Sekavin tuntein odotetusta Traconista on nyt selvitty, ja pienen hengähdyksen (ja kuvien odottelun) jälkeen olisi ehkä aika laittaa kehiin päivityksenpoikasta. Pahoittelut mahdollisesta kangertelusta; pää on täynnä räkää tällä hetkellä.
Olin pari kuukautta sitten ihan tohkeissani siitä, että Tracon lähestyy. En ihan tarkalleen muista, missä vaiheessa sain aikaiseksi ilmoittautua kisaan, mutta kesän alussa se oli jo selvää, että Franin tänä vuonna jollakin lavalla vielä käyttäisin. Parhaimmaksi kisatapahtumaksi selviytyi ehdottomasti Tracon, sillä en ollut koskaan ennen kisannut, ja halusin ensimmäisenä cosplay-kisanani osallistua sellaiseen, jossa ei tarvinnut olla minkäänlaista esitystä -- pelkkä lavalla poseeraaminen muutaman sekunnin ajan riittäisi täydellisesti. Olisin halunnut ensikertalaisena osallistua aloittelijoiden kategoriaan, mutta koska aloittelijoiden ja kokeneiden sarjan yksi erottava tekijä, "kisaaja on tehnyt enemmän kuin kolme (3) pukua" (vai miten se nyt menikään), minulla täyttyi, oli minun osallistuttava sen sijaan kokeneiden sarjaan. Ei sillä, että olisin kovasti Traconia ennen hermoillut kisasta, mutta olisi silti ollut varsin mukavaa, että olisin saanut kisainfosähköpostin aikaisemmin kuin muutama päivä ennen conia. Lauantain puku ja tapahtumien kulku olivat täten selvät osaltani.
Lauantaiaamu kului varsin hektisesti. Kulutin pukuhuoneessa puvun päälle kiskomiseen jälleen sen kaksi-kolme tuntia, vaikka olin meikannut kasvoni jo ennen conialueelle saapumista. Tarkoitus oli, että voisin tehdä kaiken rauhassa heti, kun pukuhuoneisiin oli mahdollista päästä joskus kahdeksan pintaan, mutta no okei, parin tyypin kanssa sompailtiin autolla hyvä tovi Tampere-talon ympäristössä etsien vapaata maksutonta parkkia, eikä siis oltu ihan niin aikaisin paikalla. Pukuhuoneessa oli sietämättömän ahdasta ja perkeleet lensivät, etenkin minulta. Vaikka olin kahdesti aikaisemminkin menneisyydessäni pukenut Franin remppeet ylleni, tuntui pukeutuminen vaikeammalta kuin koskaan. Koko ajan täytyi pitää mielessä aikataulu: milloin pitää olla valmis ja mihin mennä ja milloin olla toisaalla ja kuka mitä hä. Olen ihan tajuttoman helposti hermostuva ja stressaantuva persoona, eli ei yhtään ollut kivaa. Niille ihmisille, jotka samaan aikaan kanssani olivat pukuhuoneessa, olen luultavasti koko loppuelämäni se Bäkkärin Bitchaileva Bastard. Olen vilpittömästi pahoillani kaikesta siitä kurjuudesta, jota muille aiheutin. Selittely on aika turhaa, sillä kyllä sitä pitäisi osata olla fiksua aikuista vaikka stressiä olisikin päällä. Anteeksi siis tuhannesti siitä, että jouduitte katsomaan edellä mainittua. Lisäksi suuri kiitos niille, jotka ehtivät omilta laittautumisiltaan auttaa minulle pukua päälle! Fran on taas niitä kokonaisuuksia, joita ei yksinkertaisesti ole mahdollista saada puetuksi yksin.
Jahka kaikki oli saatu ylle, kävin pyörähtämässä kuvauspalvelussa kisakuvia varten ja sieltä likimain suoraan backstagelle takaisin. Jo etukäteen voin kertoa, että tuo oli ainoa hetki, kun poistuin takahuoneista "ihmisten ilmoille" lauantaina ihan vain siksi, etten yksinkertaisesti ehtinyt. Olin muutamille luvannut näyttää naamaani lauantain aikana, mutten oikeasti tiennyt miten paljon aikaa kisaan osallistuneilta viedään pois muusta con-päivästä. Heti kun olin päässyt kuvauspalvelulta takaisin bäkkärille, jo aamusta asti tiukassa pysynyt huono vointini sai seurakseen ihan törkeän ison kisajännityksen ja tajuamisen, että ihan oikeasti pitäisi pystyä mennä lavalle asti. Olin nukkunut edellisen yön hyvin huonosti ja ihan liian vähän, joten fyysinen kunto ei ollut sitä parhainta laatuaan. Jalat tutisivat 13 senttimetrin koroissa ja keuhkot olivat ahdettuna sisälle korsettimaisen tiukkaan pukuuni. Backstagella ahdistus oli vain niin sietämättömän suuri, että taju enemmän tai vähemmän lähti ja jalat menivät alta. Onneksi vieressä oli paljon ihmisiä, eikä suuria onnettomuuksia loppujen lopuksi siinä hädässä sattunut. Kiitos ihan suunnattomasti auttaneille ihmisille, olette ihania! Ehkä joku tyhmin juttu ikinä, mutta jos joku sai jalkani toimimaan, niin se ajatus, etten saisi kaatua ja rikkoa pukuani. Asioiden tärkeysjärjestys on kyllä kohdillaan. :D Olo kuitenkin koheni päivän mittaan pikkuhiljaa, ja viimeistään tuomaroinnissa käymisen jälkeen kaikki oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja jo odottelin innolla itse lavalle pääsemistä.
 |
| On muuten ehkä paras minusta napsaistu sivuprofiili ikinä. Odottelen tuossa vuoroani kuvauspalvelussa tai sitten olen jo lähdössä. |
Olin ihan onnesta soikeana, kun olin saanut luvan seurata WCS-karsintoja katsomon puolelta. En ollut odottanut suuria, eikä tullut yllätyksenä, että minulle piti etsiä sopivaa ja muiden tieltä poissa olevaa istumapaikkaa juuri ennen WCS-karsintojen alkamista. Käytiin hirveä pähkäily siitä, saisinko istua seinän vieressä käytävällä yksittäisellä penkillä vaiko sitten portailla. Lopulta minulle varattiin paikka ihan katsomon eturivistä keskiportaiden vierestä, josta minun olisi helppo hipsiä pois heti WCS:n jälkeen ja mennä suoraan jonoon yksilökisaa varten kulisseihin. Ehkä huvittavinta kaikessa oli se, että kisan ajan vieressäni istui henkilokohtainen avustaja, joka nosti minut WCS:n jälkeen ylös tuolistani, sillä yksin en siihen olisi kyennyt. Kiitos siis avustajallekin! Itse WCS:stä? Taso oli ihan mieletön, ja eturivistä oli ihan huikeaa seurata ja nähdä kaikki kasvojen eleet ja pukujen yksityiskohdat. Kisa oli aivan upea kokemus, ja on aivan pakko tokaista jotain siihen suuntaan, miten paljon kehitystä kisoissa on tapahtunut aiempiin vuosiin verrattuna. Kisaajiakin oli sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän (toisin kuin ehkä vuosi sitten :D).
Kulisseissa vuoroa jonottaessa mahanpohjaa kutitti mukavasti ja vihdoin lavalla koko kroppa tutisi, toivon ettei sitä huomannut ulospäin. Koitin olla mahdollisimman in-character, mutta hymy pukkasi väliin väkisinkin. Nyyh. Palkintojenjako suoritettiin heti varsinaisten kisojen perään. Sen enempää kielellisesti taiteilematta, sijoituin kolmanneksi. Oli ihan... Vau. Apua. Aaa! Ensimmäinen kisa koskaan ikinä milloinkaan ja kolmanneksi, ihan sairaan hieno juttu minusta. Kyllä siinä lievästi hymyilytti ja teki mieli hyppiä ilosta, mutta hillitsin itseni koska kuitenkin olisin pudottanut peruukin päästäni. Palkintona käsiin lykättiin pokaali ja viisi rullaa lankaa. Jee. \:D/
 |
| Napsaistu kyllä niin Kuva © Jamfoot |
 |
| Kuva © Jamfoot |
Yksilöpalkitsemisen jälkeen oli WCS-voittajien julkistaminen vuorossa. Jännitys kasvoi jokaisen sijan ilmoittamisen myötä, ja kun lopulta ykkössija paljastettiin myönnettäväksi Trinodelle ja Elinalle, seinustalla tukijoukoissa räjähti. Meno riistäytyi käsistä täysin. Porukassa me kaikki kiljuimme, hypimme (minä täysin unohtaneena olevani yhä rikkoutumisalttiissa puvussa) ja itkimme kuorossa, halailimme ja jankkasimme ei-oo-tottaa. Heti kun tuli mahdollisuus, kaikki juoksimme lavalle onnittelemaan, halailemaan ja itkemään vähän lisää. Sija meni niin totaalisen oikeille ja niin hienoille, ihanille ihmisille, että vieläkin vaan ajatus ottaa mahasta. Ihan törkeästi onnea, Trinode ja Elina, olen ihan sairaan ylpeä teistä!!! (Itkettää taas kun tätä kirjoitan.) ;;__;; ♥
 |
| Tässä huomaa hyvän meikinpohjustuksen tärkeyden. Kuva on otettu backstagella palkintojenjaon jälkeen hirveän itkukohtauksen rauhoituttua. Merkkejä raivoisasta itkemisestä ei (juuri) näy, hurraa! Kuva © Jamfoot |
Palkintojenjaon jälkeen lähes suoraan pukuhuoneeseen ja puku pois päältä. Lauantai oli suunnilleen purkissa.
--
Sunnuntaina sai onneksi nukkua pidempään ja yökin sujui heräilemättä. Oli suorastaan nautinnollista meikata suunnilleen samanlainen määrä meikkiä kuin mitä normaalisti arkisinkin omaan pärstääni lappaan. Olin varmasti käynyt ainakin muutamalle ihmiselle hyppimässä nenille edeltävän päivän iltana muistutellessani jatkuvalla loopilla siitä, miten ihanalta tuntui kun sunnuntaina olisi päällä niinkin yksinkertainen ja mukava puku kuin Mitsuru Persona 3:sta. Olin vääntänyt puvun kasaan kolmessa viiva neljässä (3-4) päivässä niska limassa ja sormet veressä, mutta oli se todellakin sen arvoista. En olisi enää kestänyt toista päivää putkeen Franina, ja muutenkin koko sunnuntai kului hermolomaillen ja pääosin olosta nauttien.
 |
| Aamupala tyylikkään elegantisti: omenapiirakkaa ja kermateetä. Kuva © Trinode |
Mukavaa oli myös aikoja sitten sovittu sunnuntain Persona 3 -ryhmä, josta pidettiin photoshoot asiaan kuuluvasti. Oli tosi kivaa, ihan tosi pitkästä aikaa sai olla mukana ryhmässä, jee!
 |
| Kuva törkeästi suoraan Lirlysin deviantART-galleriasta. Kuva © Aida |
 |
| Vielä se oma puku kokonaisuudessaan. Kuva © Trinode |
 |
| Kuva © Trinode |
Päättäjäisten jälkeen pikainen käynti Hesburgerissa erinäisessä, runsaassa seurassa ja autolla takaisin Helsinkiin samalla kolmen hengen porukalla kuin tullessakin. Kuunneltiin Suomipoppia ja yritettiin fiilistellä laulamalla, mutta joko taajuus teki oharit vähän väliä tai laulettavia biisejä ei tullut. :C Eksyttiin taitavasti Helsingissä (mikä on ehkä noloa, koska kaikki kolme asutaan siellä ainakin suurimman osan vuodesta), mutta eikö se aina kuulu asiaan? Sunnuntai pulkassa ja lähes kaatumalla sänkyyn.
Mitä nyt tulevaisuudesta aina jotain pitää sanoa, niin CosplayGaala ja sen jälkeen Frostbite on vuorossa. Uudet cosplay-suunnitelmat ovat jo tiedossa ja jopa hiljalleen työn alla. Innolla odottelen etenkin Frostbitea. Siinä missä Traconissa koin elämäni ensimmäisen maistiaisen kisaamisesta, saattaa ehkä Frostbitessakin olla luvassa jotain vallan uutta, huu~ Katsellaan!
