Koska taas olen ollut julma ja ollut päivittämättä kolmeen kuukauteen, keksin väkisin jotain päivitettävää: asetin blogiini tunnistepilven ja lisäsin teksteihin tunnisteet. Toivottavasti näin on teille helpompi etsiä... jotain... peräti 10 (nyt 11) blogimerkintäni lomasta.
Huomasin tunnistepilveä lisätessäni, että tagaan paljon Personaa. En tiedä pitäisikö sitä vähän hävetä, mutta itseäni kalvaa pieni mörri jossain taka-alalla. Etenkin nyt, kun keksin tässä muutamia viikkoja sitten, että lisäänpä Persona-listaani vielä yhden hahmon! Tällä kertaa kyseessä ei ole kummankaan kukaan pelien pelastuskahdeksikkojen jäsenistä, eikä kukaan Stregasta. Ehei, minä haluan tehdä shadown, yhden niistä oi niin monista:
Clotho, Shin Megami Tensei |
Käsiini on joutunut Clotho, yksi pelisarjan kohtalottarista. Minua kiinnostivat Moiraen sisaruksista kaikki ja puin, minkä niistä haluaisin lopulta tehdä. Atropos (vanhin sisar, vas.) oli mielestäni pukunsa puolesta erikoisin, sillä kenellä nyt yleensä on päänsä ympärillä hirveä sermi. Olisi kiva olla välillä extreme, mutta pakko myöntää, että minua ahdistaa ajatus siitä, etten oikeasti näe muualle kuin eteeni ja vain kaitaleen verran. Lachesis (keskimmäinen sisar, kesk.) puhutteli minua punaisella makkarankuorellaan hieman, mutta siihen se oikeastaan jäi. Ei ollut lopulta vaikeaa valita Clotho (nuorin sisar, oik.), jolla on virtaviivainen valkoinen puku, jossa näkyy saumat yms. mielestäni parhaiten myös ihan elävän kehon päällä. Lisäksi tykkään hirveästi tukan muodosta, vihreistä "raidoista" ja letityksen ideoinnista. Jotkut saattavat ilahtua siitä, että Clotholla on aika nam lannevaate, eräs kun ei koskaan kutsu minua lempinimellä Lantio. Eniten tykkään valkoisen body suitin ja mustien hansikkaiden luomasta kontrastista, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Koska olen jo aikoja sitten päättänyt luopua Final Fantasy X:n Tiduksen tekemisestä (syitä sen enempää paljastamatta), uskallan ehkä sanoa, että Clotho olisi toteutumassa jo ensi kesänä. Ensisijaisesti olen yhä tekemässä Final Fantasy XII:n Frania Desuconiin, siitä en ole luopunut missään vaiheessa, ja toivon tosiaan, että ehdin sen sinne tehdä kaiken tämän yliopistohakuhärdellin keskellä. Kun Fran on tehty, aion loikata Clothon kimppuun, ellei kuumottavampia hahmoja satu ennen sitä vastaan.
Ja kyllä, Naoto on ollut ihan hillittömällä tauolla, mutta kyllä sekin hissuksiin tästä taas lähtee.
Lantio! <3
VastaaPoistaOnpas siinä upea hahmodesign! Todellakin odotan näkeväni sinut sitten tässä puvussa.
VastaaPoista