemään: täysin turhan poikkisauman selkään. Nahkaa oli onneksi reilusti ja sain tehtyä uudet palat ilman saumaa, harmitti vain tässä vaiheessa.

Kauluria tuli tehtyä samaan aikaan torson kanssa. Kesti hemmetin kauan saada proto istumaan kaulan ympärille kauniisti, etenkin kun hartioita ei saanut nostaa ylös, ettei kangas mene ruttuun ja siten tule neulatuksi väärin. Myös kauluriin ompelin luut, lähinnä jotta kauluri istuisi kaarevasti pääntiellä. Ikään kuin kangas kulkisi hartioista suoraan kaulaa pitkin liukuen, eikä saumaan tulisi taitoskulmaa. Otin tämän seikan toki jo kaavoja tehdessä huomioon ja tein ”jänniä ratkaisuja peruskaavaan”. (Yritin oikeasti keksiä, miten selittäisin tämän paremmin, mutten onnistunut.)

Kiinnitettyäni kauluriin niitit huomasin, että kangas joutuu niittien vuoksi pienelle ”vedolle” ja siten aaltoili niittien välissä mielestäni turhan silmiin pistävästi. Tarkoitus oli aluksi ollut liimata softista vain kaulurin reunoille ja itse kaulukseen tukea antamaan, mutta päätin liimata softislevyt kauttaaltaan koko kauluriin. Näin kaulurista tuli erittäin tukeva, pysyi kauniisti muodossa ja aaltoilukin saatiin kuriin.

Vielä ilman softislevyjä. Nahka aaltoilee niittilinjojen välissä.

Softisreunus paikallaan. Muut softislevyt ovat liimattuna luukankaan alle.

Olin arvioinut silmämääräisesti niittejä tulevan pukuun ehkä joku, hmm, tuhat kappaletta. Vaan kas, kun niitit loppuivat tehdessä koko ajan kesken, ja loppupeleissä koko pukuun tuli niittejä siis liki kolminkertainen määrä, yhteensä 2974 kappaletta. Pelkästään niitittämiseen meni suunnilleen viikonpäivät.

Housut! Ovat ehkä designinsa puolesta rumimmat housut ikinä. :D Housut tein nahkan näköisesta lycrasta (samasta, josta tein Final Fantasy XII Franini boleron). Uhrasin kaavoja varten yhdet käyttämättömät legginssini ja leikkasin ne auki. Ompelin nahkalycrahousut kasaan ja leikkasin sisä- ja ulkosaumasta palat pois. Huolittelin aukkojen reunat liimaamalla saumavarat kiinni, sillä en halunnut päällitikkauksia. Plus tuon kankaan ompeleminen olisi ollut syntisen kamalaa. Lopuksi vedin samettinauhat (jotka olin joutunut itse värjäämään Copic-musteella ja Sinolilla, sillä väri ei ollut tarpeeksi samanlainen torsokankaan kanssa) lycrasta läpi ja ruseteille. Olin muuten vartavasten halunnut käyttää samettinauhaa esimerkiksi puuvillanauhan sijaan, sillä se tuntui minusta sopivalta, ellei peräti oikealta valinnalta pelin aikakauteen ja maailmaan nähden. Sametti on mielestäni todella hankala ja vaativa materiaali käyttää puvuissa, sillä sen käyttäminen vaatii perusteluja. Ehdottomasti vain mielipidekysymys, tämä on kuitenkin vain epookki-intoilijan kannanotto. : D Housujen alla käytin sukkahousuja, jotta saisin housut niihin kiinni ja ne pysyisivät siten ylhäällä, vaikka armorit voisivat niitä alaspäin vetääkin.

Lannekankaasta tuskin tarvitsee kertoa mitään kummempaa. Puuvillasta ja elastaanista tehty kangas, jonka hinkkasin kuluneemman näköiseksi hiekkapaperilla, sekä saksin ja revin etuläppää referenssin mukaisesti.

Kissa ja hoitopupu vahtivat.

Armorit tein kaikki worblasta, jota kokeilin ensimmäistä kertaa koskaan. Tein ensin kaavat paperista itseni päälle ihan vain mallaamalla ja kokeilemalla, miten ne asettuisivat toistensa kanssa yhteen. Tämän jälkeen piirsin suoraan worblalle kaavojen ääriviivat ja leikkasin irti. Pääpiirteittäin käytin armoreihin kaksi kerrosta per osa, lukuun ottamatta sormipaloja ja kenkiä, jotta armoreista saisi tukevat ja kestävät. Lisäksi työstäessä isoa pintaa oli paljon helpompi käsitella paksumpaa kahden kerroksen worblaa kuin ohuempaa yhtä kerrosta, sillä yksi kerros lörähtää kuumentaessa paljon herkemmin ja on siksi vaikeampi pitää sileänä ja suorana. Pienissä sormipaloissa tämä ei koitunut ongelmaksi. Olin aivan onnessani siitä seikasta, että saisin kerrankin ihan luvan kanssa tehdä patinointia (=kulumaa, ajan saatossa vanhentunut) ja painelin ja hakkasinkin siis tyytyväisenä kaikenlaisia kolhuja armoreihin.

Reisien, polvien ja säärien armorien reunoissa kulkeva kohotettu linja on saatu käyttämällä softista ja sen päällä yhtä kerrosta worblaa. Kaikki kohotettujen linjojen reunat painoin muotoilupuikon avulla alas pyöreämmiksi, jolloin ne kiinnittyivät myös pohjaan, eivätkä esimerkiksi törmätessä johonkin irtoaisi paikoiltaan. Otsalle tuleva diadeemi/tiara/asia piti tehdä kuitenkin vasta peruukin ollessa valmis, jotta saisin kaikki sakarat asetettua paikoilleen peruukin sarvien väliin.

Maalaaminen tapahtui mustalla pohjamaalilla ja päälle kromimaalia tarkoituksellisesti ”hutiloiden”, jotta tummempia läikkiä näkyisi alta ja armorit saisivat jo tässä vaiheessa ajan patinoimaa ilmettä. Aivan kuin korvakorujenkin kohdalla, olin ehdottomasti halunnut väriksi kromin, sillä hopeamaali oli mielestäni liian helmiäismäinen metalliksi. Kromi tottakai kiilsi paikoittain ihan liikaa, mutta turhaa loistoa sai pois painoväriohenteella hankaamalla.

Viimeisen lisäyksen patinointiin tein enemmän tai vähemmän kuivamaalaamalla Citadelin pienoismallimaaleilla varjostuksia kohotuksien reunoihin, kolhujen ympärille ja noin muuten vain kuvaamaan nokea (koska Flemeth on lohikäärme). Referenssien mukaan Flemethin armoreissa oli myös jotain satunnaisia tummia roiskeita, ja otin vapauden päättää, että ne ovat kuivunutta verta (koska Flemeth on badass lohikäärme). Iloisena annoin siveltimen heilua ja rusehtavan punaisen maalin lentää! Lopuksi liimailin tarranauhapalasia sekä armoreihin että housuihin ja hihoihin, jotta armorit saataisiin paikalleen päälle.

Peruukin tekemistä olin jännästi kyllä pelännyt varmaan eniten, vaikka niiden tekemisessä tavallisesti tunnen oloni tutuimmaksi. Tällä kertaa hahmon hiukset olivat kuitenkin niin erikoiset, etten ikinä ollut vastaavanlaista itse edes kokeillut. Minulla oli silti alusta pitäen jo selvä suunnitelma. Veistin sarvet polyuretaanivaahdosta, jotta peruukin runko olisi mahdollisimman kevyt. Kun sarvet oli veistetty, päällystin ne valkoisella urheiluteipillä, jotta niihin tulisi kestävyyttä, valkoinen pohjaväri ja tarttumapintaa peruukin kuiduille. Olin ostanut kaksi peruukkia ja toisen peruukin kuidut menivätkin liimattavaksi sarvien päälle. Tämä siis siksi, että jos valmiin peruukin kuitujen lomasta näkyisikin alta jotain, se ei olisi valkoinen urheiluteippu vaan lisää kuitua.

Kun kuituja oli liimattu tarpeeksi, sinetöin ne sarvien päistä urheiluteipillä. Päälle tulisi kuitenkin vielä lisää kuitua ja paljon nauhaa, joten piiloon sekin jäisi. Sitten pitikin vain etsiä sarville peruukista sopivat kohdat ja ompelin ne paikoilleen.

Sarvien päälle rupesin sitten enää vain lakan kanssa, ohuina kerroksina, lisäämään pohjaperuukin kuituja ja viimeistelin homman pyörittelemällä samettinauhaa sarvien päihin. Nauha on jokaisessa sarvessa ehkä tuhannessa osassa, sillä yhtenä pötkönä se ei olisi mitenkään noin kaarevaan ja kapenevaan muotoon asettunut sujuvasti. Vielä vapaina hulmuaviin hiuksiin latvojen lyhennys ja muotoilu, ja homma oli siinä.

Getting there!

Ja tässä vielä lopputulos! Kuva © Kifia

Kaikkeahan en nyt puvusta kertonut todellakaan, sillä tuntuu, että ne olisivat niin yksinkertaisia ja turhanpäiväisiä juttuja selittää :'>;. Luulen, että kiinnostus puvussa oli enimmäkseen kohdistunut yllä avattuihin puvun osiin. Toivottavasti tästä oli jollekin apua ja vastasi mieltä vaivanneisiin kysymyksiin. Kiitos vielä ihan hirveästi kaikille lukijoille! ♥

Fanaattista festailua

Lähtö Fanfestiin tuntui tulevan puun takaa. En vielä Traconissa ollut varma menemisestäni ja rannekkeen osto jäi viime tinkaan. Kun asiaan sitten omasta puolestani tuli varmuus, en enää ehtinyt ostaa ranneketta lipunmyynnistä ennakkoon. Manga Caféssa mokomia oli kuitenkin onneksi vielä reilusti. Minulla ei ollut suuria odotuksia viikonlopun suhteen, oli ensinnäkin hirveän omituinen ajatus käydä conissa tai sen tapaisessa Helsingissä. CosplayGaalassa nyt on toki tullut käytyä, mutta Gloria on Gloria, sieltä oma cosplay-historianikin muinoin alkoi ja se ei muuksi paikkana muutu. Gaalaa lukuun ottamatta edellinen Helsingin con kohdallani oli vuoden 2009 Animecon. Koskaan en ollut Paasitornilla siis aiemmin käynyt.

Koska en kokenut Fanfestia varsinaisesti cosplaysidonnaisena tapahtumana, vaikka ohjelmistossa cosplay-kisa olikin, en tohtinyt laittaa Fanfestiin mitään kummempaa cosplay-pukua. Olin vielä uupunut Traconissa pitämäni Flemethin massiivisesta määrästä rempettä ja tämän päälle vielä viikon kestävät leffakuvaukset Fanfest-viikolla, joista suoraan tapahtumaa viettämään, eivät varsinaisesti houkutelleet pakkaamaan mukaan mitään arkivaatteita suurempaa. Koska nyt on syksy ja olen käyttänyt itse suunnittelemaani syysmallistoni pukua vain kerran aiemmin ilman minkäänlaista kuvasaldoa, päätin pakata sen lauantaita ajatellen. Sunnuntaille taas oli mvioletin kanssa ollut puheena Will ja Susan Vandom W.I.T.C.H:sta.

Ensikertalaisena tapahtumapaikka oli minusta melko sekava. Tienviittoja löytyi sieltä täältä pitkin seiniä, mutta ei kovinkaan järjestelmällisesti. Asiaa olisi helpottanut kartta, mutta sellaista ei ohjelmalehtisestä löytynyt. Tästä todella isot miinukset järjestäjille. Sompailun seurauksena joka paikkaan kuitenkin löydettiin aikanaan ja tilat hahmotti viimeistään sunnuntaina. Ohjelmalehtisen toinen häikkä oli ohjelmakartta, joka oli mielestäni taitettu ylösalaisin. Muita tarkkaillessani ja mielipiteitä jakaessa osoittautui, etten ollut ainoa, joka oli ensin erehtynyt kääntämään lehteä myötäpäivään vastapäivän sijaan ohjelmakartan aukeamalla. Todella pieni juttu, en menetä yöuniani, mutta no, tulipahan huomattua. :'D

Lauantaina autoin lähinnä Maijua saamaan puvun päälle aamulla ja toimin ns. henkilökohtaisena assarina, mikä oli minusta todella mukavaa vaihtelua. Rakastan muiden auttamista lähestulkoon missä tapauksessa tahansa, ja Traconin avuttomuutta aiheuttavan pukuni vuoksi oli ihanan vapauttavaa olla puvussa, jossa pystyi liikkumaan rajattomasti ja olla puolestaan apuna jollekin muulle. Esituomaroinnin ja itse kisan välissä kävimme katsomassa pätkän Dragon Age – Tasa-arvoa Thedasissa -luentoa, mutta reissu jäi aikataulujen vuoksi vain noin 20 minuutin mittaiseksi. Pakko myöntää, että kokemani perusteella en missannut luennosta juuri mitään. Häpeilemättömästi sanottuna hardcore Dragon Age -fanina luento ei antanut minulle mitään uutta. Paha tietysti on 20 minuutin perusteella sanoa kunnollista tuomiota, mutta niin. Vähän tuntuu, että kaikki tällä puolella on jo nähty ja kuultu.

Maiju kävi kisaamassa cosplay-kisassa (ja tuli toiseksi, jee onnea jee! ♥), katsoin setin yleisöstä ja kisan jälkeen loppupäivä meni lähinnä lahnaillessa minun osaltani. Bongasimme myyntipöydille aulasta johtavien portaikkojen luona mukavan valkoseinäisen nurkan, jonne valo pääsi siivilöitymään ulkoa edes kohtalaisesti. Minun oli ollut tarkoitus kuvata Maijun Fenrisiä, mutta pönttönä olin unohtanut tarkistaa, että muistikortti olisi kamerassani kotona möllöttävän tietokoneen sijaan. Järkkärikuvat siis saivat jäädä. Päätimme silti kokeilla, millaisia kuvia iPhone5:ni saisi aikaan. Ei minusta huonoja!

Maiju:

Fenris

Dragon Age II

Kuvaus ja jälkikäsittely: minä

Onnellisesti kuitenkin sattui, että AG:lla ja Biitillä oli vapaa väli ja ihan kunnollinenkin kamerakin löytyi CFT-kaksikolta. Myös minä sain toivomiani kuvia omasta tekeleestäni; onpahan nyt vähän parempia todisteita kuin se yksi CosplayGaalan tuomarilavakuva viime vuodelta. AG napsaisi minusta pari kuvaa pikaisesti valkeassa nurkassa, minkä jälkeen siirryimme ulos kuvaamaan. Ja sanonpahan vaan, että ei herranpehvanpylly sentään! ♥ Ikinä en ole näyttänyt näin kauniilta kuvissa ja siunailen toistuvasti sydäntäni pidellen, etten tuossa voi olla minä. Menkää hyvät ihmiset nyt oikeasti tykkäilemään AG:n kuvista esim. joka paikkaan, mistä vain kykenette löytämään, blogin linkkasin jo nickin taakse.

FemQuest

Mallisto vuodelta 2012

Kuvat: AG

Ehdoton suosikkini! Näytän oikeasti mallilta, mitä tämä on!
Witchcraft!

Myös Taidekujalla tuli käytyä! Olin jo Traconissa huomannut yhdellä pöydällä aivan valloittavan charmin, jossa komeili Mass Effect -peleistä tuttu Tali. Olin jo myyjällekin luvannut palaavani ”precious babyni” luokse jahka saisin käteistä hyppysiini, mutta kisakohelluksessa unohdin homman tyystin. Kaikki raajat ristissä toivoin siis parasta, että sama myyjä olisi löytänyt tiensä myös Paasitornin tiloihin. Onni oli myötä ja sain ihanaiseni avainrenkaaseeni kiinni, seuralaisenaan myös samalta pöydältä mukaan tempautunut komea Garrus!

Uguu!

Lauantai oli likimain pulkassa ja pakenimme Maijun kanssa paikalta Syö Helsinki -viikoille. Ikinä eivät Chicken Bluecheese -hamppari ja ranskalaiset kurkkumajoneesilla ole maistuneet niin hyvältä.

---

Sunnuntaina minulla oli vain yksi ja ainoa paneeli, jota odotin silmittömästi. Millään muulla ei ollut väliä. Lohen siskosten Dubbauksen salat – VHS:ltä valkokankaalle ei ollut pettymys. Vaikka opiskelen elokuva-alalla ja en välttämättä koe ”julkkiksia” enää samalla innokkaalla tavalla kuin muutama vuosi takaperin, en meinannut pysyä housuissani nähdessäni nämä koko elämäni mukana olleet näyttelijät. Olen niitä ihmisiä, joilla on kaikki mahdolliset Disney-elokuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta ja tunnistan jokaisen ääninäyttelijän jokaisessa leffassa. Kaikki alkuperäisinä VHS:nä, ei mitään DVD-löpinöitä. En kykene sanomaan paneelista oikeasti mitään. Olin vain onnellinen siinä keskellä vieraita ihmisiä istuessani, suoraan edessäni lavalla kolme ehkä suurinta elokuva-alan idoliani koskaan. Typerä muikisteleva ilme pysyi naamalla koko paneelin ajan.

Näyttelijät lukevat Seitsemän veljestä uudella miehityksellä ja asiaan kuuluvilla äänillä. Parhautta.

Kiitos Lohen siskoksille sekä Pekka Lehtosaarelle, Jarkko Tammiselle ja Antti L.J. Pääkköselle (jonka tulkintaan Jim Hawkinsista minulla ei suinkaan koskaan ole ollut suuria sydämentykytyksiä; seikkailunhaluinen nuorukainen oli palava ihastukseni suurelta osin myös äänensä vuoksi), teitte minulle muuten melko mitäänsanomattomasta Fanfestista ikimuistoisen kokemuksen. Salista ulos päästyäni itketti silkkaa onnea.

Nimeni on kuulemma erikoinen ja mieleenpainuva. "Inalle yhdellä I:llä!"
Hnngh! ♥

Voiko kukaan näyttää näin onnelliselta? HNNNGHHH!!
♥♥♥Kiitos kuvista, Maiju!

Niin, meidän piti mvioletin kanssa vissiin kuvata, mutta kah, minulla ei ollut puhelinnumeroa eikä Paasitornilla liioin kuulutusjärjestelmää. En keksinyt muutakaan tapaa saada ihmisiä kiinni, joten kuvat taisivat nyt tällä kertaa jäädä. Onneksi Fanfest ei varmastikaan ole ainoa mahdollisuus tätä varten.

Elina saapui paikalle vasta sunnuntaina. Olin luvannut kuvata häntäkin, mutta sattuneista syistä sekin meinasi mennä penkin alle. Onnekkaasti Elinalta kuitenkin löytyi kameraani sopiva muistikortti! Olin taas ehkä joku epävarmin otoksistani, mutta vissiin ne asiakasta ainakin miellyttivät. Jee.

Elina:
Aziraphale

Good Omens

Kuvaus ja jälkikäsittely: minä

Maiju ei cossannut sunnuntaina mitään, mutta sattui vahingossa näyttämään
Good Omensin Crowleylta. Siispä Maijusta tehtiin asenteellinen proppi.

Nyt viikonlopun jälkeen vähän väsyttää. Seuraavana oletettavasti vuorossa Yukicon!

---

Summary in English: I attended Fanfest last weekend, but the convention itself wasn't too special. I mainly only assisted Maiju with her costume on Saturday and took a couple of shots of her Fenris with my iPhone since I was stupid and forgot to take the memory card with me for my systems camera. I also got some pictures of my original collection costume, and oh God aren't they awesome. The best thing in the whole weekend was, hands down, Dubbauksen salat – VHS:ltä valkokankaalle, a panel about dubbing in Finland with three very well known voice actors. I felt really giddy the whole time and I'm still the happiest person alive for actually having met them. Also took some photos of Elina, since she had so kindly asked.