maanantai 26. heinäkuuta 2010

Tracon V 2010

Taidanpa olla peräti aktiivinen lapsi ja kirjoittaa toisen entryn heti perään. Traconista on kulunut jo ruhtinaalliset 3 viikkoa, ja iso osa tapahtumista omalta osaltani on mitä luultavimmin kaivettava syvältä aivojen perukoilta. Pahoittelen siis jos muistan asioita väärin tai muuten vähättelen/paisutan asioiden todellista laitaa. Joka tapauksessa jätän kertomisen jokseenkin lyhyeen.

En juuri koskaan (valitettavasti) katso conien ohjelmakarttaa sen kummemmin kuin yhden vilkaisun verran, eikä tämäkään con ollut sen puoleen poikkeus. Lauantaina kävin katsomassa cosplayn yksilökisan, jota oli valtava tuska seurata. Kisaajia oli (en muista tarkkaa määrää, mutta kumminkin) PALJON ja se ainoa henkilö, jonka vuorosta olin kiinnostunut, taisi olla kolmanneksi tai neljänneksi viimeisenä vuorossa. Tätä en siis tiennyt tuolloin, mikä vain vahvisti vatsani totaalista kuratasapainon järkkymistä - lähes koko kisan olin siis ylen antamisen partaalla.

Sunnuntaiaamuna puolestaan itse olin osallisena ohjelmassa, nimittäin deittiohjelmassa. Aikaisempia kokemuksia kyseisestä napakympin tyylisestä showsta on yksi, joka juontaa juurensa 2008 vuoden Tracon III:een, jolloin ko. ohjelma sai debyyttinsä. Cossasin tuolloin ensimmäistä kertaa ja olin katsomassa ohjelmaa yleisössä, kun ohjelmassa ilmeni peruutus/mystinen vastaajan katoaminen, ja yleisöstä kysyttiin jotakuta tilalle. Eli mitä tästä omalta kohdaltani saadaan yhtälöksi? Ensimmäinen cossikerta + nuori ikä + improaminen = a bunch of shamefull memories. Ja muita viihdyttääkseni sekä itseäni kiduttaakseni laitan linkin tuohon kyseiseen ohjelmanpätkään.

Tänä vuonna oli siis toinen deittikertani, johon kykenin varautumaan ensimmäiseen kertaan verrattuna huomattavasti paremmin, sillä olin tietoinen osallistumisestani hyvissä ajoin ja sain suunniteltua vastauksiani etukäteen. Siltikään ei tuntunut auttavan omaa suoritustani, sillä lukkoilin malikkaasti ja hymyilin hahmoon nähden liian paljon. Ehkä en kuitenkaan ihan överiksi laittanut, mikä on plussaa. Tästäkin ohjelmasta linkki.


Tapahtumaviikonloppu oli äärimmäisen kuuma, lämpötila nousi sunnuntaina 34 celsiusasteseen, ja vastoin muiden olettamuksia omasta "viileämmästä" Velvetistäni, oli kuumuus puvussani äärimmäisen runnova. Lisäksi kun ottaa huomioon kuuluisan monipuolisen conruokavalioni = en muista/ehdi syödä mitään, oli taju lähteä kankaalle useaan otteeseen. Kun minulle luotiin kadehtivia katseita paljaasta keskivartalostani, käsivarsistani ja tavallaan jaloistakin kankaan vähäisyyden ja ilman kierron vuoksi, jouduin aina täsmentämään, että pääni oli vuorattu omilla paksuilla, mustilla hiuksillani, peruukkisukalla, peruukilla ja viidellä kerroksella kangasta - asian toisin nimeten, lämpö ei päässyt millään keinolla haihtumaan pääni kautta, mikä teki olostani varsin tuskallista. Lisäksi huppu ja peruukki painoivat melkoisesti, joten siinäkin oli toisinaan kestämista. Vielä viimeisenä valituksen aiheena se, että vaikka sukkani pysyivätkin vallan loistavasti kaksipuoliteipin ansiosta ylhäällä, hikoilin niin suunnattomasti että väkisinkin teipin liima kastui ja antoi periksi. Onneksi jouduin vaihtamaan teipin vain kerran molemmista sukista viikonlopun aikana. Lauantaina tosin sukkia jalasta pois repiessäni huomasin, että teippi oli pysynyt oikean reiteni ulkopuolella kiinni paremmin kuin muista kohdista eikä ollut kostunut, ja riisumisvaiheessa teippi nappasi mukaansa omaksi ilokseen nahkaani. Sunnuntaina sitten kirvelevään, arkaan ja hivenen verestävään kohtaan uudet teipit päälle, mikäs sen mukavampaa. Onneksi lähti toisella kertaa siististi irti.

Kaikesta tästä valittamisesta huolimatta Velvet oli kaikenkaikkiaan melkoisen mukava ja helppokäyttöinen puku, ei tarvinnut juuri ollenkaan adjustella pukua kuvia varten.

Conista jäi erittäin hyvä maku suuhun, syystä tai toisesta sen kummempia tarkentamatta. Loppuun vielä muutamia kuvia pienen porukkamme Odin Sphere photoshoot-sessiosta~

Kuvaajina: Lefrin ja Lirlys
Valkyrie!Gwendolyn - Trinode
Gown!Gwendolyn - Wepi
Velvet - allekirjoittanut
Lisää kuvia täällä.








Muutamia epäilyttäviä tapauksia, sillä rakastanhan omaa naamaani niin silmittömästi~




Näihin tunnelmiin siis, viikonloppu yhteen kuvaan kiteytettynä.

Fatality! Trinode näyttää voittoonsa enemmän tai vähemmän tyytyväiseltä.
"Nousetkin siitä niin saat tikusta!"

1 kommentti:

  1. Ssdgahdaj, voi elämä mitä kauniita derp-kuvia. 8'''D (sinä sentään onnistut näyttämään vielä jollain jännällä tasolla viehättävältä vaikka naamaasi kaunihisti väänteletkin, toisin kuin allekirjoittanut köhköhköh......)

    VastaaPoista